Palautuminen

Finlandian viralliset ajat tulivat, ja puolikkaan aika oli 1:58:14. Kyllä siihen saa olla tyytyväinen! Hieno 2 tunnin alitus näillä juoksumäärillä. Viime vuonna tälle vuodelle asettamani tavoitteet, puolikas alle 2h ja kokonainen alle 4,5h, ovat täyttyneet. Vielä on yksi maraton jäljellä, 2,5 viikon päästä. 🙂

Puolikkaasta lihakset olivat normaalia kipeämmät, eli tosiaan huonot kilometrimäärät, pitkien ja kovien lenkkien puute tuntui. Vähän jännittää tuleva maraton, että kuinka paikat kestää. Pieniä tuntemuksia on edelleen reisissä ja oikeassa yläpohkeessa kipeä kohta. Palauttelen siis vielä, tällä kertaa kunnolla. 🙂 En viittiny ees uimaan vielä tänään mennä, kun potkujen harjoittelu kuitenkin tuntuu reisissä. En halua riskeerata Berliiniä.

Aika mielenkiintoinen tulee olemaan kuun loppu. Vähän normaalia enemmän stressiä, mutta ei anneta sen vaikuttaa juoksuun. Nimittäin ke 21.9. olen viimeisen päivän nykyisessä työpaikassani. To 22.9. lähden kohti Berliiniä, josta palaan Suomeen sunnuntaina puolilta öin (maanantain puolella klo 00.15 Helsingissä) ja tiistaina 27.9. aloitan uudessa työpaikassa. Torstaina 29.9. alkaa sitten triathlonkoulu.

Tässä vielä löysä viime viikko:

Ninni

2 vastausta artikkeliin “Palautuminen”

  1. Uuden työpaikan aloituksesta saa takuulla positiivista energiaa. Niin minulle ainakin kävi. 🙂

    On tuo hieno aika!

  2. Outi, toivottavasti mullekin käy noin! 🙂 Mä aattelin, että voi olla alkuun aika väsynyt, kun tulee paljon uutta opittavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta