Varusteurheilua, sitä tää on.

Sain viime viikolla viestiä, jossa pyydettiin tekemään postausta pyöräilyvarustelusta triathlonissa. Kysyjällä on takana ensimmäinen triathlonkesä ja miettii mistä hyötyisi ensi kesänä. Ensinnäkin täytyy sanoa, että mä oon siinä mielessä väärä henkilö mielipidettä kertomaan, kun tykkään varusteista. 😀 Mutta kerron mielipiteeni silti kolmen kesän kisailujen jälkeen. Ensin vähän siitä, miten omat varustelut meni.. Ei välttämättä kannata ottaa mallia. 😀

Ensimmäinen pyöräni oli alumiinirunkoinen cyclocross, mutta jo ensimmäisenä kisakesänä mulla oli hiilikuiturunkoinen maantiepyörä alla. Ostin sen ystävältä käytettynä ja samoin ostin siihen lisätangot käytettynä. Tämän pyörän myymistä kadun!

Kuva Timo Kananoja

Kesällä 2012 ensimmäisellä puolimatkalla Joroisilla 94km taittui aikaan 3:06. Eli keskivauhti oli 30,2km/h. Vaikka mulle sanottiin, että en tarvisi vielä triathlonpyörää, niin sellaisen ostin. Hyvää käytettyä ei voinut olla ostamatta. Koska rahaa ei kuitenkaan ollut niin paljon ylimääräistä, niin myin tosiaan tuon laadukkaan maantiefillarin. Virhe. Huomasin kuitenkin, että vauhtia ei tullutkaan pyörän myötä lisää. Painoa pyörissä oli suunnilleen saman verran ja osat samaa laatua. Maantiepyörässä jopa laadukkaammat vaihteet ja jarrut. 😉 Ainoastaan ehkä ajoasento oli vähän aerompi, kun siihen vain ensin oppi.

Kesällä 2013 olin puolimatkalla Barcelonassa, mutta sen pyöräaikaa ei voi verrata muihin kisoihin reitin mäkisyyden takia. Joroisilla keskeytin uintiosuudella. Kesällä 2014 mulla oli jälleen sama pyörä alla, mutta ny vaan pinkkinä ja käytettyinä ostettujen profiilikiekkojen sekä aerokypärän kera. Joroisilla reitti oli muuttunut vuodesta 2012, eli ei täysin verrannollinen, kuten ei sääkään. Pyöräaika 2:56 ja 91 kilometrille keskivauhti 31km/h. Vauhti parantunut 0,8km/h kahdessa vuodessa.

 

Siinä tarina mun pyöristä ja pyörävarusteista. Multa löytyy siis nyt triathlonpyörä, profiilikiekot, aerokypärä sekä Osymetricin eturattaat. Sekä Giron aerokypärä että Osymetricin rattaat olen saanut. Osymetricin rattaista voi lukea lisää Aika-ajo.comin sivuilta kirjoittamastani artikkelista.

Maantiepyörä vs. triathlonpyörä

Maantiepyörällä pärjää pitkään, ja lisätangoilla siihen saa aerodynaamisemman ajoasennon suht edullisesti. Triathlonpyörässä saa säädettyä ajoasennon matalammaksi kuin maantiepyörässä, mutta sitten siinä on opeteltava ajamaan. Pystyasento on esimerkiksi mulla pystympi kuin maantiepyörässä. Eli triathlonpyörästä ei ole hyötyä, jos et aja ala-asennossa. Triathlonpyörässähän vaihteet ovat keskellä tankojen päässä, eli ei tarvitse nousta pystyyn vaihtaakseen vaihteita kuten maantiepyörässä.

Triathlonpyörän runko on pystympi, mikä on suunniteltu pyöräilyn jälkeistä juoksua silmällä pitäen. Vaikein juoksuun lähteminen oli mulla ekan puolimatkan jälkeen, mutta luulen, että enemmän siihen vaikutti kuitenkin tottumattomuus kuin maantiepyörä. Seuraavissa kolmessa maaliin päästyssä puolimatkan kisassa on juoksuun lähteminen ollut reisien myötä helpompi.

On sitten kumpi pyörä alla, niin sekuntteja lähtee jo sillä, että ammattilainen katsoo ajo-asennon oikeaksi. Fysiologiset ominaisuudet vaikuttavat siihen myös. Jos selkä on normaalisti tietyllä tapaa kaareva, niin sen on oltava sellainen myös pyörän päällä, että siinä pystyy ajamaan. Itse olen käynyt Porvoossa ajo-asentoa säätämässä.

Täysmatkalle sitten ehdottomasti triathlonpyörä. Onneksi itsellä nyt sellainen on, ettei tarvi sitä olla hankkimassa nyt. 😉 Mutta miksi mua sitten harmittaa, että myin tuon oman hyvän maantiefillarin pois? Siksi, että triathlonpyörällä ei voi osallistua maantiepyörätapahtumiin. Esimerkiksi Botniapyöräily 106km on jäänyt kahtena kesänä siitä syystä väliin, vuonna 2012 siellä olin.

Monet SM-kultamitalit puolimatkalla on voitettu maantiepyörällä, kun on ollu reidet kunnossa. 😉

Profiilikiekot

Ne tuo pyörään näyttävyyttä, sitä ei voi kieltää. 😉 Jos katselee noita ylläolevia kuvia, niin onhan alempi pinkki-musta pyörä paljon nopeamman näköinen kuin ylempi puna-musta. 😉

Riippuu millaiset kiekot ennestään on alla, että paljonko profiilikiekoista on hyötyä. Lisäksi se riippuu kuskin painosta ja pyöräilyvauhdista sekä reitistä ja tuulesta. Yleensä profiilikiekoissa on mm. paremmat laakerit ja ne on kevyemmät, ja tämä tuo kiekolle paremman rullaavuuden. Mutta ajaako 500€ kiekot saman asian kuin 1500€ kiekot? Sitä kannattaa miettiä. Mun Zipp-kiekot ovat vuodelta 2008 eli ovat vanhat ja näin olleen olivat edulliset. Suunnilleen samoihin hintoihin olisi saanut uudet esim. Planet X -merkkiset kiekot. Lopulta päädyin ostamaan vähän halvemmat käytetyt Zippit, vaikka Planet X:t on monen puolesta kehutut. Ja kyllä nämä nykyiset rullaavat paremmin kuin vanhat, mutta sekunttilukua en osaa sanoa. Henkisesti ainakin monta. 😉

Mutta jos olisin saanut ihan mitkä kiekot vaan valita, niin mulla olisi FFWD:t alla. Raha ratkaisee, ja noita kiekkoja ei ole. 😀 Mutta se on kuitenkin totta, että paljon halvemmallakin lähtee sekuntteja kuin kiekoilla.

Aerokypärä

Jotenkin sitä ite aina aattelee, että kiekoilla olis suurin vaikutus. Kuitenkin erilaisten tutkimusten perusteella enemmän sekuntteja saa irti aerokypärästä ja huomattavasti halvemmalla. Mä henkilökohtaisesti en halua käyttää hiippakypärää, koska ne on rumia ja en pidä itseäni niin nopeana, että sellaista voisin päähäni laittaa. 😀 Niinpä multa löytyy Giro Air Attack. 😉 Siitä ei heti päälle päin näe, että kypärä on aerokypärä. Aika-ajo.comin sivuilla on Samin kirjoittama artikkeli aerokypäristä ja valinnasta.

Muista sekuntteja pois

Jos lähdetään hifistelemään, niin tietenkin säärikarvat täytyy ajaa. Sillä lähtee sekuntteja. 😉 Mutta mikä ehdottomasti on tärkeintä tässäkin asiassa on se, että on reisiä millä ajaa. Kuten omissakin vertailuissa näkyi kahden vuoden välinen vauhdin lisäys, niin kyllä mä sanoisin, että tuollainen tulee jo pelkällä kunnon nousemisella ei varusteilla. Ja ylämäkiä pääsee nopeammin ylös, kun olisi omaa painoa vähemmän. Eli punttia ja pyörälenkkejä, niin pyöräkin kulkee paremmin. Alamäissä tosin painavampi menee sitten monen edelle. Nimimerkillä kokemusta on. 😀 Jopa juomapullon sijainnilla on merkitystä, täältä voi lukea artikkelia siitä.

Summa summarum

Treeniä, treeniä ja treeniä. Tasosta ja tavoitteista riippuen omat varusteet kohilleen, piristämään treeniä ja kisoja. 🙂 Nämä oli mun mielipiteitä ja kun kysyy joltain muulta, niin voi saada eri vastauksen. Mä oon nyt siinä vaiheessa, että on pyörä, kiekot, kypärä ja rattaat. Nyt täytyis reidet saada kuosiin ja paino kohilleen. Mikä on sun järjestys? 😀

Ninni

16 vastausta artikkeliin “Varusteurheilua, sitä tää on.”

