Miten mä ehdin?

Edelliseen postaukseen sain kysymyksen, että miten mä ehdin treenata. Ja blogiin on tullu muutamia googleosumia aiheesta miten äiti ehtii treenaamaan/liikkumaan/lenkille.. Olin ennemmin jo aatellu, etten tähän aiheeseen palaa, mutta palaanpa kuiteskin.. Tässä on siihen vastaus pitemmän kaavan kautta. 🙂 Ja siis meillä näin, toisessa perheessä toisin.

”Se on vaan järjestelykysymys.” Tällaista kommenttia oon inhonnu, kun en jotain ehtiny tehdä ja joku sellaisen murjas. Nykyään melkeinpä ite voisin käyttää samaa lausetta. Mutta en kuitenkaan käytä. ;D Käytännössä se, että ehdin ja pystyn treenaamaan, on paljon siitä kiinni kuinka hyvin asiat organisoin. Organisointikyky on ollu aina mun vahvuuksia, tykkään suunnitella. Mutta viisihenkisessä perheessä muuttujia on viisi. Mun täytyy ottaa huomioon neljä muutakin ihmistä. Heidän menot, halut ja tunteet.

Se, että herään viikonloppuisin aikaisin kellon soittoon, välillä jopa aiemmin kuin töihin, kertoo ainoastaan siitä, että mä haluan tehdä treenini. Multa löytyy siihen motivaatiota. Mutta en kuitenkaan ole mikään kone, enkä pysty yhden käden sormilla laskemaan niitä arkiaamun kertoja, jolloin olen viideltä herättävän kellon sammuttanu ja suunniteltu aamulenkki on siirtynyt iltaan. ;D Tai on niitä kertoja, kun oikeasti vaan ei perheen menojen takia oo ehtiny lenkille ja päivästä on tullu siitä syystä lepopäivä.

Mun treenit on aamu- ja iltapainotteisia. Iltapäivät ja alkuillat ovat perheelle. Mutta abbajee, jos likat lähtee kaverien kanssa ja perheen miehet vaikka ruokakauppaan, niin silloin vaihtuu farkut nopeesti trikoihin! Ennen käytin siivoamiseen kaiken ajan, minkä olin yksin kotona. (Ihanaa, kun sai koko talon kerralla siistiksi, ennen kuin kukaan ehti jotain levittää!) Nykyään käytän sen ajan treenaamiseen.

Mun treenien mahdollistavia konkreettisia asioita ovat:
* Muksut mukaan treeneihin (uimahalliin, juoksulenkille pyörällä, kuntosalille)
* Treenit lasten harrastusten ja menojen aikana
* Liukuva työaika
* Saan unta iltaisin nopeasti treenin jälkeen
* Mies eli lasten isä

– Liukuva työaika. Yleensä menen töihin seiskaksi. Mies vie pojan päiväkotiin, ja mä haen. Näin meillä on menty siitä asti, kun lapset hoitoon menivät. Halusimme lyhentää heidän päiväänsä tunnilla (neljän jälkeen hakeminen vaihtui kolmen jälkeen hakemiseksi). Mutta jos teen aamusta treenin, niin meen töihin sitten kun treeni on tehty. Kuitenkin viimeistään kasiksi, mutta pojan hakuaikaan tämä ei kuitenkaan vaikuta. Teen toisena päivänä sitten pitemmän päivän (meen aiemmin).

– Tytöt osaavat uida, joten he tulevat vähintään kerran viikossa mukaan uimahallille ja ottavat myös kaverin/kaverit mukaan.

– Poika lähtee alle kymmenen kilsan juoksulenkeille mukaan, tytöt voivat vanhempina polkea 20 kilsaakin. Välillä teen pitkät lenkit kahdessa osassa, toisen puolen toinen on mukana ja toisen toinen. Välillä lähtevät molemmat, ja on ollu joskus kaikki kolmekin mukana. Poikaa kuitenkin pitää ohjeistaa liikenteessä, joten on helpointa, että hän on mun kanssa kahdestaan kuin isommassa laumassa.

– Käytän lasten harrastukset ja muut menot hyväksi. Vien heidät, teen treenin sillä aikaa, ja sitten mennään kotiin.

– Mulla on kotona juoksumatto, magneettivastus/traineri pyörälle ja kuntopiiriä pystyy tekemään ilman mitään laitteitakin. Meillä toki on sellainen yksi iso kuntolaite, sitten löytyy kahvakuulaa jne. Treeni on siis helposti siirrettävissä sisälle. Pyörän pystyy siirtämään olkkariin esim. Pikku kakkosen ajaksi. Uinti on ainut, mitä ei voi kotona tehdä. Joskus miehen pitempien työreissujen aikana meille tulee uintitreenin ajaksi lapsenvahti, joka on pojan kanssa sillä aikaa.

– En seuraa tv-sarjoja, koska en niitä ehdi katsoa. Meillä kaksi kolmesta muksusta tarvii unta enemmän kuin yksi, ja kaikki muksut menevät arkena nukkumaan klo 20-21 välillä. Vaikka kolmasluokkalainen nukahtaisi klo 20.30, niin silti sitä saa herätellä useasti kasiaamuina. Eli kun iltapala ja iltatoimet on tehty kasin aikaan, niin mä monesti siirryn silloin treenaamaan. Eilenkin lähdin pyörälenkille klo 20.10, kun ensin olin tehny muksuille iltapuuron. Takaisin kotipihassa olin klo 22.

– Koirat lähtee juoksulenkeille mukaan keväisin ja syksyisin. Talvisin liukas jää ja kesällä kuumuus rajoittaa teillä juoksemista. Pyrin kuitenkin menemään metsään, ja päästämään ne vapaana juoksemaan. Poika tulee koiralenkeille mukaan useammin kuin muu perhe, koska teemme yleensä lenkit iltapäivästä, jolloin mies on vielä töissä tai sitten tehdään lenkit tyttöjen lentopalloharkkojen aikana.

– Miehen työreissut vaikeuttaa jollain tapaa mun treeniä, mutta ne kuuluvat meidän perheen elämään ja niiden mukaan sovitellaan. Työreissujen päiville sijoitan lepopäivän. Lisäksi juoksulenkin pyöräilevän pojan kanssa. Pillimehu mukaan, tai pysähdytään jäätelölle. Kyllä näitä keksii, jos vähänkin näyttäisi siltä, että toinen ei halua lähteä. Eikä näitä ei-haluamisia tule, kun tällaisia kivoja juttuja lenkeillä on tapahtunu. 😉 Jos työreissu kestää esim. kolme päivää (ti aamusta to iltaan), niin yleensä käytän edellisen arki-illan (ma) surutta parin tunnin treeniin. Siis ihan sen parhaimman klo 17-19 ajan. Sitten tosiaan sitä lepoa, juoksulenkkiä, kotikuntopiiriä, trainerilla ajelua ja mahdollisesti myös lastenvahti joku päivä 1,5 tunniksi mun uintireissun ajaksi.

Meidän perheen lapset ovat 7v, 9v ja 9v. Syksyllä nuorimmainenkin on jo koululainen. Eli tilannehan on erilainen kuin perheellä, jossa on pienempiä lapsia. Siksi multakin löytyy kotoa juoksumatto, koska en muutama vuosi takaperin päässy lenkille arkipäivinä ollenkaan, kun mies oli työreissuissa. Silloin ei nuorimmainen jaksanut pyöräillä kuten nykyään.

Tässä esimerkki yhdentoista tunnin viikosta, eli mulle isoista tuntimääristä. Antaa varmaan jotain viitteitä siitä, miten homma toimii.

Kuvituksena on vanhoja kuvia, kun muksut on ollu lenkillä tai kisassa mukana. Vaikka miehen ja lasten naamoja ei blogissa näykään, niin se ei tarkoita sitä, että ne ei olis mulle tärkeimpiä elämässä! Tämä blogi nyt vaan kertoo mun liikkumisista, enkä halua lasten ja miehen kasvoja tänne laittaa.

Jos on jotain muita hyviä ideoita, niin ei muuta kuin ilmiantamaan ne! 🙂

Ninni

12 vastausta artikkeliin “Miten mä ehdin?”

  1. Varmasti on touhua ja tohinaa ja se sopii teille. =) Aina on mulle tullut semmonen kuva susta, että perhe on paras ja tosiaan sen asian ei tartte sulkee muita juttuja pois elämästä.

    Tsemppii!

    • Mä en kyllä osaa vaan olla. 😀 Joskus kun joku vapaapäivä notkutaan kotona tuntitolkulla, niin alkaa mennä hermo ja pitää lähteä johonkin. ;D Mutta hyvä, että treenikavereillekin on muodostunu oikea kuva! Kiitos!! 🙂

  2. Perheellisenä itsekkin jätän kuvista, jotka tulevat blogiin tai FB:n pois miehen ja jälkikasvun. Syy ei ole se, etteivätkö he olisivat tärkeitä päinvastoin. Suojelusta ja rakkaudestahan tuossa on kyse.

    Sä olet kyllä melkoinen virtuoosi järjestämään tuota treeniaikaa itsellesi pitämällä tiukasti kiinni prioriteettijärjestyksestäsi. Toivottavasti et kovin usein joudu puolustelemaan treenamistasi, sillä et todellakaan tee sitä perheesi kustannuksella.

    • Mä en halua, että tulee sellaista tilannetta, että alettais miehen kanssa riitelemään siitä, että mä oon liikaa poissa kotoa tms. Haluan, että koko perhe on tyytyväisiä. Jos asia ei niin ole, niin silloinhan ei ole hirveesti vaihtoehtoja ja pahimmillaan se johtaa harrastuksen loppumiseen.

      Nyt ei oo hetkeen tarvinnu puolustella treenaamista, mutta oon ollu niistä yleisesti hiljaa. Toki kun kysellään, niin kerron. 🙂 Sitten on tiettyjä ihmisiä, jotka jaksaa yhä uudelleen. Mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    • Voi vitsit! Löysin blogisi Even blogin kautta. Ja onneksi löysin, juuri nyt kun minua on jonkinasteinen Thriathlon-kärpänen puraissut 🙂 Olen myös perheellinen ja ymmärrän, että välillä voi olla haastavaa löytää treeniaikaa. Itse käytän samoja metodeja kuin sinäkin. Sitä en ymmärrä, että sinua arvostellaan, koska olet äiti ja käytät aikaa myös treenaamiseen. Kateellisten puhetta, sitä se on! Itse olen jättänyt telkkarin katselun ja imuroimisen vähemmälle, niin johan on tullut treeniaikaa 🙂 Itselläni on pienet lapset, mutta toisen voi ottaa salille mukaan ja toisen kanssa voi vaunujuosta. Oletko menossa Vaasan Sun city-thriathlonille? Itse aion osallistua pikaversiolle.

    • Kiva, kun löysit tänne! 🙂 Joo, kyllä sitä aikaa löytyy juuri sille asialle, mille haluaa. Tämä vuosi on mennytkin nyt ilman arvosteluja, ehkä ihmiset tottuu näihin mun touhuihin. 😀 Tai sitten ne ei oo vaan osunu mun korviin. 😉 Mutta en välitä, jokainen omalla tavallaan, eivätkä he elä mun tai mun perheen elämää.

      Tsemppiä kovasti harjoitteluun! Ja Vaasassa tosiaan nähdään. Oon aatellu mennä siellä perusmatkan. 🙂

  3. Sulla on elämän arvot kohdallaan; turha mun mielestä selitellä tai anteeksi pyydellä. Jos joku tulkitsee että treenavalla ei ole aikaa perheelleen, niin epähän asiasta mitään tiedä. Aika moni vanhempi laiminlyö perhettään katsellessan Kauniita ja rohkeita tai lätkää eli kyllä urheilu on terveempää.

    Olet selvästi rohkeampi ottamaan lapsia mukaan treeneihin kuin minä; mulla se on harvinainen poikkeus kun ipanat ovat olleet mukana ja aika vaikea niitä taitaisi enää olla suostutellakaan (8&10). Tosin joskus tuli juostua tuon vanhemman kanssa 400 kilsaa kesässä vaunuja työnnellen, mutta kahden kanssa se ei enää oikein sujunut.

    Itsekin olen useasti seitsemältä duunissa ja täytyy sanoa, että sitä on aika tehokas jannu siihen asti kun muut tulevat duuniin häiritsemään. Työnantajan kannalta mä olen tuotteliaimmillaan juuri tuohon aikaan päivästä.

    • Oot ihan oikeassa, että monella muullakin tavalla pystyy laiminlyömään perhettä. Vaikka olisi kotona, niin ei välttämättä ole läsnä.

      Poikaa ei voi jättää vielä yksin kotiin, joten se on vähän pakko ottaa mukaan, jos mies ei oo kotona ja meinaa saada treenin tehtyä. 😉 Mutta yllättävää kyllä, niin tytötkin lähtee mielellään. Välillä toki kaverit vie voiton, mutta toisaalta ollaan matkassa usein niin aikaisin, ettei kavereille silloin vielä mennä. Mukavaa kahdenkeskistä aikaa äitin kanssa, ehtii jutella mistä vaan. 🙂

      Ja mitä aiemmin töihin menee, sen aiemmin pääsee pois. Mutta tää on just sen liukuvan työnajan plussa, kaikilla ei oo tällaiseen mahdollisuutta.

  4. Jos sä olisit mies, niin luulen että kukaan ei kyselis, mistä löydät aikaa treenille? Ja kuinka ennätät olla perheen kanssa? Sanoisivat vaan, että kyllä oot kova jätkä. Ja oothan sä!!!! 😉

    • Niinpä, asia taitaa olla juuri noin! Harmi sinänsä mun kannalta. Mutta oikeassa oot, kova jätkähän mä! 😀

    • On muuten hyvä pointti tää, että eipä mieheltä kovasti kyseltäis! 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta