Viikkorykääsy

Ohjelmassa oli eilen seuran yhteistreeni, viikkorykääsy. Uinti + pyörä + juoksu, jokainen menee haluamaansa vauhtia ja haluamansa lajit. Muutama miekkonen eksyi samaan aikaan uimaan. Kuuntelin treenisuunnitelmia ja totesin, että heidän perässään en tule pysymään, joten meen fiiliksen mukaan omat kilsat.  🙂 En pitkiä matkoja, mutta sopivasti rykäistään.

Uin kolme kertaa lammen ympäri, josta kertyi noin 1500m. Sen jälkeen kamppeiden vaihtoon ja paikalle ilmestyi kolme miestä, jotka eivät olleet uimassa ja aikoivat lähteä pyöräilemään (tai kaksi heistä oli pyöräilly jo viiskymppiä alle). Mietin muutamaan kertaan, että uskallanko heidän mukaansa. En tiennyt yhtään heidän kuntoaan ja vauhtiaan, mutta tiesin yhden heistä lukevan mun blogia, joten hän tiesi edes jotain mun kunnosta. 😉 Mutta voiko oikeat pyöräilijät edes mennä hiljaa?! 😀 Miehet lupasivat, että mennään rauhassa ja jos tipun letkasta, niin odottavat, eikä mun tarvi yksin tuolla vastatuulessa sitten painella.

Ehkä tulen olemaan lenkillä vielä kusi sukassa, nimittäin reisissä tuntui edelliset treenit ja päivällä kahden tunnin pesäpallopelit yllättävän paljon. Lisäksi energiaa en ollu varannu mukaan kuin 1/3 pullollista energiajuomaa. En nimittäin suunnitellu pitkää lenkkiä. Onneksi päivällä olin ees syöny hyvin! 😉

Herrasmiehiä kun olivat, niin mä sain olla letkan kolmosena tai nelosena koko reissun. 😉 He vaihtoivat veturia vuorotellen, ja välillä luurasivat, että pysynkö mukana. Mukavahan siinä on peesissä tulla, jos on iso selkä edessä! 🙂 Ei paljon vastatuuli tunnu. Peesistä huolimatta syke kyllä oli siellä vauhtikestävyyden puolella. 😀 Tais se jossakin vaiheessa peruskestävyyden puolella käväistä, mutta takaisin taas nousi. On noilla pyöräilijöillä vähän erilaiset jalkalihakset, yksikin on saanu tänä kesänä 1,5 kuukauden aikana jo 2300 kilometriä mittariin! Huh!

Yllättävän hyvin pysyin mukana. Tosin jokainen tien ylitys, mutka ja yleensäkin kohta, jossa vauhti hidastuu oli hankalia. Tuollaisilla lihaksia täynnä olevilla reisillä ja pohkeilla ei tarvi montaa kertaa polkaista, kun vauhti on taas kohdillaan. Mä puolestaan jouduin tekemään niissä aina paljon töitä, että pääsin peesiin takaisin mukaan. Jossain kohtaa vauhdin ollessa 43km/h aattelin, että tässä en kyllä kauaa pysy. Onneksi vauhti laski takas sinne 35-37 kieppeille, mitä se oli usein. Pahimmilla tuulipätkilläkään vauhti ei alle kolmenkympin laskenu. Yhdessä ylämäessä mä sitten tipuinkin. Yritin miehiä kiinni siinä onnistumatta, ja sykemittariin vilkaisu kertoi, ettei tule onnistumaan. Sykkeen ollessa yli 180 huikkasin miehille tippuneeni. 😀 Jälkeenpäin kuulin, että aikamoinen veto se oli ollutkin, enkä ollu ainut maitohappoja kerryttäny tyyppi. 😉 No joo, tipuin mä toisessakin mäessä, mutta se oli eri, kun kisasivat mäen päälle. En jostain kumman syystä ottanu siihen osaa. Olivat tyyliin viidenkymmenen metrin päässä ennen kuin mä ees tajusin mitä oli tapahtumassa. 😀

Lenkki oli todella loistava, onneksi uskalsin lähteä mukaan! Kello oli 21.40 autolle päästyäni, joten totesin, että tämä riitti näille jaloille ja jätin juoksun välistä. Rasitetaan polvea sitten joku toinen kerta. Muutaman viimeisen kilometrin lenkistä poljin yksin, ja se tiputti keskivauhtia heti 0,5km/h. 😀 Kiitos vielä lenkkiseurasta ja että huolitte mut mukaan! 🙂
Uinti n. 1500m, 0:32
Pyörä 54,7km, 1:42, 32,1km/h
Kuvia ei päivän treeneistä oo, kun puhelinta ei ollu mukana. Kuvituksena onkin päivän pesäpallopelit. Edellisestä kerrasta onkin vähintään 15 vuotta, mutta hyvin osuin silti palloon! 😀 En mä kuitenkaan yksin pelannu, vaikka kuvista sellaisen käsityksen voiskin saada! 😉
Ninni

2 vastausta artikkeliin “Viikkorykääsy”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta