Suunnitelmia kaudelle

Juuri kun sain treenit kunnolla alkuun, niin sain itsekin perheessä jyllänneen viruksen ja olin pari päivää kunnon kuumeessa. Lepäsin hyvin, mutta silti tänään juostessa sykkeet olivat huomattavasti koholla. Juoksinkin vain kympin lenkin pitkiksen sijaan, mutta enköhän huomenna pääse ohjelman pariin. Sopivasti lepoviikko, niin ei tuu heti vk-treenejä.

Tämä kausi tuo pariin edelliseen kauteen verrattuna vähän muutoksia. Koska pääsen suht harvoin Aqua Plussan IM-tiimin kera treenaamaan, niin tarvin tai haluan kotona treeniapua. Haluaisin yhteistreeneihin useammin, mutta se ei ole välttämättä mahdollista. Kaitsu-valmentajan kanssa mietittiin, että torstai on siinä mielessä paras päivä, koska treeneistä olen kotona vasta klo 23 jälkeen ja se kuluttaa, mutta perjantai on sitten lepopäivä.

Uimari Sonja muutti paikkakunnalta sen verran kauas, ettei voida käydä yhdessä uimassa. Siskosta, jonka kanssa ollaan tehty yhdessä juoksulenkkejä, ei ole mulle tulevana kautena juoksukaveriksi. Nämä oli yllättävän isoja asioita, koska on rikkaus ja kehityksen kannalta iso juttu, että joku esimerkiksi juoksee mun edellä kovissa vedoissa tai pitää yllä hyvää vauhtia pitkiksillä. Kuitenkin treenit tehdään mun vauhdilla, koska liian kova vauhti kostautuu.

Nyt olen saanut sovittua 10 uintikertaa Positiivisen Pulahduksen Heidin kanssa. Meitä on neljän hengen samantasoinen ryhmä, ja yksi kerta on jo takana. Viisi kertaa uidaan tänä vuonna ja viisi kertaa alkuvuodesta. Odotan innolla! Ekalla kerralla oli mielenkiintoinen mentaalipuolen treeni, ja lopussa 15min vetoja, joka oli vähän hankalaa rauhallisen syksyn jälkeen. Onneksi en ollut ainut! 😀 Sama tilanne muillekin ironmaneille. 😀

Juoksukaveriksi lupautui suunnistaja Eija. Eijan kanssa ollaan tehty muutamia pitkiksiä ennemmin. Eija on mua kovempi juoksija, joten Eija pääsee mua raahaamaan mukanaan. Onneksi Eija tietää mihin ryhtyy, nimittäin pitkät yhteislenkit ei oo ollut mitään helppoja. On vaivannut polvi, on vaivannut huono kunto ja väsyneet lihakset jne. 😀 Taidan muistaa yhden yhteisen 21km onnistuneen juoksulenkin. Mutta viime kesän yhteinen 27km pitkis oli myös juuri sitä tärkeää ironman-treeniä väsyneillä lihaksilla, mentaalipuolta. Nyt kun käydään jatkossa kerran viikossa, niin siinä tulee näkymään sekä hyvät että huonot päivät. Niin päässä kuin lihaksissa. Ja Sanna on muuten lupautunut huoltajaksi Lakis-pitkiksille.

Lisäksi yritän käydä IM-tiimin kanssa yhteistreeneissä talven aikana kaksi kertaa kuukaudessa, kuten viime vuonnakin. Tämän viikon torstaina oli tarkoitus mennä, mutta sairastelujen vuoksi en voinut lähteä. Ensi viikon torstaina mies on työreissussa. Mutta to 23.11. viimeistään seuraavan kerran.

Ensi vuodelle oon miettinyt kisakalenteria. Tärkein kisa on päättämättä. Eli ironman. Mulla on kolme ironmania nyt listalla: Tallinna, Kalmar ja Barcelona. Kaikki Ironman-organisaation kisoja, kun sopivaa Challengen täysmatkaa ei ens kesälle löytynyt. Tyttöjen rippijuhlat 7.7. sanelee kesän pitkälle. En halua kisaa ennen tai jälkeen rippijuhlien, enkä halua rippijuhlien olevan tärkeiden viimeistelytreeniviikonloppujen aikana.

Noissa jokaisessa ironmanissa on hyvät ja huonot puolensa, ja tällä hetkellä Kalmar on vahvimpana. Sinne tosin en tiedä kovimpaan monen lähtevän, kun taas Tallinnaan ja Barcelonaan lähtee tosi moni. Päätös pitäisi saada aikaiseksi hyvin pian. Nyt ollaan jo marraskuun puolessa välissä. Yksi vaihtoehto on toki käydä vain 2-3 puolimatkan kisaa. Ironman Lahti 70.3 -kisaan oon jo ilmoittautunut, mutta Finntriathlon Joroinen (SM-puolimatka) tulee melko varmasti olemaan kalenterissa. Challenge Turku on harmittavasti elokuussa, jolloin mieluiten ironmanin tekisin.

