Ensimmäinen DNF

Ei oo kauheasti kerrottavaa tämän päivän puolimaratonista.. Seitsemäs puolimaraton päättyi keskeytykseen. Sisko lähti seuraksi/huoltajaksi mukaan, suuret kiitokset seurasta! Paremmalla onnella joku muu kerta. 😉 Nähtiin tuttuja, ja erityisesti lämmitti mieltä Minjan näkeminen. Juostiin eka maraton Tukholmassa yhdessä, eikä olla nähty nyt pitkään aikaan!

Nappasin kuussatasen Buranan vähän ennen lähtöä. 10 astetta lämmintä ja pientä vesisadetta –> loistava juoksusää!

Ensimmäinen kilsa meni ehkä vähän liian lujaa, 5:03 kilsavauhtia. Sitten se laski sinne 5:20-5:25 kohdille, mikä oli suunnitelmissakin. Sillä vauhdilla tulisi 1:55 alitus. Porissahan juoksin keskivauhdilla 5:27 ajan 1:55:21.

Kolmen kilsan kohdilla tuli ensimmäiset tuntemukset vasempaan polveen, mitähän tästä vielä tulee. Kolmesta kuuten kilsat meni kuulostellen pahenevaa tilannetta, ja kutosen kohdilla olinkin jo varma, että keskeytys on jossain kohtaa edessä. Kunnon kaatosadekuurokin tuli, mutta ei mua haitannut! Mietin, että juoksenko kympin väliajan itelleni. Mutta sitten päätin, etten edes yritä. Jos oikeasti olisin lähteny juoksemaan kymppiä, niin olisin juossut lujempaa. Tai ainakin yrittänyt. Nyt nimittäin sykkeet olivat aika reippaanlaiset.

Päätin, että juoksen siskolle asti. Vielä ehti Maija olla poikien kanssa reitin varrella kannustamassa, päivitin tilanteen, mutta ohi mentyä aattelin, että olisin ihan hyvin voinut pysähtyä onnittelemaan kasvotusten ja luuraamaan vaunuihin, kun homma on kuitenkin kohta ohi. 😉 No enpä tajunnu, ja takas en viittiny pyörtää. Sen jälkeen tulikin jännä tunne jalkaan. Huomasin kuinka reiden ulkokalvo ja takareisi kiristyi, oikein kunnolla pingottui. Samoin kuin se polven takana oleva toinen (ulommainen) jänne. Tiesin, että tää ei tosiaankaan tiedä mitään hyvää.

Sattuu.. Vielä pari metriä ja juoksu loppuu tähän.

Pysäytin kellon 8,8 kilometrin kohdassa ajassa 47:29. Keskivauhti oli ollut tuohon mennessä 5:23. Syke oli normaalia ylempänä, oisko sitten polven jutuilla ollut vaikutusta. Juoksu muuten olisi kulkenut ihan kivasti. Olisin pystynyt juoksemaan vielä vähän, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Sen tiedän, että maaliin asti en olisi päässyt. Parempi oli siis jättää leikki heti kesken, kun alkoi tuntua kunnolla pahalta.

Harmittihan mua, vaikka kuinka olin etukäteen varautunut tällaiseen. Enemmän mä kuitenkin uskoin tai halusin uskoa siihen, että jalka olisi kestänyt. Reagoinhan nopeasti ongelmaan ja sitä hoidettiin hyvin. Jälkeenpäin vielä mietin keskeytystä, että olisinko sittenkin pystynyt. No haloo! Kävelykin sattui jalkaan.

Ja niin, näinhän mä vielä sen pienen suloisuuden siellä vaunuissa!  Ja jälkeenpäin kuulin, että sain mä jotain vastinettakin 30 eurolle, olin nimittäin voittanut kaksi kuulakärkikynää! 😀

Lokakuun treeniohjelma menee nyt sitten uusiksi. Juosta ei hetkeen. Suolla olin vielä jälkeenpäin koiralenkillä, ja se lenkki ei tehnyt kyllä polvelle hyvää.

Lohdutuspalkinto
Ninni

6 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen DNF”

  1. Jokohan tää nyt toimisi, yritin koko eilisen illan kommentoida mutta en päässy läpi…

    Mutta siis, voi itku ja hammasten kiristys nyt tuota polvea 🙁 Jotain siinä nyt varmaan on ja kylläpä teit viisaan päätöksen että keskeytit tuossa vaiheessa, mitähän ois tullu jos oisit vaan jatkanu ja jatkanu kipeellä polvella-jos nyt pääsisit lyhyemmällä juoksulevolla!! Ärsyttäviä on nää rempat, en tykkää 🙁 Mutta kyllä se kuule siitä vielä iloksi muuttuu, muistat nyt vaan lepuuttaa sen jalan hyvin! Tsemppiä Ninni sinne ja jaksuja <3
    Ja tuo karkkipussi kyllä näyttää hyvältä 🙂

    • Linkutin sillä koko maanantaipäivän, ja polvea särki niin paljon, että ei enää kertaakaan käynyt mielessä, että olisiko pitänyt jatkaa.. No nyt vaan uidaan ja pyöräillään ainakin kuukausi. Kiitos! Ja oli muuten hyviä karkkeja. 😉

  2. No jopas. Aina ei mene niin kuin suunnittelee, mutta varmasti oli oikea päätös lopettaa, eikä sinnitellä vaan eteenpäin. Mitä pahemmaksi menee, sitä pidemmäksi menee sitten kipeytymisen jälkeen… Onneksi treenata voi niin monella tavalla. 🙂

    • Sitä mä mietinkin, että mitä kauemman juoksen, sitä kauemmin menee paranemiseen. Nyt vielä ymmärrän sen, että voin tehdä myös muuta kuin juosta. Tää ei oo ollu ennemmin ihan selkeä asia. 😉

  3. Harmin paikka. Keskytys on aina ikävää, mutta sulla oli hyvä syy, mä olen kerran keskyttänyt kun ei ollut enää ennätysvauhdissa – toiste en niin tee. Hoidas nyt se polvi lääketieteen asiantuntijoiden kanssa kuntoon, niin voit ensi kesänä puolestasi potkia mua leukaan uintiosuudella. Muutoin olen sitä mieltä että ennen kisaa ei pitäisi ottaa särkylääkkeitä, jotta kuulee kisan aikana paremmin kehon varoitukset. Tsemppiä ja pilkettä silmäkulmaan.

    • Mietin muuten sitäkin, että kun polvi aina vaan kipeytyy lisää, niin vauhti tulee siitä syystä tippumaan, ja ennätys ei oo silloin mahdollinen. Olisi ollut tosi tyhmä idea juosta p*askalla jalalla huono aika. 😉 No toivottavasti en kuitenkaan potki! Kiitos, ja eiköhän me pian taas treeneissä nähdä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta