Jälkimietteitä

No niin, nyt on vierähtänyt  Tukholman maratonista 3 päivää. Jalat ovat uskomattoman hyvässä kunnossa. Sunnuntaina ne tuntuivat kunnolla ja liikkeellä pääseminen oli vaivalloista, mutta jo maanantaina kävelin ihan normaalisti. Muistan kuinka viime vuonna maanantaina töissä oli todella vaikea mennä portaita alas, nyt menin ihan normaalisti normaalilla vauhdilla. Kukaan ei olisi voinut kävelytyylistä voinut päätellä, että oon ollu maratonilla. 🙂

Oon tosi tyytyväinen maratonin tasaiseen vauhtiin. Nopein 5km taittui vauhdissa 6:18 min/km ja hitain vitonen 6:34 min/km, eli kaikki vitoset oli 16 sekunnin sisään. Ensimmäiseen puolikkaaseen meni aikaa 2:15:37 ja toiseen puolikkaaseen 2:14:12 eli siis jälkimmäinen meni nopeammin. Siihenkin oon tosi tyytyväinen. Yllättynyt oon mun sykkeistä. Nimittäin keskisyke oli jopa 172. Mun aerobinen kynnys on 160 ja anaerobinen kynnys 180. Olin alunperin aatellut keskisykkeen sijoittuvan johonkin 160-165. Viime vuonnahan mun keskisyke oli 163. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että tuollaisellakin vauhtikestävyyssykkeellä pystyin juosta noin pitkään. En ymmärrä miksi tuo syke nousi noin paljon korkeammalle kuin normaalisti tuollaisella vajaan 6:30 vauhdilla. Oliko jännitystä, vaikuttiko mäet ja matkan pituus vai mikä?

Parannusta tosiaan tuli viime vuodesta lähes 49 minuuttia, joka on tosi upea parannus. Viime vuonna lähdin pitkän lenkin vauhtia matkaan ja keskivauhti oli 7:33 min/km, tänä vuonna lähdiin pk-vauhtia ja keskivauhti oli 6:24 min/km. On mun vauhti nopeutunut vuodessa paljon ja se johtuu ihan kilometrien lisäämisestä. Nimittäin viime vuonna kilometrejä tuli ennen Tukholman maratonia 324,6 ja tänä vuonna puolestaan 516,4. Viime vuonna oli juoksijanpolviongelma ja tänä vuonna lonkankoukistajien, joten ihan vaivatta ei mennyt kumpikaan alkuvuosi. Ja toinen muutos on se, että vauhtikestävyyslenkkejä oon tehnyt enemmän eli säännöllisesti. Ne ovat myös tuoneet vauhtia lisää. Tuo viitisensataa kilometriä viidelle kuukaudelle ei ole edes paljon, vain satanen kuukaudessa. Jos pysyn kunnossa, niin uskon määrän nousevan syksyä kohti.

Kovasti jo juokseminen kiinnostaa ja lenkistä haaveilen. En kuitenkaan aio mennä vielä tällä viikolla, että varmasti jalat palautuvat kunnolla. Itse asiassa mies lähti nytkin koiran kanssa, vaikka se on minä, joka yleensä koiran lenkkeilytän. 🙂

Mietin, että Seinäjoella on 4,5 viikon päästä puolikas. Onkohan jalat jo silloin siinä kunnossa, että siellä voisin käydä juoksemassa? Haluan ottaa varman päälle, ettei tuu mitään ongelmia ennen Berliinin maratonia, joka on siis seuraava tavoite. Ennen sitä käyn 3.9. joko Vaasassa tai Jyväskylässä juoksemassa puolikkaan.

Niin, ja meille tuli tänään uusi perheenjäsen. Toinen leonberginkoira. Tämä vie nyt hetken huomioni juoksulenkkeilystä. 😉 <3

Tukholman maraton 2011

Puhelin herättää aamulla klo 5.30, jogurtti ja puoli litraa urheilujuomaa napaan. Mun vanhemmat tulee lastenvahdiksi ja me miehen kanssa lähdetään. Hän on kannustusjoukoissa, mä juoksen. Jännittää, mahassa tuntuu. Klo 6.25 olemme Seinäjoen lentoasemalla. Tuttuja näkyy! Kone starttaa 7.00. Juon matkalla vielä 0,5 litraa urheilujuomaa, desin tuoremehua ja desin vettä. Lisäksi sämpylä ja vähän pastaa. Linja-autossa Arlandan kentältä stadionille juon vielä 0,5 litraa vettä. Nyt on juotu 1,7 litraa, saa riittää. En juo enää yhtään, kun lähtöön on 2 tuntia.
 
Haemme numerolaput ja muun sälän (otamme mm. 4:30 aikarannekkeen), treffaamme tuttuja sovitusti ja sattumalta. Uskomatonta, että ihmisiä on parikyt tuhatta ja törmätään mm. mun kahteen serkkuun. 🙂
 
Istumme tekonurtsille, on kylmä. Tuulee ja 14 astetta lämmintä, pilvistä. Syön kaksi tuntia ennen starttia banaanin, ja vähän myöhemmin otan särkylääkkeen pääkipuun. Siirrymme sisätiloihin valmistautumaan. Meitän on kolme naista, jotka aikovat juosta yhdessä. Vaatepusseja vietäessä säilytykseen, Monika katoaa. Emme löydä toisiamme mistään. 🙁 
 
 
Viimeinen lähtöryhmä. Tunnelmaa latistaa Monikan katoaminen. Vielä bajamajaan pikaisesti. Sykkeet seistessä n. 105, kävellessä alle 120. Eli hyvältä näyttää, ei oo suurta jännitystä enää nostamassa sykkeitä. Eka ryhmä starttaa, ja meidän ryhmä kymmenen minuuttia myöhemmin. Riisun kertakäyttösadetakin, joka oli mua lämmittämässä. Startti tapahtuu ja etsimme ihmismassan joukosta sekä juoksijoista Monikaa että katsojista kannustusjoukkoja. Jossain puolen kilometrin kohdalla kannustusjoukot ovatkin. 🙂
 
1,5km kohdalla me Tiinan kanssa sovimme, että nautimme maisemista ja ihmisistä! Fiilis on loistava. Ekat miehet ovat jo kusella. Mä en ymmärrä, että miten se on mahdollista! 😀
 
2,5 km kohdalla serkku kipittää ohi. Ekat kilometrit menevät huomaamatta, viisi kilometriä täyttyy ajassa 32:27. Keikkuvalle sillalle on tänä vuonna tuotu kymmenisen kuution hiekkasäkkiä, ei tunnu niin pahasti se huojunta. Viime vuonna kuvitellin, että mua pyörryttää, nyt jo tiesin syyn olevan sillassa.
 
8km kohdalla onkin ensimmäisen  kerran Västerbronin sillan ylitys. Se menee melkoisen huomaamattomasti, kun törmään maratonkoulusta tuttuun mieheen ja jutellaan pitkään.
 
10km menee aikaan 1:05:13. Todetaan, että nyt pystytään juoksemaan omaa vauhtia vapaasti. Ennemmin on saanu poukkoilla aika tavalla ja ollut tosi ruuhkaista varsinkin kapeammilla väylillä. Jossain kahdentoista kilsan kohdilla nähdään Monika ja Carita. Voi, että mulle tuli hyvä mieli heidän näkemisestään. Monikan ei tarvinnu juosta yksin, vaan oli löytäny Caritan! Kysellään lähtevätkö meidän vauhtiin, mutta menevät omaa vauhtiaan. 13km kohdilla tuntuu eka rakko jalan sivussa.
 
15km kohdalla vielä tuntuu helpolta ja fiilis on loistava! Yksi punapaitainen ruotsalainen mies on tullut kannoilla jo monta kilometriä, taidamme pitää hyvää tasaista vauhtia. 16 kilsan kohdassa me molemmat napataan ekat geelit. Tuntuu kyllä, että oon melkoisen täynnä. En kuitenkaan uskalla olla juomatta, ettei käy huonosti. Edes pieni vesihörppy joka pisteellä, että kostuttaa suuta.
 
Ei menny kärki tänä vuonna ohi! Sen verran kovempi on vauhti memillä nyt kuin viime vuonna, jolloin ehdimme kärjen nähdä. 2:14 oli miesten voittajan aika, naisten 2:37. Huimaa vauhtia! Ensimmäinen kierros siis 17km ja toinen 25km.
 
18,5km. Kannustusjoukot näkyvät, niitä jo odoteltiinkin kilsan verran. Sitä ei välttämättä ei-juoksija ymmärräkään, mikä merkitys on kannustuksella. 🙂
 
 
19,5km. Nyt tulee se puukkopistos oikean jalan pohkeen sisäreunaan. Tästäkö se alkaa? Ei ole enää niin helppoa kuin muutama kilometri sitten. Ihmisiä alkaa olla tien vierustoissa venyttelemässä, vissiin kramppailee.
 
21,1km aikaan 2:15:37. Toinen rakko, nyt varpaan päässä. Ajatukset 4,5 tunnin alituksesta kiirivät mieleen. Se tarkoittaisi loistavaa juoksua samalla vauhdilla ja vähän kiristäen loppuun asti. Toinen puolikas pitäisi siis mennä lujempaa! Sanon Tiinalle, että hypin tasajalkaa ja heitän kärrynpyörän, jos 4,5 tuntia alittuu. Tsemppaamme viime vuonna vaikeaksi osoittautuneelle Djurgårdenin lenkille itseämme. Tämä 22-28 kilometrin väli juostaan kilsa kerrallaan, ja ei muuta  kuin yksi ylämäki ylös ja alamäki alas. 28 kilsan kohdalla meitä taas odotettaisiin.
 
Jaloissa alkaa tuntumaan väsymystä, pohjepuukkopistos on hävinnyt! Näemme ennemmin meidän seurassa olleen punapaitaisen miehen, moikkaamme iloisena ja hän sanoo kaverillensa, että tuossa ne mun vauhdinpitäjät on. 🙂 Mietimme, että tänään on kyllä tullut viime vuotista aikasemmin kävelijöitä vastaan, veikkaamme sen johtuvan meidän nopeammasta vauhdista (Tiina juoksi viime vuonna viiteen tuntiin, minä 5:18), jos ihmiset ovat aloittaneet liian kovaa.  Tosi monet kävelevät ylämäet.
 
27 kilsan kohdilla toinen ja viimeinen geeli. Melkoisen nappiin menee tuo Djurgården ja 28 kilometrikyltti tulee eteen nopeasti! Loistavaa työtä! Jälkeenpäin väliajoista katsottuna nää kilsat oli nopeita. 28 kilsan kohdalla odottaa taas kannustusjoukot!
 
 
Suomipuffit oli kyllä hyvä veto, ihmiset huomaa jo kaukaa, että ollaan suomalaisia ja kannustusta tulee! ”Hyvä tytöt!”, ”Hyvä Suomi!”, ”Tsemppiä!”, ”Hyvin menee!”, ”Hyvä Pulssi!”, ”Kaunista on!”, ”Heja Finland” jne.
 
Nyt alkaa olla melkoisen väsyneet jalat. Pari tuttua tsemppaa yleisöstä! Kiva törmätä täällä Ruotsin maalla suomalaisiin tuttuihin. 30km kohdalla ollaan jo täysin aikataulussa (3:11:59), ja siitä tulee taas uutta tsemppiä.
32km kohdalla taas henkinen valmistautuminen kilsan nousuun. Ennen siltasuoraa on jyrkkä ylämäki ja siinä mutkassa jään pussiin, kymmenisen kävelijää ympärillä ja huikkaan Tiinalle, että jäin nalkkiin. Jostain välistä pääsen puikkaamaan ja juoksu omaa vauhtia saa jatkua. Silta painellaan ylös asti juosten, viimeiset 100 metriä musiikki rytmittää askellusta. Pitkä nousu on takana onnistuneesti hyvällä vauhdilla juosten. Kyllä tuli selkiä vastaan! 🙂
 
Muutama kilometri on taas alamäkeä ja sujuvat hienolla nopeudella, vaikka jalat todellakin painaa. 35 kilometrin väliaika (3:43:53) kertoo, että mahdollisuudet on edelleen 4,5 tunnin alitukseen, mutta että vauhti pitää pystyä pitämään.
 
Sitten alkaakin sen vaikein osuus, viimeiset viisi kilometriä. Enää ei ihailla maisemia, ei paljon vastailla kannustajien tsemppauksiin. Askel askeleelta ja kilometri kerrallaan eteenpäin. Päässä soi ”viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin”! Mietin, että tämäkö on se kuuluisa maratonin seinä?! Tarkoittaako se seinä, että vauhti tippuu? Me saadaan se kuitenkin pidettyä, mutta lujempaa ei päästä. 39 kilometrin kohdalla mulle tulee kylmä, nestevaje aattelen. Kun vaan päästäisi maaliin! Jonkun pikkutytön Candy King –irtokarkkipussi on tippunut ja levinny maahan, mä haluan karkkia! Viimeinen kilometri edessä, yritämme nostaa vauhtia molemmat, vaikka siitä emme puhukaan. Emme oo puhuneet kuin pari sanaa viimeisen kilometrin aikana. Vielä loppukiri stadionilla ja käsi kädessä juoksemme maaliin. 
 
 
4:29:49!! Me teimme sen! Ihan loistavaa, niin tyytyväisiä! Mitali ja 0.5 litran vesipullo, jonka juon heti. Sitten eteenpäin, chip pois, paita ja pussillinen syömistä/juomista käteen. Kävelemme hakemaan vaatepussia säilytyksestä ja törmäämme siskoon ja hänen ystäväänsä. Ja pian myös kannustusjoukkoihin.
 
Nostan kyllä hattua kaikille asusteissa juoksijoille. 😀 Mm. tällaisia asuja löytyi matkalta:
 
 
Menemme suihkuun ennen kuin tulee kylmempi. Vammat ei oo pahat. Kolmisen rakkoa, ei hiertymiä. Ne kaksi varpaissa olevaa rakkoa on sen verran pahat, että haittaavat kävelyä. Samoin pohkeessa tuntuu taas se kipupistos yhdessä samassa kohtaa, mutta ei haittaa enää tässä vaiheessa, muuta kuin kävelyä. 😉 Lihakset toki ovat kyljistä, pakaroista ja jaloista arat.
 
 
Käymme vielä porukalla syömässä ennen kuin bussi lähtee lentokentälle. Väsyneenä kotimatkalle. Kentältä sain niitä karkkejakin, mitä vipoilla kilsoilla teki mieli. 😉 Kiitos vielä Tiina ja kannustusjoukot! <3 On uskomatonta, että ensimmäisen maratonin juoksin ystävän kanssa maaliin asti, ja tällä toisella maratonilla toisen ystävän kanssa maaliin asti. On upeaa, että samanvauhtisia juoksukavereita löytyy! Noin pitkällä matkalla sillä on oikeasti merkitystä.
 
Kotona puolen yön aikaan ja lapset olivatkin tehneet ylläriksi synttärikakun tälle päivälle. Tänään siis otetaan kiinni eilen menetetyt kalorit mm. kakkua nauttien. 😀
 

Tukholman maraton 
Pituus: 42,195km 
Aika: 4:29:49 
Nopeus: 6.24 min/km 
Kalorit: 3456 

Keskisyke: 172