Berliinin maraton 2011

Heräsin aamulla klo 5, 8 tunnin yöunien jälkeen. 5:30 olisi kello herättänyt, nousin toki vasta sitten Tiinan kanssa yhtäaikaa. Hyvin nukuttu yö takana, eikä ollut vaikeuksia nousta ylös. Puettiin ja syötiin. Söin aamupalaksi yhden ison sämpylän (toin Suomesta mukana gluteenittomia kauraporkkanasämpylöitä) ja join omenamehua ja vettä.

Klo 6:50 lähdettiin kohti juna-asemaa. S-bahnilla mentiin Friedrichstrassen asemalle. Seurattiin muita juoksijoita, kun ite oltaisiin menty yks pykälä pidemmälle. Lämmintä oli ehkä 10 astetta, ja aurinko oli juuri noussut.

Lämpöisten vaatteiden riisuminen ja oranssit Adidaksen bonsoroimat pussit päälle. Vaatteiden vieminen ym. sujui ongelmitta. Opasteet olivat hyviä, vaikka alue oli tosi laaja. Vessajonot olivat superpitkiä, ja päätimmekin jättää sen osuuden lähtöalueelle. Se olikin hyvä valinta! Lähtöalueella oltiin tuntia ennen starttia.

Reitin profiili
Kaukana näkyvien pallojen jälkeen startti.

Oli nälkä, kylmä ja vähän väsy. Revittiin mukana ollut kertakäyttösadetakki jalkojemme suojaksi, ja se lämmittikin kivasti. Ihmiset vaan kovasti naureskelivat meille, ja yksi otti kuvankin. 😀 Käytiin vielä kerran vessassa, ja ensimmäistä kertaa ennen kisaa mulla ei ollut maha yhtään sekaisin. Mietinkin, että meneeköhän se sitten matkalla.. Suunnittelimme lähtevämme matkaan n. 6:10-6:20 vauhtia. Exposta itseasiassa saimme 4:20 rannekkeet mukaamme. 😉

Lämmikettä
Edessä
Takana

Startit tapahtuivat kolmessa aallossa. Ensin A, B, C, D ja E -ryhmät klo 9. Sitten 10 minuuttia myöhemmin F ja G -ryhmät ja lopuksi meidän ryhmämme H. Jo kahden kilometrin kohdalla tuntui epämiellyttävälle.. Jalkapohjissa, ruokatorvessa ja polvessa tuntui. Mietin, että tästä ei hyvä seuraa. Yritin tsempata itseä, että juoksu lähtee kulkemaan vasta 6-8 kilsan kohdilla, kun on tarpeeksi lämmin ja matkaa vähän takana. 5 kilsan kohdalla olo ei ollut yhtään helpottanut, ja sanon Tiinalle, että tuntuu huonolta ja siitä syystä en oo puhunu mitään. Tiina sanoi huomanneensa sen mun ilmeestä.

Oisko kutosen kohdilta?

Suomipuffit ovat taas loistava valinta. Suomalaisia kannustajia on todella vähän, myös juoksijoita ihan eri lukemat kuin esim. Tukholmassa. Ensimmäisen kerran takaa kuuluu ”Hyvä Seinäjoki” 7 kilsan kohdilla, kun pietarsaarelaiset naiset juoksevat ohi. Meillä on taas Liikuntakeskus Pulssin paidat päällä, joten selästä löytyy paikkakunta.

Aikamoista ruuhkaa ja puokkorointia on. Pääsemme yhdeksän kilsan kohdalla 4:30 jänisten ohi, ja sitten saa vähän vapaammin juosta. Mutta edelleen tien kaventuessa vauhti hidastuu paikoittain.. 10 kilsan kohdilla Seinäjokelainen mies tiedustelee millaisella porukalla ollaan matkassa. Hän on isolla työporukalla, ja mietti, jos ollaan tyttöystäväporukkaa. Jossain vaiheessa vilahtaa ohi vielä toinen pietarsaarelainen ja tamperelainenkin nainen. Mä mietin kympin kohdalla, että yleensä tähän asti eka kymppi on sujunut huomaamatta ja viime kerralla Tukholmassa muistaakseni jopa 19 kilsaan asti oli helppoa. Nyt ei todellakaan ole. Mutta fiilis on kuitenkin tässä kohtaa parempi kuin mitä alussa.

Rummuttajia ja soittoryhmiä on useita. Myös ihan tavalliset ihmiset ovat tuoneet soittimia paikan päälle, ja musiikki raikaa. Erilaisiin asuihin pukeutuneita juoksijoita ei paljon näy, vain yksi Monika alkumatkalla. 😉

Ensimmäinen geeli menee 12km kohdalla.. Ilma alkaa lämpenemään. Luvattiin 20 astetta ja aurinkoa pilveettömältä taivaalta. Etimme varjoja, joissa juosta. Aurinko kuumottaa jo sen verran, että todellakin on hiki. Joku ulkomaalainen laskee takana huonolla suomenkielellä ”1-2-3 jaksaa”, ja meitä hymyilyttää ja kuittaamme tsemppauksen! 🙂 Onkohan jotenkin herkkä päivä, kun kaikki herkistää. Muutamia lappuja näkee seljissä, joissa lukee esim. ”isän muistolle” tai ”nimi run for nimi”. Noita katsellessa saa nieleskellä..

15km kuluu ajassa 1:34:23, kilometrit ovat helkkarin pitkiä.. Taas tuntuu vähän ikävältä, polvikipukaan ei ole häipynyt.. Jotenkin ne kilsat menevät 20 asti, Tiina huomaa jollain katsojalla plakaatin uudesta maailmanennätyksestä!

N. 20km

Puoliväli saavutetaan ajassa 2:12:47. Tiedossa on nousua 22-28 kilsat ja sen jälkeen alamäkeä. Toisen geelin vuoro on tässä vaiheessa. Jotenkin geeli jää aina ruokatorveen, vaikka vesilasillisen sen päälle juonkin. Seuraava tankkauspiste pitää sitten aina skipata. Kilsa kilsalta eteenpäin. 25 kilsan kohdilta polvi alkaa vaivaamaan enemmän ja askellus alkaa todellakin painaa. 27 kilsan kohdilla kolmas geeli, ja Tiina huikkaa, että ”Mene! Tuntuu, että nousee ylös.”. Meidän välillä jää ehkä viisi metriä väliä. 28 kohdalla Tiina saa kiinni, ja mun jalat painaa tonnin, lantio ja polvi on tulessa. En vaan kertakaikkiaan jaksa, kävelen muutaman askeleen, mutta Tiina juoksee takaperin ja tsemppaa. Jatkan juoksemista. 4:30 jänikset menevät ohi. Se lannistaa entisestään! Tulee ihan mieletön uskonpuute, kun kroppa on tällaisessa kunnossa ja maaliin on vielä 14 kilometriä. En millään pysty siihen.

Seuraavat kilometrit ovat ihan helvetin pitkiä. Mietin 50 kertaa, että nyt kävelen. Taistelen itseni kanssa. Mulla ei ole ikinä ennen ollut tällaista tunnetta, että ei jaksa enää metriäkään, että jalat eivät vaan enää vie eteenpäin. 30 kilsan kohdalla on pakko alkaa kävelemään. Mä en oikeasti kertakaikkiaan jaksa! Mutta Tiina vetää mut vielä siitäkin tsempillä peräänsä. Sen jälkeen ollaan kävelty juomapisteillä ja juotu rauhassa.

32 kilsan kohdalla tulee jo itku, kyyneleet valuvat pitkin poskia ja yritän kasata itteni. Sattuu paljon ja jalat eivät vaan rullaa eteenpäin, juoksu on todella vaikeaa. 10 kilometriä maaliin, se ei tule onnistumaan. Ei ainakaan juosten. Lasken, että kuinka kauan enemmän mulla menee matkaan aikaa, jos kävelen loppuun. Vähintään 3 minuuttia per kilometri enemmän, eli ainakin puoli tuntia. Kun vaan pääsisi maaliin, se on nyt tavoite!

Vertaan kilometrejä Tukholmaan, että missä kohtaa menisin Tukholman reitillä. Maisemista ei pystynyt nauttimaan ollenkaan. Alkuun otin muutaman kuvan, mutta tässä kohtaa ei kuvia oteta. Tiina ottaa videokuvaa parista kohtaa, mutta jälkeenpäin niitä katsellessa huomaa, että eipä oo paljon puhuttu näillä vaikeilla kilometreillä.

Jotenkin se 34 kilometrin taulu sieltä vastaan tulee, ja huomaan kellosta ajan olevan 3:39. Tajuan, että tässähän ollaan kuitenkin tultu ihan hyvää vauhtia, vaikka vauhti on tuntunut itestä todella, todella hitaalle. Lasken, että seiskan kilsavauhdilla päästään kuitenkin alle 4:40. Se jotenkin tuo uutta henkistä voimaa, vaikka alakroppa on sanonut yhteistyön irti. Kuvittelin, että mennään kohti 4:50-5:00 aikaa. Tässä on nyt menty monen monta kilometriä kilometri kerrallaan, ja edelleen mennään. Tuntuu niin pahalta!

36 kilsan kohdilla Tiinalla on vaikeaa, ja yritän tsempata, vaikka itellä ei todellakaan ole helppoa. 37km taulu tulee, ja 38 kohdalla mulla alkaa kiertämään mahassa. Katselen ympärille vessoja tai puskia, ei näy muuta kuin asfalttia. Enää neljä kilometriä, mietin mistä kohtaa omista lenkkimaisemista on kotiin neljä kilsaa. Entä kolme, kuinka pitkä onkaan yksi kilometri. Ei se oikeasti ole pitkä. Ei varmaan tarvi enää kertoa kuinka raahaan jalkoja eteenpäin toinen toisen eteen, yritän näyttää juoksijalta ja päästä eteenpäin. Lantio ja polvi ovat tulessa. Reisissä, säärissä ja pohkeissa ei ihme kyllä paina. Tai sitten nuo kovat kivut vievät mukanaan pienemmät.

39, 40.. Heitän vielä mukillisen vettä päälleni viimeisiä pari kilsaa vilvoittamaan. 41.. Näitä kilometrejä lasketaan yhdessä, ja laitetaan vaan jalkaa toisen eteen. Kun vaan päästään maaliin, niin se on pääasia! Alkaa viimeinen suora, ja Brandenburger Tor näkyy! Miten pitkä voikaan olla kilometri. Nyt on pakko ottaa vielä kuva, kaivan kameran taskusta.

Viimeistä kilometriä viedään!

Tiina läiskäisee Brandenburgeria, ja enää viimeiset 400m. Maalissa aikaan 4:37:21. Tulee itku, mä pääsin maaliin. Mä taistelin 17 kilometriä! Helvetti, oikeasti 17 kilometriä. En voi uskoa, että mä tein sen. Ja mä oikeasti tein sen juosten. Kiitos Tiinan, ilman häntä sitä ei olisi tapahtunut! Vaikein juoksuni ikinä, mutta toisaalta paras taisteluni ikinä!

Makau teki uuden maailmanennätyksen, vanha alittui 21 sekunnilla!! 2:03:38! On sen hurjaa. Puotiniemen Leenakin juoksi upean ajan 2:35:54! Mahtavaa, onnea!! 🙂

Mitalit kaulaan, oranssit muovit lämmikkeeksi, parit kuvat, parit tekstarit ja pitkästi sai kävellä ennen juotavaa ja syötävää. Kassissa ei ollut kuin omena ja banaani, mitä mä sain syödä. Onneksi oli yksi urkkajuomapullo repussa. Vaihdettiin kuivaa päälle ja chipin palautus, ja kohti hotellia. Hotellilla oltiin 2 tuntia maaliin tulon jälkeen. Vähän syömistä, juomista, suihkuun ja 45 minuutin unet. Sitten kentälle.

Turvatarkastuksessa mä piippaan, ja reppukin tutkitaan muutamaan kertaan metallisen traktorin vuoksi. 😀 Mulla on etova olo, ja lantio ja polvi on edelleen tulessa. Seisoessa ja istuessa ei ole hyvä, maatessa jalat ylöspäin on paras. Syödään ja otan taas kuussatasen buranan.. Etova olo häviää myöhemmin.

Koneessa en saa nukuttua, ja klo 1.00 maanantain puolella lähdetään ajelemaan kohti Seinäjokea. Sovittiin, että pysähdytään siskolleni Tampereelle yöksi, jos väsyttää, mutta ihme kyllä ajellaan pirteinä melko pitkälle. Viimeisen tunnin aikana alkaa vasta väsyttämään. Kotona klo 5. Siinähän se 24h sitten olikin. Kolme tuntia tuli unta, ja sitten oli pakko nousta, enkä saanut uudestaan unen päästä kiinni. Ehkä myöhemmin päivällä päiväunet, ja aikaisin nukkumaan. Huomenna ensimmäistä päivää uuteen työpaikkaan.

Note to myself:
– Jos 4 kuukauden aikana kilometrejä on vähän, silloin et ole maratonkunnossa.
– Älä lähde torstaina reissuun ja kävele kahta päivää ympäri kaupunkia. Vaan lähde lauantaina aamulla ja jää kaupunkiin pariksi päiväksi maratonin jälkeen.
– Eka kymppi aiottua vauhtia hitaammin, kun viimeksi Tukholmassa, jossa eka kymppi oli maratonin hitain.
– Älä kuvittele omasta kunnostasi liikoja ja kunnioita matkaa!

Toisaalta oon jollain kierolla tavalla tyytyväinen, että tuli epäonnistunut juoksu. Se lisää vain nöyryyttä tätä matkaa kohtaan. Mulla kun on kaksi onnistunutta maratonia takana, niin pitäähän sen huononkin joskus tulla. Loppujen lopuksi aika ei ole kuin 8 minuuttia huonompi kuin Tukholmassa. Tällaisen juoksun jälkeen oon enemmän kuin tyytyväinen tuohon aikaan!

25.09. Berlin marathon 42,195km, 4:37:21, 6:34min/km, avgsyke 169.

Ninni

19 vastausta artikkeliin “Berliinin maraton 2011”

  1. Eihän se juoksu epäonnistunut, kun juoksit maaliin hyvällä ajalla! Hienosti tsempattu tosiaankin!

  2. Eilen kasvoi kyllä oma arvostus teitä kokonaisen maratonin juoksijoita kohtaan vielä entisestäänkin, kun itse sai taistella läpi puolikkaan, joka sekin tuntui varsin loputtomalta matkalta. Omia jalkoja alkoi sattua vielä entisestäänkin tätä lukiessa! Mutta hurjan hienosti tsempattu, olet melkoisen sitkeä tapaus 🙂

  3. Ammi, kiitos!

    Pia, kiitos! Siis joku epäonnistui, kun jo puolen välin jälkeen olin tuossa kunnossa. Onnistuin maaliin pääsyssä, mutta hampaankoloon jäi paljon. 🙂

    Terpu, kiitos! Meinasin ensin kirjoittaa, että vauhti tappaa ei matka. Mutta en kyllä sitten tiedä, että oliko mun tappaja vähäiset kilometrit, vauhti vai mikä. 😀 Sä juoksitkin upean ajan puolikkaalla! Kauan saan ite treenata, että sellaiseen pystyn.

  4. Oikeen tippa tuli linssiin tätä lukiessa! Upea taistelu, niin moni olis jättänyt jo kesken tossa kohtaa.. Tiedän kyllä tunteen niin hyvin, vaikka ei se mun Tukholma fyysisisesti noin perseestä ollutkaan 🙂 Ja ihan hyviä huomioita kyllä oli sulla tossa lopussa, kannatetaan!

    Laitan sähköpostia torstaista vaiks huomenna töistä.

  5. Niin ja mua alkaa aina ihan kamalasti itkettää ne pienet lapset lappujen kanssa, kun kannustaa vanhempiaan ja myös ne, jotka juoksee jonkun (sairaan/kuolleen) sukulaisen ”muistoksi” tai jotain. Jotain siinä vaan on eikä sille mitään mahda 🙂

  6. HIeno raportti ja onnittelut maratonista. =)
    Tiukoissa paikoissa oma juoksukaveri on varmaan kultaakin kalliimpi.

  7. Well-well… tuleepas niin oma katkeaminen ja siitä selviäminen mieleen. Ei niitä tule kahta samanlaista näitä suorituksia. mutta jokainen maraton luultavasti on omalla laillaan ikimuistoinen. hurraa selvisit hengissä!

  8. Voi, että miten ylpeä olen sinusta! Suolla tavataan… ja seuraavalla kerralla SINÄ ET kulje pitkospuilla!!! ;D ;D ;D Ja minä voin sitten osallistua tankkaus ja kannustus puoleen. 🙂

  9. Hienosti taisteltu maaliin. Mä oon katkennut kerran kanssa pahasti, ja kävelin varmaan viis kilsaa. Mutta siitä kerrasta opin paljon enemmän kuin niistä toisista- onnistuneemmista suorituksista, joten ota tää sellaisena oppimiskokemuksena.

  10. Hieno suoritus!

    Näin teidät matkalla. Itselläni puolikas 2.13. ja maalissa 4.50. Katkeaminen tuli juurikin samassa kohdassa ja loppu oli juoksua ja kävelemistä, mutta maaliin pääsin.

  11. Laura, ihanaa (tai toisaalta kamalaa) että joku pystyy samaistua mun fiilikseen! Ei sitä oikeastaan tiedä mitä se on ennen kuin sen on kokenu.. Toinen herkkis siellä! 😉

    Jaanaba, kiitos! En oo juossut yhtäkään maratonia yksin. Uskallankohan edes? Toki ollaan aina sovittu, että jos toiselle tulee jotain, niin sitten saa lähteä menemään.

    Päivikki, on se niin pitkä matka, että mitä vaan voi tapahtua..

    Outi, kiitos!

    Ebba ja Ockra, kiitos! Mennäänkö tänään suolle? Mutta tänään vielä pitkospuilla! 😉

    Kipa, kiitos! Joo, todellakin otan oppia tästä. Tää ei ollut kuin kolmas maraton, joten paljon on vielä opittavaa ja niin kuin sanoin, niin kierolla tavalla oon tyytyväinen tästä epäonnisesta suorituksesta. 🙂

    Anonyymi, kiitos! Olitko sä joku niistä pietarsaarelaisista, tamperelaisista tai seinäjokisista, joihin matkalla ”törmättiin”, vai joku muu? Mahtavasti taisteltu sultakin!! Taidat tietää mun fiiliksen ja mä sun! 🙂

  12. Näin teidän juoksevan, olo oli sen verran nuutunut etten jaksanut avata suutani. 🙂 Pirteemmältä vaikutitte kun minä. Olitte ilmeisesti mun työkaverille jutelleet, koska oltiin Seinäjoelta työporukalla. Kiva blogi sulla.

  13. Merja, kiitos! 🙂 Ja tervetuloa lukemaan blogia!

    Anonyymi, ahaa! 🙂 Voipi olla, ettet olisi saanu multa vastaukseksi ehkä kuin käden heilautuksen tai pahimpaan aikaan et mitään. Tiina se pari muutakin huikkausta kuittasi.. 😉 Mutta kiva, että näytettiin ees pirteimmiltä. 😀 Luulen, että se oli sun työkaveri, täältä ei varmaan kovin moni ollu sinne lähteny. Isosta firmasta on kyse. Jos näet mua jossain, niin nykäise hihasta. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta