Toinenkin pitkä

Viikonlopun treenit jatkui samaan malliin kuin alkuviikonkin, eli mitä mieleen juolahti ja mihin mahollisuus oli. Tänään polkaisin mökiltä kotiin, eli tälle viikolle tuli jo toinen pitkä pyörälenkki. Päivällä tuli kuitenkin seurattua Sveitsin Ironmania, ja kun Kaitsun voitto alkoi olemaan melko varma (33km kohdalla edelleen keulilla, mahtava veto todella raskaassa kelissä), niin sitten oli oman treenin vuoro. 😉 
Oon yrittäny poistella vanhoja rusketusrajoja, joten tällä lenkillä haettiin lopullista rajojen hävittämistä.
Mutta aurinko pilkisteli vain välillä, kun ukkoskuuroja syntyi sinne tänne.
Onnistuin ne kuitenkin välttämään, ja vain ihan muutaman piskon sain päälleni. Ötökkälaumoja sitäkin enemmän.
Tähän kuvaan loppuikin sitten puhelimesta akku.
Huoltoauto ajeli ohitse 60km kohilla, apuja en tarvinnu.. Pullonkin kävin täyttämässä Mäyryn Nesteellä.

Ja vaikka viimeisessä kuvassa aurinko paistaakin, niin silti se näkyi pilvien takaa niin harvoin, ettei lenkin tarkoitus (?!) onnistunut ja samat rajat on vielä molemmissa käsivarsissa. ;D Mutta tulipa ainakin hyvä treeni tehtyä: 95,7km, 3:18:18, 29.0 km/h. Laskumetrejä on kotiinpäin enemmän, joten näinpäin on mukavampi tulla.

Vaikka Milli ja Nano ovatkin kovia uimaan, niin mökkiviikonlopun järvessä vietetyt tunnit tais tällä kertaa mennä muksuille. 😀

Viikko 30:
Pyöräily 8h 12min
Uinti 1h 40min
Juoksu 1h 4min
—————-
Yhteensä 10h 56min

Ninni

6 vastausta artikkeliin “Toinenkin pitkä”

  1. oletko jo päättänyt että menetkö Ahvenanmaalle kilpailemaan?
    minäkin olen menossa sinne 🙂 (yhdistetty loma-kilpailureisu). mutta en ole vielä päättänyt että menenkö la puoli matkaan tai su olympiamatkaan.

    • En oo vielä, kun on auki saanko lastenvahtia perjantaiksi. Haluaisin kyllä! 🙂 Millaisella porukalla oot menossa?

    • Minä, Mika ja koira vain. Mennään samalla pieneen lomareissuun.
      Huomasin eilen ettei olekaan mahdollista tehdä se perusmatka (tämä tarkoitettu vain u19 ja u23 vuotiaille).
      Kysyin kilpailujärjestäjiltä että onko riski että starttipaikat ei riitä. Mutta he varmistivat että kyllä riittää kaikille. Enemmän riski että lauta ja majoituspaikat ovat täynnä.

      tuletko botnia pyöräilyyn?

    • No puolimatka vai sprintti?

      En pääse Botniapyöräilyyn, kun ei oo enää sellaista pyörää, millä siellä vois ajaa. :/

  2. Onko siellä oikeesti noin piiiiitkiä suoria mitä polkea, vai hämääkö nuo kuvat nyt jotenkin? 🙂
    Hyvän lenkin olet kyllä polkenut.

    • Kyllä on! 😀 Tuo on monta kilsaa pitkä. Jos kartasta haluaa kattoa, niin paikka löytyy Kuortaneen ja Lehtimäen väliltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta