Aika-ajosta limonadiin

Facebookia käyttävät saattoivat jo bongata Aika-ajo.com -sivustoon liittyvän ilmoituksen. Mua pyydettiin sivustolle mukaan rustailemaan juttuja, ja ehdottomasti lupauduin! 🙂 Käykääs tykkääs facen puolella sekä mun blogin sivusta että Aika-ajo.comin sivusta. Tulee uusimmat tekstit ja tapahtumat nopeammin tietoon.

Joulun pyhät ovat ohi. Onneksi! Vaikka en ähkyyn ole itteäni syönyt ja on tullu jotain liikuntaa harrastettua, niin silti on aika täysinäinen olo.

Viikon vanhan tonttutytöt pienet kengät. <3

Etelä-Pohjanmaalla on satanu monta päivää putkeen vettä. Joet tulvii, mikä on ennen kuulumatonta. Parit juoksulenkit on vesisateessa tullu tällä viikolla tehtyä, ja tänään Tiinan kanssa ihmeteltiin Seinäjoessa olevaa vesimäärää. On tää kyllä melkoisen ihmeellistä. Mutta hei, oon melkoisen iloinen siitä, että tällä viikollakin on jo yksi kympin ja yksi 11 kilsan lenkki sujunu ilman mitään kipuja. Voisinkohan mä keväällä juosta puolimaratonin ja syksyllä maratonin?! 😉

Kävin tänään ruokakaupassa ja kun esikoisten 10-vuotis synttäreitä vietellään sunnuntaina sukulaisten kesken, niin ehdin napata yhden sipsipussin ja muutaman Pepsi Max -pullon kärryyni, kunnes sanomalehti Ilkan toimittaja ja valokuvaaja riensivät mun luo. ”Vaikuttaako tammikuun limsaveron nousu sun limsan ostoon?” En halunnut kuvaani ja nimeäni lehteen, enkä varsinkaan ostoksiani. Voi hävetys! 😀 Päätin tällä kauppareissulla, että nyt loppuu mun pepsimaxriippuvuuteni. Meillä ei ole koskaan juotu limsoja, lapset ei niistä välitä. Mä en ymmärrä millä mä oon tänä vuonna kehittäny itelleni tällaisen riippuvuuden. Kahvia en juo, niin kofeiini tulee sitten tästä. No sovittiin mulle nauravan miehen kanssa, että limsat jää jatkossa kauppaan!

Ninni

4 vastausta artikkeliin “Aika-ajosta limonadiin”

  1. Hyvähyvä! Täälläkin pääsiäisestä asti ilman tipan tippaa cokista tai pepsiä, riippuvuus selätetty vuosien yrittämisen jälkeen! Jee 🙂

    • Loistavaa!! Mä muistelinkin, että sullakin oli samanlainen projekti. No tänään on vipakin pullo tyhjentyny, joten tästä se alkaa. 😉

  2. Minä jätin tänään Coca Cola Zeron kauppaan. Vaikka välillä kyllä mietin, että onko se kokis sitten niin paha juttu. Ja nyt mulla sitten tekee mieli siideriä 😀 No toisaalta, harvemmin juon jotain 2 l siideriä viikonlopussa… Enkä juo(juonu?) kokistakaan! Ainakaan ihan aina! 😉

    • Mun teki eilen eli viidentenä päivänä mieli kyllä Pepsiä, mutta eipä tullu ostettua. Mutta huomasin, että nyt joisin ison lasillisen, jos sitä olisi! Tsemppiä! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta