Heippa Suomi, ciao Italia

Vähän on viime viikkoina pukannu stressiä. Kertoo varmaan jotain siitä, että viime yönä laitoin pyykkiä kuivumaan neljältä. Mikään ei huolestuta niin paljon kuin oman lapsen terveys. Töissä on hommaa ja yyteet menossa, tänään onneksi sain tietää, että meidän tiimistä ei potkita ketään pihalle.

Ihan parhaaseen saumaan ei Italian kisa nyt tule, mutta onneksi kaksi päivää ehtii paikan päällä olemaan ennen kisapäivää. 🙂 Jotenkin on kauhean vaikea ees tajuta, että huomenna lähdetään reissuun. Kyllä on taas nopeesti aika menny.

Oikeen väristä kuplamuovia oikeen väriseen pyörään!

Huomenna siis kohti Helsinkiä autolla, sitten kohti Roomaa lentokoneella, ja sitten Roomasta bussilla Pescaraan. Siellä bussit kulkee nopeammin kuin junat. 😀 Torstaina ollaan vasta puolilta öin hotellilla, mutta sitten onkin koko perjantai aikaa olla paikan päällä, eikä matkustukseen mee aikaa yhtään. Sunnuntaina kisan startti on vasta klo 12 Italian aikaa, eli Suomen aikaa käsittääkseni klo 13.

Viikko sitten lupailtiin vielä 28 astetta, mutta eilen ”enää” 23 astetta. Mutta nyt jo ukkosta, vaettä ja 6-7m/s tuulta. Kääk! Oon kattellu muutamaakin säätiedotusta, ja yhdessä oli ainakin vielä aurinkoa. Luotetaan siihen yhteen, ja unohdetaan kaikki muut! Tai sitten ukkonen tulee vasta ma, tai vaikka jo la. Jos ukkostaa kunnolla, niin ei me kyllä silloin uida?

Kisajännitys vähän nousee, kun näitä asioita mielessä pyörittelee. Pyöräreitti on aavistuksen helpompi kuin viime vuonna Barcelonassa, mutta onhan noita nousuja kuitenkin. Rullaillaan ne rauhassa ylös ja mäet sitten sateessa rauhassa alas, niin eikö se siitä sitten. 😉

Viimeisen juoksulenkkini tein tänä aamuna, ja voin sanoa, että oli sitten todella tahmeaa. Suorastaan hirveetä. No onneksi tässä on kolme lepposta päivää vielä, ehtii menokin parantua.

Seuraavan kerran päivittelen blogia ens viikolla, mutta jos haluat kuulumisia paikan päältä, niin Facebookista ja Instagramista niitä löytyy. Ei muuta kuin seuraamaan. 🙂

Ninni

12 vastausta artikkeliin “Heippa Suomi, ciao Italia”

  1. Hei tsemppiä kisaan enemmän kuin ikinä kenellekään. =) Jännää, mua jännittää aika paljon sun puolesta nyt, että miten se keli ja muutenkin.

    Toivottavasti kuvasatoa on tulossa ja paljon. =)

    • Kiitos Jaanaba!!! 🙂 No kyllä muakin vähän jännittää tuo keli. Tuleeko toisinta Barcelonasta, kun on luvattu tollasta tuulta. Huh!

      Kamera pakattu kahdella putkella mukaan. 😉

  2. Hei! Sinä osaat ja pystyt!!! Treenit on tehty huolella, ja hyvin, joten anna palaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta