Alle 55

Tällä viikolla oon taas joutunu vähän miettimään treenejä uusiksi, nimittäin mies lähti taas tänään reissuun ja tulee vasta perjantaina. Lisäksi mulla on perjantaina illalla hieroja. Haastetta siis vähän taas. 😉

Tänään kun tulin töistä, niin nopeasti 10 kilsan vk1-lenkille. Sehän menikin hyvin, nimittäin vauhtia näytti olevan kivasti ja välillä vauhti meinas vähän karata ja sykkeet nousta vk2:n puolelle. 7 kilsaan asti sykkeet pysyivät hyvin vk1:sen puolella, mutta viimeisen kolmen kilsan keskisyke oli pari pykälää vk2:n puolella. Jos tän päivän sykkeet oli samalla tasolla kuin aikoinaan testipäivän. 😉 Mutta kun tajusin, että voisin päästä ensimmäistä kertaa  kympin alle 55 minuuttiin, niin annoin sykkeiden olla, enkä yrittänyt niitä enää laskea. Ja kello pysähtyi aikaan 54:53, mikä on nopein kymppini ikinä. Keskisyke oli 168, eli siellä vk1-tasolla ja keskivauhti oli 5:29. Oon tosi tyytyväinen, nimittäin eilen vielä oli melkoisen raskas punttitreeni. Pitää varmasti käydä keväällä testaamassa jossain virallisesti mitatulla reitillä kisatilanteessa oikea kympin aikani ja vielä niin, että edellinen päivä on ollut lepoa.

Täällä oli tänään 7 astetta lämmintä, ja kävelytiethän ovat ihan sulat. Ainut, että niissä on kerros hiekoitussoraa. Toivottavasti ne putsataan pian. Tänään jätin ekan kerran takin pois, ja laitoin vaan lyhythihaisen ja pitkähihaisen päälle, sekä talvitrikoot vaihtuivat ohuempiin. Tarkeni! 🙂

Lenkille menossa..

Ninni

5 vastausta artikkeliin “Alle 55”

  1. Kiva, että juoksut sujuu.

    Meilläkin oli saman verran lämmintä kun kävin juoksemassa, tosin erilaisen juoksun kuin sää. Mulla on vasta tänään toi nopeempi lenkki.

    Juoksemisen kannalta on kyllä kiva kun kelit lämpenee, vaikka muuten toivoisinkin vielä talvea. =)

    Hyvää loppuviikkoa treeneihin.

  2. Hyvä Ninni, mahtavaa! Mieti mikä kymppi sulle tulis jossain kunnon sileellä asfaltilla kesäkelissä 🙂
    20.5. on muuten se meidän porukan kymppi Tampereella, tuu sinne jos oot täälläpäin! Ei oo kallis edes, 12 euroo etukäteen tai kympin, jos on juoksija-kortti.

    Hauskat kuvat!

  3. Hyvä Ninni ja onnee hienosti menneestä juoksusta :)))

    Ja onneks voi jo pikkuhiljaa alkaa vähentämään vaatetusta 🙂

  4. Jaanaba, sellainen 10 astetta olis sopiva juoksukeli. Ei tarvis tulla yhtään lämpösempi. 😉 Mä oon taas joutunu tällä viikolla ihan kiitettävästi soveltamaan, kun ukko on reissussa ke-pe.

    Laura, mä vähän suunnittelin tuolle viikonlopulle puolikasta. Olis sekä Yyterissä että Seinäjoella. HCR:lle en halua mennä, enkä tiiä oisko mitään varteenotettavaa alkukuusta.. Muuten kyllä olis ollu varteenotettava kymppi! 🙂 9.4. olis Ylistarossa Komian kirkon hölkkä ja siellä kymppi, mutta meillä on trikoulun 100 kilsan pyörälenkki edellisenä päivänä, ja haluaisin kuitenkin alle yhden lepopäivän. Aika monessa paikassa juostaan varttimaratonia tai jotain muuta matkaa kuin tasan kymppiä.

    Hanne, kiitos. Älä muuta sano! Inhoan kyllä sitä, että vaatetta on liikaa päällä. Voisi olla koko vuoden ympäri sellainen juoksukeli, että pitkät trikoot ja pitkähihainen paita olis passeli. 🙂

  5. Pitääpä laittaa tännekin ylös, että ei ollutkaan eka kerta alle 55 minsaa.. Muistin väärin.

    01.03.2011: 10km ajassa 54:29, keskisyke 176 ja vauhti 5:28 min/km.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta