Team Elina Jouhki – Pinkwheels

Joskus harmittaa omat epäonnistumiset, flunssat ja rasitusvammat. Ei osaa katsoa asioita isommasta perspektiivistä ennen kuin sellainen osuu omalle kohdalle. On sitten kyse mistä asiasta tahansa.

Olette ehkä jo lukeneet Team Elina Jouhkista viikon aikana jostain sosiaalisesta mediasta. Team Elina Jouhki liikkuu Elinan, Suomen Roosa Nauhan ja SPR:n kantasolurekisterin puolesta. Tässä vielä Baba Lybeckin blogista pätkä, että mistä on oikein kyse:

Pyöräilijä ja triathlonisti Elina Jouhkin piti osallistua heinäkuussa 2014 Frankfurtin Ironman-kisaan. Tarkoitus oli tempaista isommalla porukalla vaaleanpunaisten pyöränrenkaiden avulla rintasyövän ehkäisemisen puolesta.

Rintasyövän ja leukemian sairastanut Elina sai kantasolusiirron Lucian-päivänä 2013 ja alkuvuodesta kaikki näytti hyvältä. Viikko sitten ilmeni kuitenkin, että leukemia on uusiutunut.

Tänään Elina ilmoitti tiimille, että uusista kokeellisista sytostaateista ei löytynyt hänen leukemiaansa hidastavaa lääkitystä. Hän voi kuitenkin vielä hyvin ja on viettänyt ihanan päivän perheensä kanssa, metsässä kävellen.

Mutta koska Elina ei pääse urheilemaan, me teemme sen hänen puolestaan. 

Tarkoitus on siis tuoda kantasolurekisteriä tunnetummaksi, ja kerätä syöpätutkimusta varten rahaa. Tiimissä on nyt mukana jo upeat 127 jäsentä!

Suomessa kantasolurekisterissä on aivan liian vähän ihmisiä. Ja koska itse en voi rekisteriin liittyä, niin haluan tuoda tätä tärkeää asiaa muuten esiin. Rintasyöpää sairastaneita ihmisiä on omassakin lähipiirissä ollut. Tunnen myös ihmisen, joka on Elinan tavoin rintasyövän sairastanut ja nyt sairastaa leukemiaa. 🙁 Syöpää ei todellakaan toivoisi kenellekään!! Viime aikoina on myös muutaman nuoren ihmisen äkillinen kuolema pistänyt miettimään itseä ja läheisiä. Mm. näiden takia mä päätin lähteä Team Elina Jouhkiin mukaan!

Toivon, että testaisit sovitko kantasolurekisterin listoille. Se onnistuu nopeasti netissä: Sovitko luovuttajaksi? Jos sovit, niin mieti voisitko liittyä rekisteriin tai olisiko joku toinen tapa, jolla voisit olla mukana? Haastankin lahjoittamaan syöpäsäätiön keräykseen toukokuun harjoitustuntia vastaavan summan rahaa. Jokaisesta tunnista euro, ootko mukana? 🙂 Mä olen!

Elinan Facebook-sivut
Suomen Roosa Nauha -kampanja
SPR:n Kantasolurekisteri
Syöpäsäätiön oma keräys
Myös tiimiin voi liittyä, lisää Baban blogista.

Roosa Nauhan värit. Kohti ensimmäistä puolimatkan triathlonia.

Miksi ja mitä varten?

Kyllä se joku pöpö sieltä päälle paukahti. Tosin en ihmettele, kun kaksi lasta on ollu flunssassa ja kolmannellakin alkoi oireet eilen. Olihan mullakin ollu kahtena eri aamuna kurkku kipeä, ja vähän joutunu välillä niistämään. Mutta ei kuitenkaan mitään isompaa, joten ei tuollaisesta voi aatella olevansa kipeänä. No lauantai iltana sitten aivastelin koko illan, ja olin tukossa. Tukkoisuus jatkui eilen, ja illalla tuli kuumeinen olokin. Lämpöä lopulta oli. Palauttavat pyöräilyt jäi tekemättä ja levoksi muuttui.

Harmitti aika paljon loppujen lopuksi se lauantain epäonnistuminen. 1:53-1:55 aikaan piti olla mahdollisuudet muutaman juoksutreeninkin perusteella, mutta ei onnistunu. Lähellekään. Ei 2:01 huono aika ole, ja triathlonin puolimatkalla se olisi mulle tosi hyvä juoksu (viime vuonna Barcelonassa 2:06), mutta kun tavoite oli eri. Tuli sellanen hetkellinen maansamyyny-fiilis, etten tuu selviämään mistään kesän pitkistä kisoista. Etten oo tehny tarpeeksi pitkiä treenejä talven aikana, oon treenannu liian vähän jne. Edelleen on vähän epävarmat fiilikset, että onko mun kunto Italiassa sellasella tasolla, että triathlonin puolimatkan siellä saan vedettyä onnistuneesti läpi. Mitään aikatavoitetta ei tosin niissä olosuhteissa ole, kuten ei ollu viime vuonna Barcelonassakaan. No nyt levätään ja kun fiilis on parempi, niin treenataan. Ja luotetaan valmentajaan. Yksi epäonnistuminen ei oikeasti kaada koko talven treenejä. Mutta kyllähän te ihmismielen tiedätte, yön pimeinä tunteina ajatukset on voimakkaita. 😀 No nyt on toki jo koko kyläkisa unohdettu ja heti kun pääsen treenaamaan, niin sitten pari viikkoa painellaan täysillä ja lopuksi pari viikkoa himmaillaan kohti Italiaa.

Tähän aiheeseen sopiikin loistavasti Optimal Performancen Joni Jaakkolan tämän päiväinen hyvä kirjoitus: Yhdeksän asiaa, jotka jokainen voi oppia urheilijalta. Mun on ollu aina kauhean vaikea itteäni mieltää urheilijaksi, mutta sitä kai sitä kuitenkin on. Tämänkin jutun mukaan.

Mutta mikä mun pointti oli, niin oon varmaan vaikea valmennettava. Mä nimittäin kyseenalaistan asioita hirveesti. On sitten kyse treeniohjelmista tai muista ohjeista, niin täältä voi tulla vastalausetta tai kysymystä, että miksi, miksi ja miksi? Samanlailla oon toiminu niin Venlan kuin Maijan kanssa. Ja molemmat sen on huomannu, ja molemmille siitä toki oon sanonu. Toteutan kyllä käsketyn, mutta monesti kyseenalaistaen. No okei, joskus menee vähän ohjeen vierestäkin. 😉

Joni kirjoitti mm. näin:

”Urheilijat antavat valmentajan tehdä rauhassa työnsä ja luottavat siihen, jotta voivat keskittyä 100% siihen missä ovat hyviä. Toki urheilijat kyselevät välillä miksi, miten ja milloin mutta yhteistä kivirekeä molemmat – sekä valmentaja että urheilija – vetävät samaan suuntaan koko ajan.”

No mä oon mä suuren suuni kanssa, ja en muuksi muutu. Parempi sanoa ääneen, kuin miettiä itekseen. Näin mä tämän aattelen, ja Maija saa jatkossakin varautua siihen, että mun kanssa voi hermot joskus mennä. 😀

On kyllä käyny mielessä, että olisko vaan parempi tehä oman päänsä mukaan omilla ohjeilla. Mutta voipi olla, että jossain kohtaa vois mennä pahasti yli. 😀 Toisaalta olis hauska joskus testata, että mihin omilla ohjeilla menis. Sitten palata häntä koipien alla valmentajan suojiin, ja ehkä sitten menis kyseenalaistamatta jutut läpi. 😉 

Vaikka mä en viikonloppuna onnistunut, niin onneksi kotona oli muita iloisia onnistujia!

Kaksi hopeeta ja yksi pronssi