Fiilikset ennen Finntriathlonia

Aika monesta blogista on saanu ja saa lukea ennakkofiiliksiä Finntriathlon Joroisen puolimatkan kisasta. Tässä myös omaa jännitystäni.. 🙂

Startti on porrastettu, ja kaikki yli 30-vuotiaat naiset lähtevät yhtäaikaa klo 11.34. Ensimmäisenä lähtevät yleisen sarjan miehet sekä nuoret miehet klo 11, siitä lähdöt tapahtuvat 4-5 minuutin välein. Toiseksi viimeisenä me naiset, ja perään joukkueet. Yhteensä kilpailijoita on 1450, mutta meitä starttaa matkaan yhtäaikaa 209 naista. Sarjoittain osallistujat menevät näin:

30-34v 54kpl
35-39v 51kpl
40-44v 50kpl
45-49v 34kpl
50-54v 18kpl
55-59v 1kpl
60-64v 1kpl

Me ehdimme siis nähdä kuinka yleisen sarjan miehiä ja naisia ehtii tulla vaihtoon ennen kuin ite pääsemme järveen.

Takana mulla on kaksi kilpailua Joroisilla. Ensimmäinen puolimatkan kisa kaksi vuotta sitten aikaan 6:05. Viime vuonna puolestaan DNF eli keskeytys uintiosuudella. Tuosta kisasta on jääny vähän peikko kummittelemaan mun kisauinteihin. Tuon Finntriathlonin jälkeen on tullu kolme kisastarttia, viime vuonna Kuopio triathlonissa vipasta rivistä pelokkaana startannu ja sain uinnin kohdilleen. Lisäksi Italian Ironman 70.3 vipasta rivistä ilman kummempia aikatavoitteita, ja sitten 1,5 viikkoa sitten Voimarinteen teräsmieskisa ja paniikin poikasta meinas iskeä, vaikka hyvin takaa starttasinkin.

Täytyy sanoa, että nyt jännittää enemmän kuin mikään muu kisa ja on vasta tiistai. En oikein tiedä, että mistä kohtaa mun kannattaisi startata uintiin, että saisin nyt hyvän uinnin tai ainakin hyvän uinnin alun. Vaikka startteja on harjoiteltu viimeksi kaksi viikkoa sitten 20 hengen voimalla, niin harjoitukset on harjoituksia ja porukkaan pystyy luottamaan. Kisa on kisa, ja et millään voi luottaa muihin.

Lisäksi luon itelleni paineita sillä, että tavoite on ehdottomasti alle 6h. Kaksi vuotta sitten reitti oli eri, joten keskenään niitä ei täysin voi verrata, mutta aika oli kuitenkin 6:05, pyörämatkan ollessa 94 kilometriä. Periaatteessahan 6h pitäisi alittua, jos mitään suurempia ongelmia ei tule. Muuten jotain on menny vuoden aikana treenaamisessa pieleen.

Toisaalta on luvattu aika kuumaa keliä. 25 astetta lämmintä, ja tuulta 2-3m/s. Juuri nyt oli poistunu ukkoskuurot sääennusteesta, mutta ne voivat sinne tulla takaisinkin. Ehtii vielä muuttumaan moneen kertaan. Niiden mukana kosteusprosentti on korkea, ja tuulettomalla säällä juoksu tulee olemaan mulle hankalaa kuumassa, ei-happirikkaassa ilmassa. Joo, aina sanotaan, että olosuhteet on samat kaikille. Näinhän se on, mutta tottahan mä haluaisin itelleni parhaat olosuhteet ja mahdollisuudet, että pääsen omiin tavoitteisiini, ja sitä paitsi kisaan kuitenkin itteäni vastaan. SM-mitalille ei tällä kunnolla ole mahdollisuuksia.

Tällä kertaa lähden Joroisille mieheni kanssa. Perjantaina lähdetään, ja lauantaina kisan jälkeen kotiin.


Mutta nyt Pikku Kakkonen loppui ja kuuluu: ”Äitii, mä haluun jätskiä. Mennään hakemaan! Äiti juoksee, mä pyöräilen!” Jospa mä nyt kuitenkin kävelisin, kun hierojallakin oon tänään ollu. Mutta laittaa ne lapsetkin urheilemaan. 😉

Ninni

18 vastausta artikkeliin “Fiilikset ennen Finntriathlonia”

  1. Lähde takaa mahdollisimman vasemmalta. Keskity pitkään liukuun ja anna massan velloa oikealla puolellasi ekalle poijulle asti. Sen jälkeen on jo iisimpää. Älä murehdi loppuajasta vaan keskity pitämään sykkeet kohdallaan pyörällä ja juoksussa. Nauti koko rahan edestä, kun ei tarvitse pelätä hulluja autoilijoita. Riemuitse siitä että kuulut niiden harvojen joukkoon, jotka uskaltavat tällaiseen edes ryhtyä. Luota itseesi äläkä tänä vuonna yllätä mua kannustamalla reitin varressa. Tsemppiä ihan ältsisti.

    • Mä jopa mietin, että pitäiskö vetää kunnolla sivussa omaa uintiaan koko pitkä eka suora, eikä yrittää suunnistaa poijulle eli käytännössä pikku hiljaa suoraan surman loukkuun väkijoukon keskelle. Mä oon aina lähteny vasemmalta reunasta, oikea puoli ehkä liian ahdas poijun kohdalla..?

      Oikeastaan uinti on se, mikä eniten murehduttaa. Pyörä ja juoksu menee miten menee, enkä loppuaikaa ees kellosta näe tai laita näkyviin. Ainoastaan lajiaika kerrallaan. Ja toisaalta tiedän, että sillä ajalla ei oo juoksussa enää merkitystä, kun vaan maaliin pääsee. 😉

      Kiitos paljon tsempeistä!! Mä lupaan, että sä oot ennemmin lopettanu urakan, ku mä. 😀

  2. Tsemppiä hurjasti!! Älä mutehdi mennyttä kisaa, vaan rennosti vaan kohti tätä uutta haastetta! Koita ottaa just joku sivulinja, niin taatusti hyvää tulee! 🙂

    • Kiitos Hanna! En mä murehdikaan, mutta se huono kokemus vaan vaikuttaa noihin startteihin. Toivotaan parasta! 🙂

  3. Matucanen plääni kuulostaa ihan täydelliseltä, tuonsuuntaista itsekin ajattelin. Ei oteta liikaa ressiä, nautitaan päivästä niin tulee varmasti parempi tulos kuin liikaa puristamalla!

    • Startti tuottaa ressiä, mutta kun on uinu ekat 500m, niin sitten pystyy jo menosta nauttimaankin. Ois kiva saada tälle kesää onnistunu uinti, että tietäis millaista vauhtia sitä pystyy uimaan. Tosin 99% varmasti samaa ku viime kesänä. 😀

  4. Tsemppiä Joroisten kisaann!!toivotaan et säät pysyy kohillaan ja kaikki menee muutenkin nappiin..varsinkin uintiosuudella..

  5. Voi, luulen että tiedän niin sun fiilikset – ja olen niissä samoissa itsekin. Tänään alkoi aamulla ”kotijärvessä” itkettää, kun oli tuulista ja aaltoja. Tuli mieleen viime vuoden kauhut Joroisilla. Onneksi rauhoituin ja sain treenin uitua, tuli heti parempi ja varmempi mieli lauantaita ajatellen.
    Mun ainoa tavoite lauantaille on tulla hyvällä mielellä ekaan vaihtoon. Siitä eteenpäin voi sitten nautiskella ison kisan fiiliksistä, kaikkia tuttuja olen jo ennakkoon kieltänyt huutamasta mitään väliaikoja tai vastaavia, että saan tehdä rauhassa vai oman, varman suorituksen.
    Tsemppiä hurjasti lauantaihin, jos vaikka emme törmää lähtöpaikalla. Hyvin se menee – molemmilla 🙂

    • Kiitos! Toisaalta lohduttaa, että mä en oo ainut.. Tsemppiä kovasti Terhi, jos tosiaan ei törmätä lauantaina. Mulle ei onneksi kukaan huomaa mitään väliaikoja huudella, kunhan vaan pääsen pois sieltä järvestä, niin sitten voi nauttia kisasta. 🙂 Toivottavasti saat hyvän ja ehjän uinnin, ja tietty koko kisan!

  6. Tsemppiä! Musta tuntuu, että olen jo viime viikonlopusta lähtien nukkunut tosi huonosti, kun jännittää tuo Joroisten kisa niin paljon! Ja mulla ei todellakaan ole muuta tavoitetta, kun selvitä maaliin annetun ajan puitteissa. 🙂

  7. Jännittää, jännittää, olo on ihan ”jakomielitautinen”…Luotetaan vain itseemme, nautitaan terveenä olemisesta ,ei tehdä asiasta turhan vaikeaa, omahan on harrastuksemme ,rennolla fiiliksellä eteen päin laji kerrallaan. ”Voimaa ja rauhaa”, siteeraan jotakin nerokasta. Luon katseeni ylös pilviin päin, ja jätän asian toisaalle!!!
    Kiitos varusteluettelosta, kirjaan sen itselleni:) Jos näen sinua, tulen moikkaamaan. Kyllä me pärjätään, ihan me kaikki kisaajat!!!
    Lähden voittamaan itseni, korvienväliä varmasti koetellaan jossain vaiheessa…”lopussa kiitos seisoo”.

    • Olipas kiva nähdä Marketta! Niin lähdöss kuin maalissa!! Hyvä sinä!! 🙂

  8. Komiat pärjää aina, on edessä sitten vettä, fillarin sarvet tai juoksulenkkarit. Myötätuulta kisaan, hyvin se menee! 🙂

    • Komiat pärjää aina tai tää ei oo niin ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa.. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta