Tapahtuipa kerran hiihtäessä…

Silloin, kun aikataulu on tiukka ja on tarkkaan väännetty kaikki käytettävät minuutit, niin silloin tapahtuu. Niinhän se menee? 😀

Eilen töiden jälkeen lähdin hiihtämään. Ohjelmassa oli hiihtoa 1:45-2:00. Ehtisin juuri hiihtää Jouppiskalta Ahonkylään ja takaisin, siinä menee kelistä riippuen 1:45-1:55. Matkaa tulee 21km. Kuudelta pitäisi olla kotona, kun mies lähtee työreissuun. Asia piffi, ja ei muuta kuin menoksi.

Ensimmäiset viisi kilometriä hiihdin yksin, välillä tein muutamia ohituksia ja pysähdyin ottamaan tätä kuvaa:

Kun jatkoin matkaa, niin yksi mies sai mut kiinni ja hiihti tiukasti seuraavat kuutisen kilometriä kannassa kiinni. Tiesin sylkemis/räkimisäänistä, että kyseessä on mies. 😀 Kertaakaan en katsonu taakse, että minkä näköinen tyyppi siellä peesissä tulee. Vauhdin vain pidin kohdillaan, kun totesin, että se ei mee ohi sitten millään. Ei menny kilsan, eikä viiden jälkeen.

Lopulta tulin Ahonkylään, u-käännös paikkaan. En ollu tänä vuonna vielä laskenu loppumäkeä alas, kun välillä ladussa oli huonoja kohtia. Mutta nyt aattelin, että helpoin on tehdä käännös mäen alla ennen alikulkutunnelia, kun mies oli kintereillä. Sitä paitsi, nyt lunta oli niin, ettei suksi tihkaise. Niinpä vauhdista hyppäsin ladulta pois ja ympäri, kirjaimellisesti. Suksi lähti irti, mutta monon pohja jäi sukseen! 😀

Siinä sitten mietin, että täältä on kymmenen kilometriä autolle. Vielä mies ehtii mut hakemaan ennen lähtöä, jolloin treeni jää tuntiin ja kesken. Tai sitten kävelen lähimpään taloon ja pyydän teippiä, että saan teipattua monon pohjan kiinni monoon ja saan tehtyä koko treenin. Kävelin sata metriä, soitin talon ovikelloa, pyysin jesaria, ja niin talon isäntä teippasi mun monon. 😀 Kysyi, että hiihdänkö täälläpäin usein, antoi teippirullan mukaan ja pyysi palauttamaan sen postilaatikkoon.

Kävelin takaisin hiihtoladulle ja testasin hiihtoa. Pystyin hiihtämään, vaikka pohjan reuna vähän tuntu jalkapohjassa. Lähdin takaisin ja kolme kilometriä hiihdettyäni mietin, että jos nyt mono hajoaisi kokonaan, niin mitä tekisin. Kävelisinkö ladulla takaisin Ahonkylään vai mitä, koska mies ei mua osaisi tuosta oikopolulta tulla hakemaan. Mutta sitten mietin, että Sannalle ei tarvi sanoa kuin Tuomikylä ja ojanylitys puita pitkin ja mettäpätkä, niin tietää heti mihin tulla. 😉 Sanna on joskus jäänyt autolla kiinni mutakkoon, ja soitti mua hakemaan hänet, miehensä ja koirat. Ohje kuului: Täällä stop-merkin takana ysikymppimutkassa. Ja tiesin heti, missä olivat. 😀

No hyvin kesti monon paikkaukset, kunnes viimeisessä laskussa ja mutkassa otti vähän itteensä. Moni oli siinä mennyt mettään, mutta mä pysyin ladulla. Toki viimeiset sataset lykkäsin sitten tasapökkää. 😉 Perillä, ja treeni tuli tehtyä. 1:56. Aikataulu venähti vartilla, mutta tässä kohtaa ei onneksi haitannu.

Treeni takana onnistuneesti!
Treeni takana onnistuneesti!

Tällainen hiihtotreeni eilen! 😀 Monon pohja on puoliksi liimauksella kiinni, mikä on kyllä hyvin jännä ratkaisu. Se viime lenkin jälkeen vähän naurahti kärjestä, mutta aattelin sen liimata kunnolla kiinni, kun ehdin. Nyt sitten pääsikin irti kokonaan.

Sunnuntaina hiihtämään seuraavan kerran ja sitä ennen pitäis mono saada kondikseen. Ja aattelinpa viedä auttajalle tuliaisina teippirullan lisäksi jotain muutakin kiitokseksi postilaatikkoon. Ensin aattelin, että suklaarasia, mutta toisaalta en ehkä halua viedä suklaata. Kahvipaketti, tylsä ja en ees ite tykkää kahvista. No tässä on kaksi päivää aikaa miettiä, että minkä nakkaa pikkureppuun mukaan. 🙂

Ninni

8 vastausta artikkeliin “Tapahtuipa kerran hiihtäessä…”

  1. Hahahah, aika moinen sattuma 😀 Huhhuh. Onneksi oli auttavia ihmisiä, ja pääsit hiihtämään teipatulla monolla takaisin. Melkosta!

    Ps. Sun holisti on aina holisti -kirjoitus oli rohkea ja koskettava. En vaan osannut kommentoida heti mitään. Tsemppiä !

    • Joo, oon kyllä iloinen, että sain tehtyä treenin loppuun. Vaikka vähän nauratti kyllä välillä. 😀

      Kiitos Hanna!

  2. Mahtava hiihtotarina, onneks päättyi ihan hyvin. En tiedä olisinko ite keksinyt mennä lainaamaan teippiä jostain. 😀

  3. Aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista! 🙂 Et sä kyllä hirveesti ylimääräistä aikaa kuluttanu hiihtolenkillä, haaverista huolimatta.

    • Toki pysähdyksen ajan kello oli stopilla, mutta keli oli hyvä ja teipatulla monolla pystyi ihan hyvin hiihtämään. Tosin vauhti aavistuksen laski, sen verran se vaikutti. Mutta pääasia, että treeni onnistui. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta