Kohti auringonlaskua

Tänään oli hieno aurinkoinen sää päivällä, mutta kuten alla olevista kuvista huomaa, niin auringonlaskukin oli melko upee järven rannalla. Kuvat on kännykällä otettuja, joten parempiakin niistä sais oikealla kameralla, mutta oli aika mukava Sannan kanssa ihailla lyhyellä lenkillä maisemia.

Pysähdyttiin pitkospuiden päässä ja mietittiin, että uskalletaanko lähteä pilkkopimeään mettään. Suljettukin näytti reitti olevan.. Mun pyörässä on huono valo, mutta onneksi Sannalla oli hyvä ja kaiken tuon valon antoi juuri se lamppu. Hetken pohdittiin ja kuunneltiin jonkun eläimen ääntä ja mietittiin mikä se oli. Ja kun seuraava ärjyminen oli sen verran voimakas, niin pyörät kääntyi samantien ympäri ja vauhdilla takaisin järven reunaa. Eikä sielläkään toki mitään valoa enää ollu, ja aurinko oli jo laskenu. Tultiin aika haipakkaa seuraavat neljä kilsaa. 😀 Mutta ei saanu karhu eikä hirvi meitä kiinni. 😀 Eikä pusikosta hyökänny tappajaa eikä sellainen ottanu meitä autollakaan kiinni. Vaikka vastaan pimeässä yhtäkkiä tullu mieslenkkeilijäkin hävis kuin pieru saharaan, niin ei ollu piikkimattoa kuitenkaan meille viritelty. Pitkospuilta oli varmaan 6 kilsaa valoisalle tielle ja me selvittiin hengissä! 😉

Aika tarkalleen puoli vuotta sitten kirjoitin siitä miten mä perheellisenä ehdin treenata. Uusia lukijoita on ilmestyny ja sitä myötä myös kyselijöitä, ihmettelijöitä sekä epäilijöitä. Sen kummemmin mä en ala tässä aiheesta kirjoittelemaan, mutta tästä kirjoituksesta voi käydä lukemassa mun ajatuksia, treenien ajankohtia, organisointia jne. Perhe on tärkein ja sen jälkeen tulee työ ja harrastukset, tietenkin.

Ninni

6 vastausta artikkeliin “Kohti auringonlaskua”

    • Kiitos! Harmitti vaan, kun ei ollu oikeaa kameraa mukana. Olis tullu vieläkin paremmat. 😉
      Sanos muuta! 😀

  1. Huamenta, olen myös huomannut, että jos kirjoittaa treeniblogia niin joillakin se oletus on, että koko elämä on se mitä blogissa jauhaa. Aina välillä tarttee muistuttaa, että blgi ei ole mikään koko totuus. Että muutakin elämää on.

    • Joo, kumma juttu! Munkin pitää vissiin välillä muistutella, että mulla on muutakin elämää. Tämä blogin aihe vie vaan osan ajasta, muu elämä suurimman osan. Ja vielä sekin, että se perhe on se ykkönen, vaikka urheilusta bloggaan. En vaan halua laittaa muksujen kuvia tänne.

  2. Samoja fiiliksiä itselläkin liikkunut mielessä, joku voi varmaan ajatella että 24 tuntia vuorokaudessa on pelkkää urheilua. Onhan elämässä oikeita tärkeitä asioita jotka menee tärkeyslistan kärkeen mutta blogissa nyt vain ei ole siitä kyse, lapsi- ja perheblogeja kirjoittelee muut jos joku sellaisia haluaa lukea.

    Aikamoinen seikkailu pimeydessä! Yksin lenkillä (valaistussakin) metsässä on välillä aika pelottava tunne kun on sellaiseen ajankohtaan liikkeellä että tietää ettei ketään ole mailla eikä halmeilla. Entäs jos ne lamput sammuu? 😮

    • Jep. Luulen, että blogin kirjoittajat tämän tajuaakin ja väärin ajattelevilla ei oo blogin pitämisestä kokemusta. No kyllä sitä alkaa tulla sitten sanomista, jos joku on väärin ymmärtäny. 😉

      Kyllä! Mulla on niin vilkas mielikuvitus, että pimeessä yksin on ihan hirveetä! Onneksi juoksulenkeille saan tuollasen ison ja pelottavan jättikoiran mukaan. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta