Puolimaratonin verran synttäriyllätystä

Ystäväni Sanna täyttää tänään 40 vuotta. Toisen hyvän ystävän nelikymppiset tälle kesälle. <3 Kun Sannan kanssa eilen illalla puhelimessa juteltiin, niin lupasin lähteä seuraksi Kankaanpäähän huoltojoukkoihin. Oman maratonin väliinjättämisestä päätin tiistaina lyhyen 7km lenkin jälkeen, jota en ees kokonaan jaksanu juosta. Sen verran puolikuntoinen flunssan jäljiltä olin vielä.

Mutta eilen illalla kahdeksan maissa illalla sain idean. Jos yllättäisin synttärisankarin totaalisesti ja juoksisin hänen kanssaan puolikkaan. Sannalla oli edessä siis ensimmäinen puolimaraton. Oli nimittäin hienoa juosta Jaanan kanssa kuukausi sitten yhdessä, ja aattelin, että Sanna arvostaisi tätä varmasti samalla tavalla kuin mä Jaanan kanssa juoksua! <3

Valmistelut sen toteuttamiseksi lähti. Jos aion juuri ennen lähtölaukausta riisua päällysvaatteeni ja yllättää Sannan, niin mun täytyisi saada apukädet. Avuksi lupautui Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän avualias Mirva.

En saanu illalla unenpäästä kiinni ollenkaan, kun mietin, että miten kaikki onnistuisi, ettei homma paljastu Sannalle. Tunnin pyörin sängyssä ja lopulta uni koitti, kello oli jo melkein 12 yöllä. Aamusta ylös ennen kellon soittoa 6.20, ja jännitys oli ihan erilainen kuin normaalisti juoksukisoihin lähtiessä. 😀

Mun autolla kun lähdettiin, niin sain kaiken tarpeellisen piilotettua autoon. Toiseen reppuun suihkukamppeet ja toiseen lenkkarit + juoksutakki. Trikoot laitoin ulkohousujen alle, samoin valmiiksi päälle juoksutakin alle jäävän t-paidan.

Matkalla Sanna kertoi kuinka häntä oli illalla ärsyttäny, kun miehensä oli jonkun kanssa viestitelly ja hymyilly, eikä sanonu mistä asiasta. Että jos se ny on järkkääs jotain yllätysjuttuja, ja kun ei halua mitään juhlia! Se olin siis ollu mä, joka viestiä oli Sannan miehelle laittanut, joten tyydyin vaan toteamaan, että jos se tietää, ettet juhlia halua, niin eihän se sitten sellaisia järkkää. 😉

Perille päästyä autot jätettiin kauemmas kuin 4 vuotta sitten, ja mulla meni suunnitelmat äkkiä uusiksi. Jätin kameran taktisesti autoon. Sanna ilmoittautui ja kun hän laittoi tavaroita valmiiksi, niin mun lämmintä juotavaa hakureissu suuntautui kisakansliaan ilmoittautumaan. Kirjekuori reppuun piiloon. Bongattiin mun siskojen kaveri, joka oli äitinsä huoltajana, ja sain vaivihkaa sovittua hänen kanssaan apukäsistä. Mirvalle tekstari, että homma hoidossa.

Kamera piti hakea autosta oli tekosyy, mutta mähän kävinkin kansliassa sopimassa tavaroiden säilytyksestä, ja laitoin chipin lenkkariin kiinni. Collegehuppari vaihtui juoksutakkiin, johon laitoin numeron kiinni. Sitten taas toppatakki siihen päälle, niin mitään ei näkyny. Lenkkarit edelleen reppuun.

Sanna olisi halunnu ostaa mulle ruokalipun, mutta sain tilanteen ohitettua. Olihan mulla sellainen jo itellä repussa, kun kaikille juoksijoille sellainen oli annettu. 😉 Vitsaili musta ja ruoskasta, ja mä vitsailin takas, että voit kuulla mun äänen koko matkan. 😀

Kun lähtöön oli viisi minuuttia, niin Sanna siirtyi lähtöalueelle. Kävin vielä toivottavasti tsemppiä ja sitten vauhdilla ulkohousut ja takki pois, sekä lenkkarit jalkaan. Laitoin sykemittarin päälle, ja totesin, että syke tikuttaa sellaisia lukemia, ettei ikinä ennen juoksua. 154. 😀 Vähän olin stressannu, että ehdinkö vaatteet vaihtaa ja vielä niin, ettei Sanna tajua mitään. Kun oli puoli minuuttia starttiin, niin hyppäsin Sannan vierelle ja sanoin, että luuletko sä, että mä annan sun yksin juosta? Oli kyllä nainen totaalisen yllättynyt (säikähtikin vielä) ja iloinen! 😀 Jee, onnistuin!!! Luuli raukka, että tuun sanomaan, että luuletko sä, että sä voit lähteä näin edestä! 😀

Sen verran ollaan yhdes lenkkeilty, että olin etukäteen neuvonu Sannaa, että millaisilla sykkeillä pystyisi tuon juoksemaan. Sanoin, että yritä pitää syke 170 paremmalla puolella. 166 se olikin aluksi, ja vitonen meni mukavasti ja fiilis oli hyvä. Sykemittaristakin alkoi löytyä yli 170 sykkeet. Tiesin jo etukäteen, että alle 2:15 uskon menevän ihan varmasti, jos ei tuu mitään ongelmia. Mutta jos alle 2:10 menee, niin sitten on jo tosi hyvä!

Niin, neljän kilometrin kohdalla Sanna vielä kysyi, että juoksetko sä tän koko ekan kierroksen hänen vauhtiaan. Totesin siihen, että ihan koko matkan! 😉 Meniköhän nyt perille. 😀

Kilsat napsui mittariin, ja 12 kohdalla ei ollut enää niin mukavaa kuin vitosen kohdalla. Silti kommentti oli sen tyylinen, että nostettiin vähän vauhtia. 16 kilsan kohdilla tais Sannan sykemittari näyttää jo sellaisia lukemia, että laittoi hihan alle piiloon. Hyvin vaan nainen painoi menemään! 3,5 kilometriä ennen maalia Sanna kysyi, että millaista aikaa me ollaan tekemässä. Laskin äkkiseltään, että 2:07. Kuulemma oli aatellu, että hyytyy ja jos 2:10 alle pääsee, niin hyvä.

Oisko noin 17km kohdilla?
Oisko noin 17km kohdilla?

Tosi paljon tulikin viimeisen vitosen aikana selkiä vastaan, ja 1,5 kilometriä ennen maalia Sanna sanoi, että oksettaa. Valkoinenkin oli. Viimeisellä kilometrillä en enää uskaltanu nostaa vauhtia, vaan tsemppasin vaan ja mentiin kuitenkin sen verran kovaa, että pari sataa metriä ennen maalia tuli vähän pitkää sylkeä. Sanoin jo ääneen, että voi ei, oonko ruoskinu liikaa. Sanna sanoikin maalissa, että jos olisi pystyny, niin olisi sanonu, että turpa kiinni. 😀 Mutta tosiaan Sannan jalathan ne on, jotka on liikkunu, mä vain tsempannu. Eikä tarvi ainakaan jossitella, että oisko voinu mennä lujempaa, kuten yhden triathlonkisan jälkeen. 😉

2:07 oltiin maalissa, ja oon todella iloinen Sannan puolesta ja niin oli nainenkin. Ihan loistavaa!  <3 Maalissa oli vastassa kisakanslian nainen, joka tarjoutui ottamaan kuvankin. Hänen mielestään ei ollut parempaa tapaa viettää syntymäpäiviään. Terveisiä hänelle ja kiitos!

Vaikka oma maraton jäi juoksematta, niin olihan silti mukavaa! Ja onnistuin yllättämään naisen totaalisesti! Kiitos myös varusteista huolehtijalle ja Mirvalle, jonka miehen niistä alkuperäisen suunnitelman mukaan piti huolehtia! Ja kiitos teille kahdelle blogin lukijalle, jotka nyppäsitte hihasta. Oli kiva nähdä!

Btw, juoksin Nimbuksilla ja ei tuntunu jaloissa ollenkaan! Jes! 🙂

Ninni

7 vastausta artikkeliin “Puolimaratonin verran synttäriyllätystä”

  1. Liikuttavan hieno synttäriele, kirjaimellisesti. Oli kiva kisa, vaikka polviin onkin sattunut koko illan. Mulle iski eka jalkakramppi noin 14 kilsan kohdalla vasempaan jalkaan, veti suonta pohkeesta, säärestä, nilkasta ja jalkapöydästä. Kirosin mielessäni, kun en ollu tankannu suolaa tarpeeksi tällä viikolla, magnesiumit oon toki muistanu. Piti sit pysähtyä venyttelemään ja vauhti hiipui loppumatkalle liikaa. Yritin ottaa 1,5km:n loppukirin, mutta sama vika iski toiseen jalkaan, joten se siitä. Piti hiljentää entisestään, että pääsi vielä maaliin asti kuitenkin juoksuaskelilla. Loppuaika 2:17 oli ihan alkuperäisen tavoitteen sisällä, mutta harmittaa, koska olisin pystyny kellottamaan suunnilleen 2:12-2:13 loppuajan omalla vauhdillani. Seuraavan kerran sit. 🙂

    Oli kiva nähdä, onneksi pääsit edes puolikkaalle, vaikka se maraton tärveltyi!

    • Voi ei noita kramppeja! 🙁 Mutta hienosti juoksit niistä huolimatta!! Onnea Katri! 🙂 Toivottavasti seuraavalla säästyt niiltä. Oli kiva nähdä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta