Aikaani edellä

Tapahtuipa eräänä tämän viikon päivänä, että en halunnu lähteä maantielle pyörälenkille, vaan hiljaisuus, metsä, rauhallinen vauhti ja hirvikärpäset (yäk!) houkuttivat enemmän. Vielä kun sain lenkkikaverin mukaan, niin mikäs sen parempaa. 🙂 Koko kesä on menty maantiellä muutamia yksittäisiä kertoja lukuunottamatta, niin alkaa jo maastopyöräily vetämään puoleensa. Onneksi on kaksi pyörää!

Seuraava kuva on puolestaan aamun juoksulenkiltä pienoisessa sumussa. Eksyin pururadalle, jossa oon pikkutyttönä monet kerrat juossu ja kävelly. Ja moneen kertaan suunnitellu oikovani, mutta rehellisenä likkana kiertäny kuitenkin koko kilsan lenkin ympäri. Kyseessä on siis oikeasti pururata, ja ala-asteeni läheisyydessä oleva. Tänne ei oo pitkä matka, joten seuraavalla kerralla kun on enemmän aikaa, niin kierrän kyllä ympäri koko purtsin, en vain ohimennen puolikasta. 🙂
Juoksu on sujunu nyt hyvin, eikä polveen ole sattunu yhtään! Mutta luultavasti en syksyllä puolimaratonia juokse, vaikka niin kovasti haluaisin. Ei ole mitään järkeä pilata jalkaa uudestaan ja olla taas melkein vuoden polven kipuilun kanssa naimisissa. Jos jossain kävis kympin juoksemassa, niin se vois mulle riittää. Kyllähän mä vielä sen maratoninkin haluaisin juosta, mutta jos ens syksynä? Ens keväällä eka puolimaratoni ja syksyllä kokonainen. Jos paikat kestää..
Mä oon niin aikaani edellä! 😉 Pääsin Jaanan mukana näkemään mitä kaikkea Icepeak tarjoaakaan ens keväänä ihmisille. Ja jälleen kerran kaikkea ihanaa!! Ja kun näki suurimman osan mallistosta, niin tuli fiilis, että haluaa sitä sun tätä. Sekä itelle että muksuille. Kääk! 😀
Kovasti tsemppiä kaikille tänään kisaajille!! Sekä Kalmarissa että Peräseinäjoella, joissa osallistujamäärä on vähän eri luokkaa. 🙂 Mä jännitän puhelimen välityksellä tuttujen menoa.
Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta