Ravintovalmennusta

Kuten edelliseen ”kiertokirjeeseen” vastasinkin ruuan kohdalle, että toiset elää syödäkseen, niin mä oon joskus miettiny, että elänkö syödäkseni. No en nyt oikeasti kuitenkaan, kun on paljon tärkeämpiäkin asioita, mutta kyllä ruoka mulle maistuu. Varsinkin hiilihydraatit. Oon hiilariholisti, sokeriaddikti, tunnesyöjä… Mitä näitä ny o. Jos ei oo karkkia, niin leipää, jogurttia, muroja, puurohiutaleita. Kaikki uppoo!

Mun paino on sahannu kymmenen kilon väliä reilu kymmenen vuotta. Ei sen enempää, mutta aina kun pääsen sinne seittemäänkymppiin, niin herään ja sitten pudotellaan 5-10 kiloa. Muutaman kerran paino on tippunu kymmenen kiloa, ja todella useasti viitisen kiloa. Eli painon oon saanu kyllä putoamaan, mutta en pitemmällä tähtäimellä aateltuna pysymään. Käytännössä syön siis sen verran, mitä mun energiantarve on seitkytkilosena. Eli sillähän se paino sit nousee. Ymmärrän toki sen, että nykyään on enemmän lihasta ja ennen tämän kokoisena olin isompi.

Tiedän kuinka paljon on missäkin hiilaria ja mistä tulee proteiinia. Diabeetikko perheessä on tämän opettanu, joten tiedän näistä enemmän kuin tavallinen kansalainen. Tiedän senkin, että tavallisessa sämpylässä on 20hh, kun taas gluteenittomassa on 40hh. Ja näkyyhän se kaloreissakin. Lempparisämpylässä, Sunnuntain kaura-porkkanasämpylässä, on kaloreita 210. Jep, luit oikein!

1.1.2012 painoin 69,6kg. 1.1.2013 painoin täsmälleen saman verran, sadan gramman tarkkuudella. Tähän mieheni totesi, että miten se on mahdollista, kun oon koko vuoden laihduttanu. 😀 Niinpä! No olihan mun paino ollu 66 kiloa pitkään, mutta marraskuun selkävaivat ja joulu nosti painon nopeasti tuttuihin lukemiin. Tänä vuonna paino lähti hienosti laskuun, 63,7 kiloa oli keväällä pienimmillään. Sitten tankkaus Barcelonaan antoi luvan syödä ja hupskeikkaa paino oli saman 66 kiloa, minkä edellisenäkin kesänä. Hävettää myöntää, mutta jälleen keikutaan siellä lukemissa 68. Takana lepokausi, ja samalla tavalla ruoka kuitenkin on maittanu. Helposti tuli kaks kiloa!

Nyt tilanne on sellanen, että mulla oikeasti alkaa mennä hermo tähän tai tarkemmin sanottuna itteeni, miten joku voi olla näin saamaton?! Tunnistan mun ongelmat, mm. tavat ja fiilarit. Joku menee tupakille, kun v*tuttaa. Mä haen karkkipussin. Tai työstressiin ja -ongelmiin haen karkkia, niin johan sujuu työt paremmin. Kun oon ”yksin” viikonlopun eli mies reissussa, niin palkitten itteni hienosta jaksamisesta herkuilla, kun muksut nukkuu. Se on tapa. Eihän muksujen kanssa kotona oleminen enää vaadi niin paljon kuin aikoinaan, kun ne oli pieniä. Mutta muistan kuinka jo silloin hain irtokarkkisäkin, kun päivä lasten kanssa kotona oli ollut vaikea. Meillähän tytöt olivat 2v 1kk, kun poika syntyi. Kyllähän se pieni ikäero ja moni lisäjuttu siihen päälle vaati jaksamista, ja sitä vissiin tuli irtokarkkisäkistä. Jos tällainen tapa on ollu 5-10 vuotta (tytöt täyttää joulukuussa kymmenen), ehkä kauemminkin, niin jonnekin se on juurtunu, ja vaikea siitä on päästä eroon. Ei siitä pääse kuukaudessa tai kahdessa eroon.

Laura & Maija Training tarjoaa myös ravintovalmennusta. Ja Maijan kanssa lähdettiinkin nyt tarkemmin tutkimaan mun syömisiä. Pidin ruokapäiväkirjaa viikon verran, josta löytyy ihan todenperäisiä asioita, eli mm. päivällisen korvaamista Polly-pussilla:

Joku vois aatella, että mä syön liikaa hiilihydraatteja, niin mäkin aattelin. Mutta todellisuudessa mä syön liikaa proteiinia! Päivittäinen proteiinimäärä nousee liian korkealle niinä päivinä, kun syön hyvin ja mitään ylimääräisiä hiilarimättöjä ei mene. Luultavasti tämä liian vähäinen hiilarimäärä korvaantuu sillä, että syön joku päivä sitten hiilaria kaksin käsin. Jos päivän ruokailuja aatellaan, niin iltapäivät on mun kompastuskivi. Töistä kotiin tullessa voin syödä vaikka hevosen, ei ku ei sittenkään, sehän ois proteiinia. ;D Hiilaria siis uppoo.

Käytiin Maijan kanssa läpi mun syömisiä ruokapäiväkirjan pitämisen jälkeen, ja jotain muutoksia oon saanu aikaan. Mm. jättäny sokeripitoiset jogurtit ja vaihtanu ne maustamattomaan jogurttiin. Iso muutos ihmiselle, joka on aina inhonnu maustamatonta jogurttia. Nyt voin sanoa tykkääväni siitä! 🙂 Ja mm. säilykeananas on vaihtunu tuoreeseen ananakseen.

Keskustelusta huolimatta en oo saanu karkkiputkea poikki, ja yhden herkkupäivän sijaan tänään ravintopalaverissa keskusteltiin muista vaihtoehdoista. Jos mulle sallitaankin vähän sokeria, niin helpottaisko se sitä sokerinhimoa. En tiedä, tätä kokeillaan. Olisi kuitenkin tarkoitus löytää terveellinen, normaali ruokavalio, joka tukee urheilemista, kehittymistä ja palautumista. Ja kaupanpäällisenä paino laskee ja juoksuvauhti nousee. 😉 Normaalilla siis sellainen, ettei se tunnu miltään dieetiltä, vaan sellainen, millä eletään tulevaisuudessa.

Yks työkaveri sanoi kerran, että mä oon kuulemma outo nainen. Sanon ikäni ja painoni ääneen. No numeroitahan ne vaan on. Nuorru en, ja painan sen, mitä puntari sanoo. Mun mielestä ne on ihan normaaleja asioita, ei niitä tarvi salata. Ehkä mä oon outo, ja ehkä joku tuntee myötähäpeää tätäkin lukiessa, mutta mitä sitten! 😀

Ninni

10 vastausta artikkeliin “Ravintovalmennusta”

  1. Sokeri on paha. Itse olin joskus myös sellaisessa sokerikoukussa, että nykyään ällöttää. Karppaaminen katkaisi sen kierteen vaikka ensimmäinen kerta oksetti, kun kaikki oli niin pahaa 😀 Kyllä siitä makeasta oppii eroon.
    Taistelen myöskin painoni kanssa, kun pitäisi saada se sinne 66 kg, mutta aika kaukaiselta haaveelta alkaa tuntumaan, jos en sitten ala syömään pelkkää raejuustoa erilaisilla lisukkeilla… 70kg ja risat on jäänyt päälle.

    • Mulla vaan tahtoo mennä niin, että jos kiellän kokonaan, oon esim. karkkilakossa, niin lakon loputtua se lähtee käsistä ihan täysin. :/ En tiiä toimisko ees karppaaminen, ja toki tarvin hiilaria treenatessa, joten ei onnistuis ees. Tsemppiä taisteluun! 😉

  2. Tuo kuulostaa kyllä niin tutulta. Täällä kyllä tiedetään miten syödään mutta itse Ei vaan osaa noudattaa . Olen myös pudottanut 3 kiloa ainakin 7 vuotta .Saatan syödä terveellisesti vaikka koko päivän ja sit yks kaks iskee tylsyys väsy ja hups keksipaketti väheni puoleen tai lasten syödessä jatkaa vaan siinä seurassasyömistä ihan huvikseen. Odotan innolla raporttejasi myös tässä asiassa. T. Riikuska

    • Kuulostaa niin tutulta! Mulle tulee vielä välillä sellanen hälläväliä-olo, että mitä sitten, kyllä mä saan syödä. Ja sit menee se keksipaketti tms. Toivottavasti näistä nyt vaan oppis jotain, ja oppis syömään järkevämmin ja tällaisia ei tulis.

  3. Melko samanlaisia asioita tuli eteen oman asiakkaani kanssa. Proteiinimäärät olivat todella korkeat. Lisäksi tuoreet vihannekset, hedelmät, marjat puuttuivat lähes täysin. Kun tuohon lisätään vielä päivittäisen kalorien saamisen aamupäivän aikaan, niin ei ole ihme jos asiakas on väsynyt ja syö yöllä purkillisen raejuustoa. Vitamiinit, kuidut ja hyvät rasvat loistivat poissaolollaan.

    • Mulla onneksi noita vihanneksia, marjoja ja hedelmiä löytyy. Mutta rasvat kyllä katottiin kans kohdilleen. Jos ei kukaan neuvo, niin mistä sitä kaikkee voi tietää. 😉

  4. Mulla on ollut myös vähän samanlaisia taipumuksia korvata kunnon ruoka karkkipussilla ja maustetulla jogurtilla, varsinkin aikana ennen liikuntaharrastusta. Pienen herätyksen asiaan koin taas, kun jouduin pari viikkoa sitten 45-vuotistarkastuksen seurauksena sokerirasituskokeeseen. Verikokeessa aamun paastosokeri oli nimittäin hieman koholla (5,9).

    Ennen koetta pidin itsekseni ruokapäiväkirjaa, ja huomasin, ettei enää tehnytkään mieli karkkia ihan niin paljon. Ajattelin nimittäin että jos kropparaukalla on vaikeuksia liian sokerin kanssa, on sitä kohtaan väärin ihan tarkoituksella ahmia karkkia ja aikaansaada kamala verensokeripiikki. Se auttoi vähän. Lisääntynyt liikunta motivoi minuakin miettimään syömisiä, jotta jaksaisin kunnolla uida, pyöräillä ja juosta ja etenkin palautua eli parempaan päin ollaan menossa täälläkin.

    Munkaan ikä eikä paino eivät ole salaisuuksia. Ihan hassua, että pitäisi ikuisesti olla joku 25-vuotias, en minä ainakaan haluaisi.Vaa’alla käyn vain Märskyssä aina ennen uintitreeniä, ehkä pari-kolme kertaa kuussa.

    • Tuollanen kyllä varmasti antaakin motivaatiota, jos terveydessä tulee joku negatiivinen juttu vastaan. Hienosti kyllä tsempattu. 🙂 Voin myöntää, että jos en urheilisi, niin en kyllä murehtisi näitä syömisiä yhtään. Olisin just tämän painoinen ku oon. 😀

      Juuri noin! Ollaan mitä ollaan ja turhaan salaillaan! 😉

  5. Aivan kuin omasta suusta tuo kirjoitus. En ole mikään karkki addikti, mutta makea kaikessa muodossa maistuu. Olen myös niin koukussa leipään.
    Saan aina laihduttettua 5-15 kg, kunnes jonain päivänä huomaan olevani lähtöpainossa, taas. Kuten nytkin. Ei tässä auta valittaa, vaan koittaa kiristää ruokavaliota ja toivoa taas laihtuvani. Äärgh.

    • Tsemppiä kovasti! Mä yritän nyt kääntää tätä ruokavaliota erilaiseksi, etten olisi siis dieetillä ja jos se painonlaskun jälkeen ei enää nousisikaan takaisin ylös. Saas nähdä mitä tuleva tuo. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta