Ironman Copenhagen 21.8.2016

Kisa-aamu

Kello soi sunnuntaiaamuna neljältä, noin kuuden tunnin unien jälkeen. Ensiksi kuuntelin kroppaani, kurkkuun ei satu ja olo on muutenkin ihan hyvä, voin startata. Vaatteet päälle, numerot käsivarsiin ja puoli viideksi aamupalalle. Näpyttelin valmentajalle lupaamani viestin: starttaan! 🙂

Puoli kuuden aikaan lähdettiin kävelemään kohti lähtöpaikkaa. Ensin pyörän renkaisiin ilmaa, ja pyöränmittari paikoilleen. Tarkoitus on vaan testata, että löytää wattimittarin. Mutta ensimmäinen mitä tajuan on se, että mittarissa on akkua vain 30%, vaikka oli ollut pe-la yön latauksessa! Ei voi olla totta!! Siltä seisomalta kävelin miehen luo aidan luo ja tuli itku. Mun pyöräsuunnitelma perustuu täysin watteihin. Viimeistelytreenissä valmentaja Kaitsu juuri pari viikkoa sitten kommentoi ”Ninni, varusteet kuntoon!”, kun pyörän kanssa oli häikkää. Ja viime viikolla oli puhetta kuinka tiimikaveri oli Lahdessa mennyt ilman mittareita täysmatkan pyöräosuuden ja siihen tuli kommenttia, että mä en pystyisi, polkisin jalat alta. Jollekin toiselle tää olis ollu pikku juttu, mulle se ei siinä kohtaa ollu. Pikainen suunnitelma, kun klo oli 6.15: Mies lähti kohti hotellia viemään mittaria laturiin, me sillä aikaa katseltiin Johannan miehen kanssa treffipaikka valmiiksi, mies tulee katsomaan uinnin startin ja sen jälkeen lähtee hakemaan mittaria hotellilta ja ojentaa sen aidan välistä mulle, kun mä juoksen kohti pyörää uinnin jälkeen.

Koko aamu meni ihan sumussa, kirjaimellisesti. Lähtökohdat koko starttiin oli niin huonot muutenkin, ja nyt vielä tämä. Olin miettiny kuinka pitää ottaa kuva mm. ensimmäistä kertaa letillä olleista hiuksista (mulla ei oo 15 vuoteen ollu omat hiukset näin pitkät, että niihin saa pienet letit), numerosta ja kynsistä. 😀 No eipä oo aamulta kuvia jostain kumman syystä. 😉 Kiire tuli lopulta starttipaikalle, kun sinne 15min ennen starttia kuulutettiin porukkaa jonoon. Pujottelin koko ajan lähemmäs ja lähemmäs, että pääsisin 1:00-1:10 ryhmän puolelle. Kun kyltin etupuolelle pääsin, niin siihen jäin ja sainkin Miiasta seuraa, ja siinä rupatellessa sujuikin sitten parikymmentä minuuttia mukavasti. Päätin vielä aamulla laittaa tuliterät uimalasit päähän uintiin. Olivat samanlaiset kuin vanhatkin, mutta näitä ei oltu testattu. Yritin säätää kiristyksen vaan kohdilleen etukäteen hyvin.

Uinti 3,8km: 1:09:41

Täällä oli rullaava lähtö, ja kuusi kerrallaan pääsi viiden sekunnin välein starttaamaan. Lähtö oli mukavan rauhallinen, ja yllättävän hyvin upposi 16 asteiseen veteen. Olin perjantaina todennut, että suunnistaminen tuolla on todella helppoa. No nyt oli ihan mieletön sumu ja suunnistaminen oli vaikeaa. Tuntui, että uin ihan miten sattuu. Välillä olin porukan vasemmalla puolella ihan liikaa, ja välillä taas porukan keskellä. Jouduin monesti kattomaan kisailijoiden suuntaa, että mihin mun pitäisi mennä.

Ensimmäisen sillan kyljessä oli kyltti 600m, oli pakko kattoa omaa kelloa: 10min ja jotain. Ok, ei paha, vaikka tuntuu hitaalta. Meduusoja oli paljon, osuin limaklönttiin. Yäk! Seuraavaa siltaa ei näkynyt, mutta matkaa oli jatkettava. Siellä oli kyltti 1200m, katoin kelloa taas. Tykkäsin kylteistä, tiesi paljon paremmin paljonko takana ja mitä on edessä. Siitä jatkettiin 300m ja käännyttiin takaisin. Nyt oli heinää ja levää vesi ihan täynnä, naamalta jouduin poistamaan sitä pariin otteesen. Säpsähdin myös ihan alla lähellä uivaa todella isoa meduusaa. Meduusoja oli paljon! Mutta yritin vaan uida eteenpäin niistä välittämättä.

1800m kohdalla sillan alitus. Mietin, että katonko kelloa vai en. Jos se näyttää huonolta, niin laittaa ärsyttämään, mutta jos se näyttääkin hyvää aikaa, niin tulisi hyvä fiilis, kun uinti muuten tuntuu vaikealta. Katon, 30 minsaa, hyvä! Loppu menee miten menee, enää en kato! Pieni meduusa jää vasemman käden pikkurillin ja nimettömän väliin, yäk jälleen kerran! 😀 Se irtoaa käsivedon lopussa. Alan saamaan uintiin omaa hyvää rytmiä, mutta en näe ketään. Missä kaikki on? Jossain kohtaa tajuan, että massa on mun vasemmalla puolella. Muutama uimari tulee jalat edellä vastaan, on tainnut lähteä väärän ryhmän mukana. Uinti liukuu hyvin, ensimmäistä kertaa tälle päivälle tulee tunne, että uinti kulkee ja oon kuitenkin tullut jo 2400m sillan ali.

Pari meduusan kosketusta lisää, viimeisen sillan ali, kääntyminen poijulla ympäri ja sillan ali uudestaan, ja sen jälkeen kohti vaihtoa. Joutui miettimään pitkään, että kumpi rannalla olevista kaarista on rantautumiskaari. Lähemmäksi päästyä erotti keltaiset poijut vedessä, joten niitä kohti. Ylös, kellon sammutus. 1:09. Se meni siihen mihin Kaitsu kommentoi uinnin menevänkin, 1:07-1:10, siitäkin huolimatta, ettei tuntunut vahvalta uinnilta. Ehdin tekemään matkalla kaikkea muuta kuin uimaan ja uimaan suoraan. Onneksi reitti oli kapea, ettei nyt ihan satoja metrejä voinu harhaan uida. 😀

Keskisyke 159

T1 5:17

Mietin Frankfurtin uinnin jälkeistä fiilistä ja kuinka poikki silloin olin. Tosin märkäpukukielto, 20min pidempi uintiaika ja huonompi kunto verotti kyllä kovasti. Nyt juoksen vaihtotelttaan noukkimani pussi mukana ja fiilis on hyvä, vaikka pohkeet on ihan kivikovat. Miten mä oon jännittänyt uidessa kroppaa, vai kylmästä vedestäkö johtuu. No joka tapauksessa, tästä on hyvä jatkaa päivää! 🙂 Märkäpuku pois, ja päälle sukat, pyöräkengät, kypärä, lasit ja numerolappu. Pussiin märkäpuku, uimalakki ja -lasit. Pussin palautus sille varattuun paikkaan, geeli juostessa suuhun ja kohti treffipaikkaa. Siellähän se mies ojentaa aidan läpi mittaria, kuulemma 70% akkua. Kiitos, pelasti mun aamun!! <3 Paras huoltaja!! <3

Kuva: Maija Koivu

Kuva: Maija Koivu

Pyörä 180km: 5:39:55

Mittariin tavoitewatit ja kohti päivän pyörälenkkiä. Ensimmäiset 20km oli kaupunkiajoa, paljon mutkia ja liikennevaloja, joihin huomasin kerran punaisiin hidastavan. 😀 Haloo, siinä on poliisi ja mä saan mennä. Onneksi muutamiin osui vihreät! 😉 Päästiin meren rantaan, ja nyt sai päästellä pyörällä ihan huolella. Meri oli ihan sumun peitossa. Miestä lappasi tasaisella vauhdilla mun ohi, mä ohitin vaan ihan pari pyöräilijää. Vauhti oli kovaa, ja syke oli korkealla, vaikka watit oli ihan normaalit. Ehkä tuo mun orastava flunssa sitten nostaa sykettä?

Ekat 30km tulin 55 minuuttiin, oho. Tiesin toki, että tullaan myötäiseen ja siksi uskalsin jatkaa tuota vauhtia. 60km 1h50min. Mukana vitonen, jossa keskivauhti 37,5km/h, mutta myös hitaampikin vitonen 28.9km/h. Olin vähän neuroottinen kaikkien tien kolojen ym. ylimääräisten juttujen kanssa, ensimmäinen rengasrikko näkyi jo vitosen kohdalla, toinen kahdenkympin kohdalla. Sykkeet olivat edelleen korkealla ja mietin, että mulla on kaksi vaihtoehtoa. Hidastaa vauhtia tai mennä niiden wattien mukaan, mitkä Kaitsu on mulle todennut hyväksi. Nyt olin jopa pykälän alarajan alapuolella. Päätin ottaa riskin, ja painaa määrätyillä wateilla sykkeistä huolimatta. Sykkeet siis pyöri aerK ja VK1:n tietämillä.

Otin geeliä pullosta puolen tunnin välein, aina tasalta ja puolelta. Olin lisännyt pulloon vettä, ja piirtänyt viivat kylkiin. Näin tiesin paljonko mun piti tarkalleen ottaa. Lisäksi vartin yli ja varttia vaille hörppy urheilujuomaa. Pyöräilyn aikana meni myös 4 puolikasta banaania.

Vauhti hidastui, kun käännyttiin rantatieltä sisämaahan maaseudulle. Kapeita teitä, paljon ysikymppikurveja ja tulihan se vastatuuliosuuskin sieltä lopulta. Se oli vaan joku reilu 70km, kun mulla alkas oikea lonkankoukistaja ja nivunen kiristämään jo ihan huolella. Samaan vielä vastatuuli- ja mäkipätkä, jotka painoin yksin menemään, ei edes 12 metrissä edellä ketään. Aika huonosti yleensä ottaenkaan mulla oli ketään lähistöllä, ohimenevät ajoivat niin lujaa ja ne, jotka otin kiinni, niin niiden ohi menin nopeasti. Aattelin, että nytkö se hieno alku jo kostautui, että oliko sykkeet sittenkin huono juttu ja miten jalka… Tuleeko tästä ihan pannukakku?! Otin ensimmäisen suolatabletin, kannustusjoukot odottivat noin ysikympissä ja uudelleen myötätuulipätkälle, niin alkoi taas fiilis olemaan ihan eri! 🙂 Yritin muistuttaa itteä, että suola ja energia vaan kohdillaan, huonoja hetkiä tulee. Ainut, että vähän yllätyin, että miten jo 70km tuli tuollanen alafiilari.

Tässä takana isoin mäki, joka oli porukkaa täynnä. :)

Vieläkin meri oli ihan sumun peitossa. Ei ollut kyllä tiellä yhtään kuuma, melkein vilu tuli, niin kostean kylmä oli ilma. Tuuli oli vähän kääntynyt, ei ollut enää niin hyvä myötätuuli kuin ekalla kierroksella. Nyt tiesin maaseutupätkällä jo, että millainen kurvi mutkan takana on, että pitääkö hiljentää enemmän vai vähemmän. Enää porukkaa ei ajanut ohi samaan tahtiin kuin ennemmin, mutta välillä meni jopa muutama peesiporukka, ja totesin siinä ruottalaiselle, saksalaiselle, tanskalaiselle ja britille suomeksi rauhallisesti vähän peesiväleistä.. Ei menny jakeluun. 😉 Pari kertaa kävi niin, että joku mies meni ohi ja sitten alamäessä kampi suorana. Mä kuittasin saman tien. Oon oppinu, että alamäissäkin pitää polkea ja ihmettelin monen himmailuja. 😉 Yhden Philippen ohitin varmaan viisi kertaa, ei voi tulla mun ohi ja jäädä himmailemaan eteen. En kyllä tiedä, että kumpi oli lopulta se, joka jäi taakse.

Nivusen ja lonkankoukistajan kipu helpotti jossain kohtaa, muttei poistunut täysin. Juoksussa ei tuntunut puolestaan yhtään.

140 kilsan kohdilla aloin miettimään juoksua. Mutta yritin kuitenkin vääntää ajatukset takaisin pyörään, vielä on 40km jäljellä. Se on Peräseinäjoelle ja takaisin, ja on kuitenkin reitin raskain osuus, kun edessä on vastatuuli ja mäkiä. Varauduin 50mg kofeiinilla (geeli) tässä kohtaa tulevaan, ja notkahdusta ei tullut. 160km kohdalla mietin, että ei onneksi rengasrikkoja, kunnes tajusin, että 20km on muuten pirun pitkä matka, ettei nyt kannata vielä hurrata. 😀

165km kohdalla iski oikealle puolelle kylkikramppi. Ikinä ei oo tuollaista tullut, mutta en oo kyllä BMC:llä ajanut noin pitkää matkaa noin paljon ala-asennossa hyvää tahtia. Yritin alkuun mennä useasti takaisin alhaalle, mutta hengittäminen sattui. Lopulta 7km ennen maalia päätin, että loppu kilometrit olen yläasennossa koko ajan, että kramppi ehtisi helpottumaan ennen juoksua. Kaksi mun sarjan naista meni siinä vielä ohi.

Oma mittari näytti matkaksi 178,5km ja vauhdiksi 31,5km/h. Ja se on täsmälleen sitä vauhtia, mitä Kaitsu mulle heitti vauhdiksi. Uskomatonta, kaikki osuu valmentajan aikoihin näin tarkkaan! 🙂 Watit jäi vähän alle tavoitteen, mutta syke oli korkea watteihinkin nähden. Keskisyke 155.

T2 4:16

Nousin pyörän päältä ja ensimmäinen ajatus oli, että meneekö mun juoksun alku nyt ihan puihin tämän kyljen takia. Mutta vaihtopaikalle päästyä, lenkkarien jalkaan saamisen ja rakon bajamajassa tyhjentämisen jälkeen helpotti ja juoksemaan lähtö onnistui. 🙂

Juoksu 42,2km: 4:24:22

Nyt vaan tsekkailemaan millaista reittiä meille on tarjolla ja missä reitin varrella kaikki tutut ovat. Ensimmäinen vitonen meni nopeasti. Olin päättänyt, että jatkan geelien ja suolan ottamista säännöllisesti mahdollisimman pitkään. Geeli kuuden kilsan välein. Lisäksi tarvittaessa jotain muuta. Oli mukulakivipätkää, laituria, pientä mäkeä, musiikkia, ihmisiä..

Ekalla kiekalla kysyin kavereilta, että mikä mun aika oli T2:ssa ja seuraavalla kerralla heidät nähdessäni kuulin: 6:59. Olin aatellut, että mitä lähempänä seitsemää tuntia, sen parempi tilanne. Silloin ainakin pitäisi sub12 olla täysin mahdollinen, mutta silloin myös salainen haave eli 11:30 alitus on. Olin siis iloinen kuulemastani! Vaatii vaan onnistumista juoksussa, jota pelkäsin eniten. Pelkäsin, ettei mun pää riittäisi, että antaisin periksi. Takana kun oli Frankfurtin hellekisa, niin vertailukohta oli vähän huono. Siellä maraton oli kävelyä ja hölkkää vuorotellen.

Ensimmäisen kerran varmaan seitsemän kilsan kohdilla tuli sellainen olo, että ei helkutti mikä matka edessä. 12 kilsan kohdilla mietin, että aika raskasta on. Mutta saman tien kuulostelin vähän paremmin kroppaani, että onko muka oikeasti, eihän reisissä kuitenkaan paina, että tää on nyt tätä päästä kiinni -juttuja. 😉 Jatkoin sillä, että mietin vaan seuraavaa huoltopistettä tai missä on tuttuja kannustajia tai musiikkia. Olin luvannut itelleni, että huoltopisteellä saa kävellä.

Kuva: Maija Koivu

Kuva: Maija Koivu

Pahinta meno oli suunnilleen 17-27km kohdilla. Matkaa on takana jo paljon, mutta niin on myös edessä. Annoin itelleni luvan kävellä jyrkät lyhyet nousut ja huoltopisteet, mutta muuta ei. Jos annan periksi liikaa, niin 11:30 ei onnistu. Samalla kuitenkin muistuttelin itteäni, ettei sillä ajalla kuitenkaan oo lopulta niin väliä. Tarkkaa tavoiteaikaa ei Kaitsun kanssa edes asetettu, lähdetään tsekkaamaan mikä mun kunto on, kun Frankissa se ei olosuhteiden takia onnistunut.