  1. Triathlonille on vähän liikaakin laitettu väliurheilun leimaa, mutta jos haluaa laittaa varusteet kuntoon niin rahaa palaa. Toisaalta, voi tehdä niinkun minä, kun on laitteet kunnossa ei voi syyttää kun itseään 😉

    • Samassa veneessä ollaan! 😀 Toisaalta on kiva olla myös suunnilleen samalla viivalla muiden kisailijoiden kanssa, ettei varusteissa häviä. Vain kunnossa. 😉

  2. Ehm, selluliittia kutsutaan siis nykyään lihakseksi. Mielenkiintoista!

    Triathlonhan on nykyään kaikkien turhautuneiden perheenemäntien ykköslaji. Penskat hoitoon (pääsee taas niistäkin vähäksi aikaa eroon, jee!) ja itse baanalle leikkimään Suurta Urheilijaa. Varmuuden vuoksi voi osallistua sarjaan, jossa on minä ja pari muuta! Ja kato! Melkeen mitsku! Mut kun aurinko oli väärässä kulmassa ja toiset epäreiluja!

    Ja tärkein kaikista: pirun kalliit varusteet. Kyllä niillä urheilija tehdään!

  3. Katkeruus ajaa ihmisen kyllä outoihin mielipiteisiin. Suosittelisin hakemaan apua ajoissa, ihan vaikka mielenterveystoimistosta.

  4. Aloittelijalla on aika hankala paikka kun varusteita miettii; ei oikein tiedä mitä pitäisi/kannattaisi hommata, mitä oikeasti tarvitsee ja mitä haluaa vain kun muillakin on. Mielestäni tossa on 2 vaihtoehtoa: retee 3 000 – 5 000 euron panostus uusiin vimpan päälle varusteisiin tai sitten yrittää kituuttaa korkeintaan tonnin budjetilla nykyromuista siedettävät. Se päätös on tehtävä ja sen kanssa sitten elettävä, koska semihyviin vehkeisiin kun rupeaa tekemään upgradea pikkuhiljaa, niin äkkiä onkin hurahtanut toi kolme tonttua eikä laite kuitenkaan ole niin hyvä kuin haluaisi.

    Järjestys olisi mun mielestä se, että ensin hommaa fillarin, satulan ja kengät, laitattaa ajoasennon kuntoon ja rupeaa reenaamaan. Fillaria hommatessa toki kannattaa huomioida kiekot eli jos uskoo heti alkuun polkevansa yli 30 kilsaa tunnissa, niin sitten voi hommata profiilikiekot, mutta umpikiekkoja on aika turha miettiä ennen kuin nopudet ovat lähempänä 35tä.

    Mä en tosin ole ihan vakuuttunut siitä että TT-pyörä olisi välttämättä yhtään parempi laite kuin maantiepyöräkään varsinkin jos ajelee hitaammin. Totuttelu aika-ajoasentoon vaatii aikaa ja on varmasti kehoja, joiden fysiologia tai historia toimii paremmin maantiepyörän kanssa vaikka matka olis mikä. Aiheesta ihan hyvä kirjoitus tuolla: http://xtri.blogspot.fi/2014/06/triathlon-ja-kilpavarustelu.html

    Muutoin olen sitä mieltä että gsgsn kaltaiset kommentaattorit ovat yhteiskuntamme pohjasakkaa, joilta pitäisi ottaa tietokoneen käyttöoikeus kokonaan pois.

    • Mää oon samaa mieltä, että kunnollinen maantiepyörä ainakin ittelle olisi aivan yhtä hyvä kuin kunnollinen triathlonpyörä.
      Tota kakkanaamakommentoijaa varmasti harmittaa muitten elämät.

  5. Öö, miksi gsgs lukee tätä blogia?
    Kiitos vain mannasari, Sanna, MatuCaneX ja Jaanaba kommenteista, niin mun ei tarvi avata sanallista arkkua. 😀

    MatuCaneX: Loistavaa kommenttia! Mä oon muuten alusta asti ollu monen tavaran kanssa sillä linjalla, että en osta halvinta (mutten kalleintakaan). Ihan siitä syystä, ettei sitä tarvi heti seuraavana kesänä olla päivittämässä. Tosin pyöräilykengät mulla kyllä on halvimmat mitä löytyy, ja niillä on mentykin alusta asti.

    Ihan hyvä ajatus tuo triathlonpyörän hylkääminen kokonaan. Mä jotenkin vaan ite aattelin, että täysmatkalla se olis jo hyvä olla. Mutta eihän se välttämättä ole. 😀 Mutta kuten omista jutuistakin selviää, niin ei se hyvän maantiepyörän vaihtaminen triathlonpyörään vauhtia lisää. Mutta silti oon kuitenkin iloinen, että hyvän käytetyn itelleni silloin nappasin. 🙂 Nyt ei tarvi olla ostamassa ens kesäksi yhtään mitään, paitsi ehkä jotain pientä, kuten ne uudet kengät. 😀

    • Uudet kengät ainakin mulla aiheuttaisivat dominoefektin, sillä vanhojen alle laitettiin pieni kappale kääntämään toista polvea sisäänpäin, joten niillä olen polkenut suoraan – uskoakseni. Nyt jos ostan uudet, niin täytyisi hintaan lisätä tuo ajoasennon säätö, jotta kengät ja polkimet ja fillari toimivat taas yhteen. Onneksi mulla on satula toiminut hyvin eli että sen vaihtoon ei ole hirveästi ollut painetta. Eräskin harjoitukaveri taitaa vaihtaa satulaa pari kertaa kaudessa; häneltä saa onneksi edullisia satuloita, kuten tiedätkin.

      Jos ei tämä ole aloittelijalle helppoa, niin ei se ainakaan halpaa ole kokeneemmallekaan. Siitäköhän se johtuu että maat jotka hallitsevat 10 000 metrin ratakisoja eivät tässä kestävyyslajissa pärjää lainkaan?

    • Sen ne kyllä voisivat aiheuttaa. Oon aatellu toki tarkkaan mitoittaa sitten klossin paikan mahdollisessa uudessa kengässä. Mutta täytyy vielä tuotakin miettiä, vielä nuo ei hajonnu oo. 😉 Satulaakin oon välillä miettiny, että onko tuo liian levee. Mutta yleensä se on vasta loppukesä, kun satula aiheuttaa ongelmia. 😀

      No ei tosiaan oo. Ja omista valinnoista oppii, oli ne virheellisiä tai oikeita. 🙂

  6. Kiitos infopläjäyksestä! Tästä sai aloitteleva/jo aloittanut ja lajiin ujosti ihastunut eli täysin hurahtanut selluliittiperheenäiti valtavasti taas tietoa. En oo oikeen tienny mitä eroa on maantie- ja tripyörillä, mutta nyt tiedän taas enemmän. Ehkä joskus pääsee testaamaan eroa käytännössä.

    Ja oi, onpa hyvä, että gsgs sai oksennettua tuon kaiken pahan olonsa pois. Sille tuli varmaan itselleen tosi hyvä mieli ja helpottunut olo.

    Kaikkia se leipä elättää.

    • Loistavaa, että moni selluliittiperheenäiti tästä jotain sai irti! Ja mikä parasta, niin tää keskustelu täällä ja facessa aiheeseen liittyen tuo uusia näkökulmia lisää. 🙂 Kiitos!

  7. Tää oli kyllä hyvä varustepostaus välinepäivityksiä miettivälle. Jos on kovat tavoitteet, niin tietysti välineet kannattaa jossain vaiheessa laittaa siihen jamaan, että homma on enää omasta fyysisestä kunnosta kiinni. (Siinäkin nimittäin riittää tekemistä!)
    Mä ajelin maantiepyörällä ja lisätangoilla pari ekaa vuotta kun puolimatkalla kisasin, enkä kokenut sitä minkäänlaiseksi ongelmaksi, vaikka ainahan voi jossitella olisko tempopyörällä päässyt kovempaa. Nyt kun sain tempopyörän käyttöön, niin onhan se vauhti jonkin verran kasvanut, mutta toisaalta, oon myös treenannut enemmän ja paremmin kuin aiempina vuosina. Ehkä suurin ero on siinä, että tempopyörällä on vaan niin paljon mukavampi ajaa triathlonkisaa, kun vaiheet vaihtuu hyvin, aerotangot on oikean mittaiset ja ajoasennon saa säädettyä just eikä melkein. Silti en missään nimessä haluaisi luopua maantiepyörästäni, koska se on vaan aivan ylivoimainen jos tykkää lenkkeillä porukassa, tai vaikka lähteä Mallorcan vuoristoon pyöräreissulle. 😉

    gsgs:lle taas on pakko todeta, että vois tehdä sinullekin ihan hyvää löytää joku mukava harrastus josta saisi vähän sisältöä elämään. 🙂

    • Arvaappa kuka oli mielessä, kun maantiepyörällä napatuista SM-mitaleista kirjoitin. 😉 Kunto on tosiaan tärkein, ei se pyörä muuten kulje. Kiitos omasta näkökulman kirjoittamisesta!

      Hitto tuo Mallorca ja pyöräreissut, ei oo maantiepyörää mulla! 😀 Tai on se alumiinirunkoinen, minkä keväällä muutamalla satasella itelleni nappasin, mutta ei sen kanssa voi lähteä etelään. 😀

    • Eikö sieltä etelästä saa kutakuinkin samalla rahalla vuokrattua laadukkaan rassin kuin mitä kuljetus lentsikassa maksaa? Mä olen kommentoinut jo kohta niin monta kertaa tätä blogia että vajoan pian gsgsn kastiin 😉

    • Saa, ja niin on tarkoitus tehdäkin, jos sinne joskus eksyn. Jos en omaa tripyörää raahaa mukana. 🙂
      Sä oot valovuosien päässä gsgs:n kastista!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta