Kankaanpään puolimaraton 10/2010

Kankaanpään puolimaraton 10/2010:

Klo 7 herätti kello, yhdeksän tunnin yöunien jälkeen. Pitkät upeat unet, mutta paska homma vaan, että viitisen tuntia niistä meni sohvalla ja siitä syystä oli niskat kipeenä. Tavarat kasaan ja aamupala naamaan. Olin tulostanu netistä 2:02 ja 2:05 aikarannekkeet, otin 2:05 rannekkeen mukaan. Aattelin sen olevan realistisempi, vaikka halusin ajan sen alle. Alle kahden tunnin aikaan tarvitaan todellinen onnistuminen, mutta alle 2:10 on pakko mennä. 

Hain lähikaupasta vielä mehua ja laastareita, ja klo 8.30 kohti Niinisaloa. Automatkalla Voicelta tuli varmaan viisi biisiä, jotka totesin löytyvän iPodin soittolistalta. Kattelin ojanpientareille ja tien reunoihin, ja mietin liukkautta. Pakkasta 0,5 astetta ja aurinko paistoi. 

Noin klo 10 perillä, auto pellolle parkkiin ja numerolappua sekä chippiä hakemaan. Tsekkasin lähtö- ja maalialueen, kävin vähän kävelemässä ja kattelemassa kuinka liukasta on. Sitten hakemaan laukku autosta ja kamppeiden vaihtoon. 

Klo 11 jälkeen ulos kylmyyteen vähän juoksentelemaan, varmaan kilometrin verran tuli lämmiteltyä. Lähtöviivalle ja menoksi. Olin lähtöpaikalla liian takana ja ensimmäiset puoli kilometriä sai puikkelehtia, ja totesinkin, että juoksen helpommin ojanpientaretta pitkin ohi. Sitten pahin ruuhka oli takanapäin. Ekat kilometrit 5:39, 5:32, 5:38.. Kahden kilometrin jälkeen heitin jo valkoiset yhden euron hanskani pois, kädet oli lämpimät. Totesin vieressä juoksevalle miehelle, että täällä olis tarvinnu aurinkolasit. Aurinko paistoi ja tie oli märkä, joten oli tosi kirkasta. Oli ihmeellinen olo mahassa, aivan kuin olisi pistänyt. Ei kuitenkaan pistänyt normaalisti yhdestä kohtaa, vaan lähinnä koko mahasta. Aattelin sen menevän ohi muutaman kilsan kuluttua. 

Tarkoitus oli ottaa 3,5 kilometrin huoltopisteellä miesten mainitsemaa ’kuntojuomaa’, mutta siinä oli niin paljon ruuhkaa, että nappasin vesimukin ja hörppäsin siitä.. Mietin, että onkohan mulla vauhtia liikaa, mutta totesin, että olkoot ja tsippaan sit lopussa, syke reilun 170, lähemmäs 180. Juoksen nyt tätä vauhtia. 4,5km oli eka väliaika, ja vitosen kohdassa vilkaisin ranneketta. Oon 2:05 aikaa edellä. Hetken päästä maratonin voittaja menee ekan kerran ohi, älytön vauhti! Mä otan kolme askelta samalle matkalle kuin hän yhden! Sykkeet paukuttaa ylämäen jälkeen 185, jee. 

 

Maha tuntuu edelleen inhottavalle, eikö se pistäminen voi jo loppua?! Mietin, että uskaltaako sitä juoda urheilujuomaa ollenkaan, tuntuu niin täydeltäkin.. 7 km kohdalla kuitenkin otan urheilujuomaa. Tuntuu, että vauhti tippuu (8km ja 9km väliajat 5:5x) ja yritän lisätä sitä. Tiedän, että Garmin vielä edistää sen verran, että kellon pitää näyttää parempia aikoja kuin 5:55, että oon maalissa 2:05. Kympin kohdalla totean, että vauhti on vielä alle sen. Väliaika 10,55km kohdalla on 1:01. 

Vauhdin lisäys onnistuu ja 14 kilometriin asti ajat ovat 5:4x. Sitten näyttää vauhti hidastuvan pitkällä suoralla kääntöpaikalta takasin päin, syke alle 170, nappaan geelin jossain 15 kilsan kohdilla ja se on viimeinen niitti. Ei laske enää mikään mahalaukkuun. Ei tunnu hyvältä. 

 

Täytyy tsempata viimeset kuusi kilsaa. Jaloissa alkaa tuntua jossain 16-17 kilsan jälkeen, josta huomaa, että vauhti on ollu mulle kovaa. 

 

Yks mies huikkaa ohi mennessään, että takana 1:44, kuinka sykkii? Totean, että nesteet ei laske, tuntuu huonolta ja sitä myötä vauhti tippunu. Onneksi ei oo enää pitkä maaliin. Ajattelen, että kiva, että edes joku uskaltaa täällä puhua. Siis jos mä ite oon puhunu, niin vastauksen oon toki aina saanu. 

Harmittelen, että mihin ne mun juoksukaverit hävis. Jäinkö mä niille vai meninkö ohi, ehkä jäin. Edessä ja takana on ihmisiä, mutta mä juoksen yksin. Yritän pitää vauhdin, mutta tuntuu pahalta ja mietin, että tuleeko vielä jopa oksennus. Viimeiselle kilometrillä saan puristettua ittestäni vielä vähän enemmän irti, katon kelloa 2:01 ja päätän siinä vaiheessa, että alle 2:03 on mahdollisuus. Ja viimesellä parisadalla metrillä saan aikaiseksi vielä jonkinlaisen loppukirin. Sammutan kellon 2:02:57. Maalissa. 

 

Suihkun jälkeen maittaa hernekeitto, mutta ei tahdo sekään laskea. Vielä kolme tuntia maaliin tulon jälkeen ei maita ruoka, kun on niin täysinäinen olo. Ja vielä illallakin pistää mahaan liikkuessa. En tajua mikä mahaa vaivaa. 

Oon tyytyväinen aikaani, pääsin tavoitteeseeni. Harmittaa nuo matkan ongelmat, mutta en mä kuitenkaan parempaan aikaan olisi pystynyt, ei ne niin paljon menoa hidastanu. 🙂

Tukholman maraton 2010

Ensimmäisen maratonin kisaraportti:
Aamu alkaa sillä, että maha on sekaisin. Mietin, että mitähän tästä päivästä oikein tulee. Maha kuitenkin rauhoittuu lentokentälle saapuessa ja matka Tukholmaan sujuu hyvin. 1,2 litraa on tullut juotua nestettä, josta suurin osa energiajuomaa. Haemme numerolaput ja muut tarvikkeet ja istumme rupattelemaan nurmikolle. Treffaamme tärkeän huoltojoukkomme S:n! Päänsärky alkaa voimistua ja 2,5 tuntia ennen starttia nappaan buranan. Myöhemmin S vielä antaa päähierontaa, joka laukaisee säryn! Huh, helpotus! Mielessä oli jo kauhukuvat siitä, että 42 kilometrin matkalla jokainen askel tuntuu päässä. 

Kaikki on valmiina ja kävelemme omaan lähtökarsinaan. Fiilis on loistava, pieni jännitys, mutta sykkeet ovat hienosti 115 luokkaa. Vitsailen M:lle, että sen mittari näyttää jonkun muun sykkeitä, kun hänen sykkeet ovat satasen luokkaa. Olemme lähtökarsinassa puoli tuntia ennemmin, siellä on oltava viimeistään varttia ennen starttia. Musiikki pauhaa ja yleisöä huudatetaan. Tuntuu ihan loistavalta, vaikka edessä on pitkä maraton! 

Viimeisestä lähtöryhmästä kestää yli 7 minuuttia ennen kuin ylitämme lähtöviivan, ensimmäiset kilometrit on aikamoista tungosta. Bongailemme 5:00, 5:15 ja 5:30 jäniksiä, mutta toteamme niiden menevän hurjan lujaa ja me päätämme luottaa omaan vauhtiimme! Sää on upea, aurinko paistaa, mutta asteita on alle 20. Ei liian kuuma, vaikka välillä tuntuukin, että aurinko paahtaa. Ensimmäiset kilometrit menevät todella nopeasti, lähinnä ihastellen mahtavaa tunnelmaa. Ihmisiä on kannustamassa reitin varrella paljon, ja vähän väliä on joku orkesteri, Dj tms. soittamassa musiikkia täysillä. Ihan mieletöntä! 

Ensimmäinen kerta Västerbron-sillan ylitse (30m nousua) menee helposti, vaikka nousu kestää melkein kilometrin verran. Kympin kohdalla S kannustaa raikuvasti! Me huikkaamme, että kevyttä on ja vielä ei tulla bisselle! Kahdentoista kilometrin kohdalla totean, että meidän vauhdin jako on onnistunut hyvin ja hyvä, ettemme yrittäneet pysyä jäniksien mukana. Kilometriä myöhemmin alkaa tuntumaan oikeassa reidessä, päätän napata ensimmäisen geelin. Seuraavat kilometrit sujuvat hienosti. 17 kilometrin kohdalla kisan voittaja pyyhältää ohitse, hurraamme hänelle. Mieletön vauhti, ja loppuaika olikin ollut 2:12, neljä minuuttia nopeampaa kuin viime vuonna.

Miehet loikkivat pissalle, itse asiassa ensimmäiset olivat jo 3,5 kilometrin kohdilla. Kyllä se onkin niillä helppoa. Itellä tuntuu pissahätä, mutta tiedän sen menevän ohi. 20 km kohdalla oleviin vessoihin on kuuden hengen jono, siinä vierähtäiskin kivasti aikaa. Koko alkumatkan meidän vauhdissa pysyvä mies, jää meistä, kun menee puskapissalle. Hän on kehunut meidän tasaista vauhtia, mutta nyt hän jää. Nappaan toisen geelin, edellisestä on 7km. Parempi ajoissa kuin liian myöhään. Puolimaraton takana, ja edelleen suunnilleen tavoiteajassa, ja sata metriä myöhemmin heitämme ylävitoset M:n kanssa, pisin juostu matka ikinä! Jee!

Djurgårdenin lenkki on raskas, nousua ja laskua vuoronperään. 24 kilometrin kohdalla toteamme molemmat, että nyt on vaikeaa. Ehkä yhteissumma siitä, että ei kannustusta, juoksuporukka on hajaantunut jo melkoisesti, ei bändejä ja itellä ehkä vähän uskonpuutetta, kun jaloissa tuntuu ja paljon on vielä edessä. Ensimmäistä kertaa iPod päälle ja napit korviin, sieltä tsemppiä. 25 km kohdalla totean, että vielä 17km. Onneksi M tsemppaa, että kilometri kerrallaan ja aatellaan sitä kolmeakymppiä eka. Napsin glukoositabletteja, jos aittaisivat henkisesti. M:lla alkaa olla mahan kanssa vaikeuksia 27 kilometrin kohdalla ja yritän tsempata parhaani mukaan. Ite otan kolmannen geelini, tää 7km välein on hyvä tahti. Seuraavat viisi kilometriä ovat epävarmoja, että mitä tuleva tuo. Tarjoan M:lle merisuolaa, mutta lihaliemi oikeassa kohdassa helpottaa ja sitten tsempataan, että seuraavat kaksi kilometriä, niin olemme taas Västerbron-sillan päällä ja nousu on ohi. M piristyy ja juoksee sillan ylös asti pitäen meidän vauhtia yllä. Mä yritän pysyä kintereillä, kun toinen kipittää vauhdilla raskasta nousua. Selkiä tulee vastaan. Lähes kaikki kävelevät, on vaan aika rankka nousu 32km kohdalla. Jos se ei olis M, joka mun edellä menee, niin mä kävelisin kans. Vihdoin sillan päällä ja hitto, me juostiin se ylös! Tässä vaiheessa seuraamme liittyy mies, joka vitsaili ekalla kierroksella samaisessa mäessä, että tää on Pohjanmaan likoille vaikeaa, kun ei siellä oo niitä mäkiä. (Meidän paidoissa luki takana Seinäjoki.) Sitten alamäkeen ja odotamme taas ihanaa S:a, jonka tiedämme odottavan 34km kohdalla! 