En jaksanut hirveästi puhua, mutta yritin jokaisen ihanan kannustuksen kuitenkin kuitata peukalolla. Niitä kohtia mä odotin ja kiitos jokaiselle!! Ihmisiä oli juoksureitin varrella todella paljon, ja ulkomaalaisilta tuli nimelläkin kannustusta. Myös suomalaisilta, joiden ääntä en tunnistanut.

Suolaa otin tunnin välein ja tuntui, että sen jälkeen meno aina hetkellisesti piristyi. Vaikka oli vain 21 astetta lämmintä, niin välillä oli tosi kuuma, kun oli tuulettomia paikkoja. Viilensinkin itteäni jokaisella huoltopisteellä, joko sienellä tai kupillinen vettä päälle. Varoin kuitenkin, ettei juoksukengät kastuisi.

En nähnyt ensimmäisellä kierroksella screeniä, johon oli saanut lähettää kilpailijalle video- tai kuvatervehdyksiä. Toisella kierroksella yritin sitä oikein ettiä. En nähnyt, enkä kolmannellakaan ja silloin mietin, että kuka olisi terveisiä lähettänyt ja millaisia. Mitä sanoisi Sanna, mitä sanoisi Kaitsu jne. Neljännellä kierroksella näin screenin ekaa kertaa jotenkin niin oikealla ylhäällä, ettei katse ollut sinne osunut. No nyt sieltä ei tietty enää mitään näkynytkään.

30km kohdalla kello ranteessa näytti 3:06. Hetken piti oikein keskittyä, että sai laskettua, että mitä tarkoittaa 6min/km vauhti maratonin loppuajaksi, entä jos oikein hyytyy ja on jopa 7min/km. Siinä kohtaa oli toki vielä 12km maaliin, mutta fiilis oli jotenkin vahva. Aattelin, että mähän tuun täältä alle 11:30, etteihän tää tunnu ees vielä pahalta. 😀

10km ennen maalia sain Kaitsun terveiset ja ohjeet, jotka kuittasin lyhyesti, kun oli vaan pakko keskittyä tekemiseen, mutta aattelin, että samat oon laskenut, täältä tullaan, en anna periksi ja hyvältä tuntuu, täällä on juuri nyt henkisesti vahva ja päättäväinen lakeuden flikka. 🙂

33-34 kohdilla otin taas pitkän huoltopisteen eli geeli veden kera, cola ja viilennystä. Se oli viimeinen geeli, kun maha oli jotenkin täysinäisen oloinen, todella turvonnut pallokin. Päätin, etten ota enää energiaa, vaan meen viimeiset kilometrit ilman, jos vaan mitenkään on mahdollista. Viimeinen ylämäki kävellen ylös, tsemppaan vierellä kävelevän miehen juoksuun. Lähtee mitään sanomatta matkaan mukaan, taitaa silläkin painaa, näkyy kuitenkin olevan neljä eri väristä rinkulaa kädessä eli maaliin matkalla. Nyt kävelystä juoksuun tarvii muutaman harjoitusaskeleen ennen kuin pääsee taas vauhtiin. Enää kolmisen kilsaa maaliin, otan kuitenkin vielä hörpyn energiajuomaa. Pelkään, että mitä jos vintti pimeneekin yhtäkkiä. No ei olla lähellä, mutta kaikkea tulee mieleen. Kerrankin mä oon ohitusbaanalla, menen monen ohi. Minä juoksussa!

Viimeiset kaksi kilsaa painaa reidet ihan huolella jo, ja pitkiltä kilometrit tuntuu. Lopulta kuuluu jo maalialueen kuulutukset, ja maalisuorakin sieltä tulee. Siihen on niin mahtava kaartaa! Muutamat tuuletukset ja maalissa! Huh, mikä päivä! Mitali kaulaan, lämmikettä päälle, halaamaan miestä! Mä tein sen, tulin alle 11:30 ja reippaasti! Jee! 🙂

Mä selvisin päivästä yhdellä itkulla (aamun mittarihässäkkä), voitteko kuvitella?! 😀 Tai okei, kyyneleet tuli silmiin myöhemmin, kun Johanna tuli maaliin.

Juoksun keskisyke oli 165, mikä on juuri vk1:sen puolella. Koko päivä mentiin siis korkeilla sykkeillä ja jos ei olisi vauhteja ollut tiedossa mitä lähden tekemään, niin sykkeiden perusteella meno olisi ollut hitaampaa. Mutta totesin kyllä jo perjantaina pikku pyörätestailussa, että watit ja sykkeet ei kohtaa, joten ei tainnut sitten juoksuvauhti ja sykkeetkään kohdata alussa ja myöhemmin toki aina vauhti hiipuu tällaisella matkalla. Toki eihän tällaista määrää saa rasitusta koskaan treenissä alle, mutta aattelin kyllä ennemmin, että korkeintaan aerK on sykkeet. Vaikka flunssa ei itse suoritukseen vaikuttanut, niin sykkeitä varmaan nosti. Ja juoksu keskivauhti oli sitten lopulta 6:15min/km. Ajatuksena juoksuun oli, että reilu 4h, mutta alle 4:30.

Maali 11:23:30

Mies kommentoi, että tätä oli ihan erilainen seurata kuin Frankfurtin kisaa. Nyt mentiin hyvissä voimin eteenpäin välillä jotain selkeästi huikaten, mutta en valittanut kuin kerran ja se tuli juoksun alussa kylkikrampista. Frankfurtin 40 asteessa oli välillä tosi huonoja hetkiä ja meno kärsivää.

Näin pitkä kisa ei voi koskaan olla täydellinen, eikä tämäkään sitä ollut, mutta kaikinpuolin onnistunut päivä! Oon todella tyytyväinen! Pystyin niihin vauhteihin, mihin mun kunnolla pitäisi pystyä, ei ollut teknisiä murheita, energia imeytyi ja vatsa kesti. On hienoa, että sain onnistuneen täydenmatkan tehtyä. Vuoden oon tähän kisaan treenannut, oon tehnyt paljon töitä ja noudattanut treeniohjelmaa tunnollisesti. Tuo on kuitenkin sellainen aika, ettei se ilmaiseksi tuu. Ja vielä kun miettii mun taustojakin. Finntriathlon Joroisten jälkeen oli kolme oikeasti todella kovaa viikkoa. Treeniä tuli mm. Joroisten puolimatkan jälkeisellä viikolla 17 tuntia.

En olisi tällaisessa kunnossa ilman valmentajaa Kai Söderdahlia. Kiitos Kaitsulle, joka uskoo mun tekemiseen, vaikka välillä ite en uskoisi! Mahtava valmentaja, joka elää täysillä mukana oli valmennettavan taso mikä vaan! Enkä olisi tässä tietenkään ilman miestä, kiitos!! <3 Yksi tuttu mies sanoikin, että oon kyllä onnekas. Niin olen!

Täytyy kehua vielä mun kisa-asua, jolla ehdin pyöräillä 60km ja juosta 10km ennen ironmania. Coeur Sportin toppi ja shortsit oli kyllä todella hyvät. Jälleenmyyjä Euroopassa on Kyra Sports. Voin kyllä suositella, ja aion kyllä tehdä itekin uutta tilausta jossain vaiheessa. Pyöräilyhousut ja toiset trihousut varmasti, niin ainutlaatuiset ne on saumattomina.

Ja Hammer Nutritionin energia toimi, ei mitään vatsaongelmia koko päivänä. Jes! Tässä 100 pisteen eli viiden punnan arvoinen linkki ensitilaajille, jos jotain tuotteet kiinnostaa! Pyörässä nautinkin koko ajan maapähkinävoi-suklaageeliä. 😉

Kiitos kaikille tsemppaajille, kannustajille ja onnittelijoille! Kiitos treenikavereille ja reissuporukalle! Ja vielä Marjo-hierojalle, joka on kesänkin aikana vierittäny monta hikipisaraa mun kinttujen kanssa. Ja kiitos myös mun vanhemmille, jotka toimivat reissun ajan lastenvahteina. 🙂

Lapset asialla. <3

Lapset asialla. <3

Puhkaisin kotona neljän varpaankynnen alta rakon ja väsymys on vaivannut. Kisan jälkeen nukuin vaan reilu 3h ja seuraavana yönä työpäivän takia vain 6,5h, joten parit päiväunet tässä on otettu eilen ja tänään. 🙂 Flunssa tuli tietenkin sitten kisan jälkeen päälle, lähinnä yskiä saa, räkä ei niinkään vuoda.

Siinä oli tämän vuoden triathlonkisat, uusia ennätyksiä tuli puolimatkalla ja täysmatkalla. Hieno kesä! 🙂

Ennakkofiilarit

Lähdettiin torstaina matkaan miehen kanssa kahdestaan, ja jo matkalla nähtiin vaasalainen Johanna, ja lentokentällä Aqua Plussan porukkaa. Lento meni kivasti, mun vieressä istui sisarukset, joista toinen on osallistumassa ironmanille Kööpenhaminassa ja toinen ens viikonloppuna Vichyssä. Oli siis yhteinen puheenaihe. 🙂

Hotelli on Park Inn by Radisson Copenhagen Airport. 50m päässä metroasemasta. Viime vuonna jo kaverit todenneet hyväksi, joten tänne ja ilmastoitu huone varattuna. Aika lämmin yleisesti hotellissa on, ja muutamassa huoneessa käyneenä meillä on hyvä huone ja suht viileä ilma. Ilmalämpöpumppu löytyy, mutta sitä ei olla säädetty, koska vähän ollu terveyden kanssa ongelmia. Mulla nimittäin alkoi torstaina kurkku kipu, ja to-pe yönä heräsin ja olin ihan varma, että en sunnuntaina starttaa. Tiedättekö, kun yöllä vielä tuntuu kaikki niin paljon isommalta. Hyvä, ettei itku tullut. No aamu alkoi 800mg:lla buranaa, ja jatkoi hyvin lääkitettynä koko päivän. Fiilistähän se latisti, ei voinut mitään..

Siellä taas oma nimi.

Siellä taas oma nimi.

Perjantaina käytiin porukalla uimassa. Mietin, että pahentaako kurkkukipua, mutta oli henkisesti pakko käydä kokeilemassa. Meduusoja, suolaa, kirkasta vettä eli pohjan levät ja heinät näkyvissä.. Miehet tietty eivät yhtään auttaneet, ja jossain kohtaa yksi tuli peesissä ja hipaisi tahallaan peukalon päällä mun varvasta. Refleksinä vedin jalan äkkiä pois kunnes tajusin, että joku tulee peesissä. Hah, tulihan rannassa naurut! 😀

Mä tuo orassilakkinen.

Mä oon tuo orassilakkinen.

Aika monta löytyy tästäkin kuvasta, mutta vain yksi jättiläinen.

Aika monta löytyy tästäkin kuvasta, mutta vain yksi jättiläinen.

Uinti tuntui ihan hyvältä, vaikka meduusat kovasti hirvittikin. Pikku pyörälenkki ja tarkistus, että kaikki on pyörässä ok. Ei ollut, joten nää tsekkaukset on tosi tärkeitä! Mutta vähän työkaluja ja sit matka jatkui. Perjantaina lisäksi oli kisainfo, ja sitten olikin päivän pakolliset jutut suoritettu.

Tänään kurkku ei ole enää ollut niin kipeä kuin eilen, onneksi. Aika tarkkaan tässä on kuulosteltu olotilaa, että voiko startata vai ei. Mutta nyt näyttää siltä, että aamulla ollaan vivalla. 🙂 Ruoka ei oo hirveästi maistunut, eikä tänään oo mikään äklö-olo ja itse asiassa on nälkä, mutta hiilarivarastot on varmasti täynnä vähentyneen treenin takia.

Tänään ohjelmassa oli pyörän ja pussien vienti tuohon kilometrin päähän uinnin lähtöpaikalle. T2- eli juoksupussin järjestäjä kuljettaa sitten keskustaan vaihto- ja maalipaikalle.

On tosi hienoa, kun on paljon tuttuja täällä ja samassa hotellissakin. On puolin ja toisin autettu toisia. Mulle on soitettu, että kaipaamaani uimalasimerkkiä on tullut expo-alueelle ja ostettu lasit, oon saanut lainaan mm. kisavyön nipsut (omani on khh:n pöydällä) ja sinkkiä. Ite oon käynyt apteekissa hakemassa lääkitystä kaverille.

Kahdeksalta suomen aikaa on startti ja klo 8.45 kaikki ovat startannu. Aamua kohti siis, klo 4 tätä aikaa sängystä ylös. 🙂

Tavoite on juosta huomenna tätä suoraa, siellä päässä maali!

Tavoite on juosta huomenna tätä suoraa, siellä päässä maali!