Hyvän ja onnistuneen kauden eteen on on siis tehty hyviä suunnitelmia. Nyt tarvii vain treenata ja päättää se itse pääkisa! Treenihuonekin on siivottu ylimääräisenä varastona olemisesta, ja odottaa nyt treenaajaa! 🙂

Bloggausblokki rikki!

En ole meinannut saada kirjoitustaukoa ollenkaan rikki. Muutamakin postausaihe on ollut mielessä, mutta mieleen ne on jäänyt. Lisäksi oon odottanu, että saan juteltua ensin valmentajan kanssa asiat läpi, ettei hänen tarvi lukea mun blogista missä mennään. 😀 Valmentaja Kai Söderdahl siis oli Hawaii’lla ironmanin mm-kisoissa tullen kotiin pronssimitalin kera! Maailman kärkeä sarjassaan 49-vuotiaana jälleen!

Aika rauhallisesti on treenit lähtenyt käyntiin. Kirjoitinkin viime postauksessa lokakuun alussa, että ironmanin jälkeen iski flunssa ja kunto tippui todella alas. Juoksulenkkejä aloitin ihan pienten kävelypätkien kera. Monta syksyä olen kärsinyt rasitusvammoista, mutta nyt näyttää olevan ensimmäinen ehjä syksy. Heti ironmanin jälkeen oli vähän ongelmia jalkaterässä, mutta ne meni ohi siinä normaalissa kisan palautumisajassa. Tai normaalissa ja normaalissa, mutta kuuden viikon jälkeen ne oli ohi. Pohkeessa on ollut kireyttä, vaikka kovia treenejä ei ole ollut. Mutta se ei estä treeniä, pitää vaan yrittää huoltaa.

Yritin lokakussa aloittaa ohjelman mukaan, mutta vähän se on tihkaissut. Uskotteko, kun kerron, että kävin viikko sitten perjantaina kolmannen kerran uimassa ironmanin jälkeen? Mua ei oo saanut altaaseen, se on melkein oksettanut. 😀 No viime viikolla olin jo kaksi kertaa eli tuplasin syksyn uinnit! 😀 Olimme myös perheen kera Rodoksella viikon, ja alunperin jo päätin sen olevan täysin perheloma. Ei treeniloma. 4 kertaa kävin viikon aikana aamulenkillä. Lomareissulta saatiin tuliaisina virustauteja, ja lapset ovat sairastelleet huolella syysloman jälkeen.

Meillä on syksylle tullut perheeseen lisää harrastuksia. Viikossa on yhdeksät 1,5-2 tunnin harjoitukset (lentopalloa ja cheeriä), ja lisäksi pelit päälle. Cheer-kisoja on harvemmin, mutta niitäkin on tulossa. Yhdeksät aikataulutetut treenit peleineen rytmittää viikkoa, ja itse yritän löytää omille treeneille sopivan raon. Jos päivässä on tunti aikaa, niin nyt en oo saanut sitä hyödynnettyä, kun normaalisti se onnistuu. Mulla on syksy ollut monesti hankala saada hommaa pyörimään, ja oon ajatellut sen olevan nytkin. Lisäksi työkuviot ovat aiheuttaneet stressiä.

Toisaalta on ollut mun kropalle varmasti paikallaan vähän pitempi himmailu treenien kanssa. Oon kuitenkin treenannut syyskuussa 28 ja lokakuussa 33 tuntia, mutta se on itselle sellainen määrä, etten oo muka tehnyt paljon mitään. 😀 Tosin niin kuin olen ennemmin sanonut, niin treenituntien määrä ei oikeasti kerro mitään. Viime viikollakin oli henkistä kuormaa, ja Emfit kertoi yön keskisykkeen nousseen jopa 10 pykälää. Tuohon kun päälle lisäisi vielä vk-treeniä, niin lopputulos ei olisi kovin vahva. Tuota henkistä kuormaa on tosi vaikea huomioida ajoissa. Se vaikuttaa yllättävän paljon.

Kävin viikko sitten verikokeissa tsekkaamassa veriarvoja. D-vitamiinia, rautavarastoa sekä kilppariarvoja. D-vitamiini oli samassa 54 lukemassa kuin kesäkuussa (75 on alaraja) ja rautavarastot olivat tippuneet kesäkuusta 38–>22. Lisäksi kilppariarvot olivat sellaiset, että lääkitykseen tuli pieni lisäys. Niinpä veriarvoilla voi olla osakseen vaikutusta, että sitä päivän yhtä tuntia en ole saanut hyödynnettyä. Nyt siis taas vahvempaa vitamiinia kehiin, kun näyttää pienemmät annokset olevan turhia.

Vauhdit on tietenkin näin ylimenokaudella alhaiset kesän kuntoon nähden, mutta on ollut hienoa huomata, että esimerkiksi mäkivetoja tehdessä huomaa, että ne sujuvat aiempaa paremmin. Juoksuvoima on lisääntynyt.

Vaikka vähän on tihkaissut, niin hyvällä mallilla on! Tärkeintä on se, että ei ole rasitusvammoja ja kroppa on saanut kunnolla lepoa. Ja nyt olen saanut treenitkin ohjelman mukaisesti käyntiin! 🙂