Energiaa liraus 35km kohdalla, jossa S on taas kannustamassa! Enää 7km! Sen nyt menee miten vaan, johan takana on 35km. Energia ei ole loppunut ollenkaan, vaan vaikka jalat on ihan tönköt, niin silti jaksaa. Juomapisteillä kävellään sen verran, että neste menee suuhun eikä rinnuksille, ja sen jälkeen onkin aina vaikeaa lähteä uudestaan juoksuun, mutta rytmin kun saa päälle, niin kyllä niillä tönköillä jaloilla pystyy juoksemaan. Ihmiset kävelee tai juoksee laahustaen, selkiä tulee vastaan urakalla. Tuntuu upealle, että me ollaan vielä näin hyvässä vauhdissa. 

M:lla 10km sitten alkanut mahaongelmat aiheuttaa nyt energiavajausta ja yritän tsempata mahdollisimman hyvin. Tarkoitus on kannustaa, mutta tuossa vaiheessa tuleekin komennettua. 😀 Jumalauta, nythän ei kävellä! Kuulostan varmaan kamalalle, mutta niin vaan M:n kävelyaskeleet jäi kahteen! Tajuan, että jotain vajetta M:lla on, koska posket ovat valkoiset. En kerro sitä hänelle, ettei vointi huonone tiedon takia. Seuraan kuitenkin koko ajan, että huononeeko. M käskee mun himmata vauhtia, ja senkin kerron vasta maalissa, että mä tulin sen vauhtia ja se ite piti mieletöntä vauhtia päällä ja kiristi koko ajan. Nousun jälkeen kuulemma helpotti ja varmasti M ilmoitti siitä heti, että mä lopetan mun pälättämisen ja oon hiljaa. 😀 Tsemppasin samalla koko ajan itteäni. 3km jäljellä, 2km, 1km, sitten jo kartaakin stadionille. Mieletön loppukiri ja maalissa! Me tehtiin se!! Kymmenen viimeistä kilometriä meidän kanssa tallustanut mies kiittää hyvästä vauhdista ja seurasta. Upea mitali ja S colan ja suklaan kanssa! 

Tukholman maraton –paita ja eväspussi. Nyt tulee molemmilta kyyneleet, ollaan ihan liikuttuneita meidän upeasta saavutuksesta! Vielä kerran halaus upealle kanssajuoksijalle. Monet ihmetteli jälkeenpäin, että kuinka meillä sujui, että eikö ole hankalaa juosta yhdessä. Ei meille! Sama vauhti ja samat sykkeet, yksin en olisi tuohon pystynyt. Kiitos rakas M! Ja suuret kiitokset S:lle, olit loistava!!

Juomme ja syömme nurmikolla S:n varaamalla viltillä. Hien kuivuessa alkaa tulla kylmä ja raahaudumme suihkuun. Sattuu polviin, reisiin, lonkkiin, rintoihin ja varpaisiin. Kunnon rakotkin sitten tuli varpaisiin, kaksi kynttä vähintään tulee irtoamaan. 

Kotimatka alkaa, väsyneet ja onnelliset nukkuvat lentokoneessa. Kotona klo 1.30. Kokemus oli niin mieletön, että sitä ei voi sanoin kuvata. En sano, ettenkö osallistu maratonille enää koskaan (jos M ehdottaa, niin mukana ollaan! 😀), mutta nyt aion nauttia kesästä! 

Tukholman maraton 
Pituus: 42,2km 
Aika: 5:18:02 
Nopeus: 7.33 min/km 
Kalorit: 3154 
Keskisyke: 163