Menojalkaa vipattaa

Odotan innolla kisapäivää! Tai ensinnäkin perjantaita, että päästään Jaanan kanssa starttamaan täältä Pohjanmaalta ajomatka kohti Joroisia. Mukana on kaksi kipaletta kaksilahkeisia, joten huoltojoukot löytyvät omasta takaa. 🙂 Ja arvatkaa mitä myös odotan?! Sitä, että pääsen seuraamaan kaikkien tuttujen ja muiden sm-sarjalaisten menoa oman kisani jälkeen!! Tai oletan, että ehdin ennen heitä maaliin. 😉 Jos kaikki ei meekään ihan nappiin, niin sitten se on eri asia. Mutta tietenkin toivon, että kaikki menee hyvin! No mutta siis joka tapauksessa, saisin huutaa ääneni käheäksi kannustaessa muita. Tätä toivon! 🙂 Kuntosarjalaisten lähtö on siis klo 9 ja klo 9.10. Muut starttaavat sitten klo 12.25 ja 12.30.

Tänään hain kisafiilistä mm. ostamalla Ärrältä Aamulehden ja lukemalla Venlan Ironmanista! Niin mahtavasti vedetty, onnittelut vielä kerran!

Matka toki lauantaina on vain puolet tuosta, mutta mun tämän hetkiselle kunnolle juuri oikea haaste. Vaikka juuri kuulin yhdeltä tutulta tuolla lammen äärellä, että puolimatka on vielä helppo, mutta täysmatkaa varten pitäis jo vähän treenatakin. Ja sinne se paineli uiden, kauas mua karkuun. Terkkuja vaan! 😉

Toisaalta luin, että Joroisten pyöräreitti olisi ylipitkä. Itse asiassa järjestäjän linkkikin pyöräreittiin näyttää kilometreiksi 94. Tiedä sitten, voihan olla gepsin virhemarginaalia. Toivottavasti kuitenkaan juoksu ei olis ylipitkä, se vois jo vähän harmittaa.. Forecan ennustus näyttää tuulta lukuunottamatta oikein hyvälle! Muutaman kerran voi vastatuulessa kuulua kirosanoja, mutta onneksi on luvassa myös myötätuulta. 😉

Hyvällä mielellä ja innolla kohti ensimmäistä puolimatkan triathlonia. Kirjoittelen sitten blogiin ehkä sunnuntaina kuinka meni. Tsemppiä kaikille kisaajille! Harmi, että muutama tuttu joutuu jättämään startin väliin, mutta onneksi uusia kisoja tulee.
Ninni

12 vastausta artikkeliin “Menojalkaa vipattaa”

  1. Tsemppiä! Mehän nähdään sitten lähtöpaikallakin, kun meidän viestiläisten uinti lähtee miesten kuntosarjan mukana 🙂

  2. Voi vitsit, ONNEA matkaan ! 🙂 Hirveästi tekisi mieli tulla katsomaan, kun Joroinenhan sijaitsee iha tässä kotipaikkakuntani vieressä, mutta työt estää kannustamaan tulemisen 🙁

  3. Jaanaba: Kiitos samoin!!

    Terpu: Kiitos! Totta, me tosiaan nähdään lauantaiaamuna. Tsemppiä kovasti uintiin!! 🙂

    Elisa: Kiitos! Toivottavasti! 🙂

    Ninni: Kiitos paljon! No sulla olis ollu yöpymispaikka lähellä. Ehkä ens vuonna..?

    Johanna: Kiitos, kiitos!

    Hanne: Kiitos samoin!! Nähdään! 🙂

  4. Menojalka vipattaa jo aika pahasti täälläkin: 🙂 Nähdään varmaan lauantaina, vaikka vähän eri aikoihin ollaankin baanalla. Tsemppiä!

  5. Iina: Yritän bongata sutkin väkijoukosta, niin sais kannustettua. Voi olla, etten tunnista. Se tarkoittaa liian vähän kuvia blogissas. 😉 Kiitos, ja tsemppiä kovasti sullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta