Viikko päättyi lumijuoksuun

Tänään oli lasten lentopalloturnaus, joten en päässyt triathlonkoulun yhteistreeneihin. Tänään olisi ollut ohjelmassa uinnin kuvaus. Halusin, että mun uinti kuvataan ja sainkin sovittua kuvauksen eiliselle. Näin kamerasta vilauksen suorituksesta, ja yllättävän hyvännäköiseltä uinti veden pinnan päältä näytti. Siis kun ottaa huomioon kuinka kauan oon osannut vaparia. Toki sitä ei siitä ehtinyt kunnolla analysoimaan, saati että olisin edes osannut. Veden alla kuvatussa pätkässä ehdin nähdä oikean käden vedossa ongelman, vedossa tulee s-mutka. Vasen näytti menevän paremmin. Mihinkään muuhun en ehtinyt kiinnittää huomiota, en potkuihin enkä muuhunkaan. Kunnon analyysia siis ootellessa! 🙂 Täytyy yrittää kiinnittää huomiota tuohon oikean käden vetoon.

Valmennustiimin ja triathlonkoulun porukkalenkilläkin ehdin piipahtaa, ja ei kyllä kertaakaan tuu sellainen olo, että itellä olisi hyvä kunto. Mun lisäksi tällä kertaa mukana oli vain miehiä, ja vaikka porukka jaettiinkin kahteen ryhmään, niin silti mua sai odotella. Aina välillä jonkun pää kääntyi ja varmisti oonko mä vielä mukana. Kai se kunto nousee, kun vaan treenaa. Ja sitä painoa olis kans tiputettava, nostaahan sekin vauhtia.. En vaan tiedä miten hoitaa painonpudotus sekä treenaus + kunnonkohotus samaan aikaan.
Tänne tuli tänään talvi. Jos olisin lähtenyt aamulla lenkille, niin olisin saanut juosta asfaltilla, mutta kävin aamulla vain koirien kanssa ja vasta illalla juoksemassa. Tältä näytti sitten illalla. 🙂 Oli aika raskasta menoa, ja tiputinkin vauhtia kunnolla, että sain sykkeet pidettyä sopivina.

Kotitie ennen lenkin alkua.
Viikon treenit:
Pyöräily 2h 45min
Juoksu 2h 24min
Uinti 2h 15min
Kuntosali 20min
~~~~~~~~~~~~
Yht 7h 44min

(Lisäksi hieronta 1,5h)

Ninni

5 vastausta artikkeliin “Viikko päättyi lumijuoksuun”

  1. Mä pohdin ihan tota samaa painonpudotusongelmaa! Ja tiukat yhteislenkit odottaa taas ensiviikonloppuna 😀

  2. Kaisa, me ei olla saatu ens kuun ohjelmaa vielä, joten tulevista yhteistreeneistä en vielä tiedä. Triathlonkoulusta on vapaa viikonloppu, ja luulenpa, että jätän porukkalenkinkin väliin. Ootko sä menossa?

    Jaanaba, huomiselle on luvattu vettä, joten kaippa tuo sitten sulaa. :/

  3. Taas olen nähnyt unia maratoonin juoksemisesta. Pitäisiköhan käydä juoksemassa taas tie päästä päähän, niin haaveet karisisivat pois? Ha-ha-haa!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta