Sisätreeniä

Kaasuttelin eilen töiden jälkeen Kuortaneen Urheiluopistolle. Aina samat fiilikset sinne on mennä treenaamaan, kun on urheilijoita paikka täynnä. 😉 No ei muuta kuin omaa treeniä tekemään pikajuoksijoista ja maajoukkueista välittämättä. 😉

Valmiina treeniin.
Valmiina treeniin.

Juoksin alkuverraa kaksi kilometriä. Alunperin oli tarkoitus tehdä verra ulkona, mutta unohdin pipon ja hanskat kotiin, niin tein senkin sitten sisällä. Sen jälkeen 10 x 300m vedot satasen kävelypalautuksella. Ihan hyvin sai sykkeet nousemaan. Aikaa noihin meni 1:15-1:17. Alla sykekäyrää.

10 x 300m
10 x 300m

Tänään puolestaan oli ohjelmassa parin tunnin maastopyörälenkki, mutta en päässyt ulos pyöräilemään, kun mies ei ollut kotosalla. Niinpä pyöräilin sisällä 1,5 tuntia. Luin Lehtosen Kaisan Triathlonistin talvitreenit -jutusta, että 60 minuutin sisäpyöräily vastaa 80 minsan pyöräilyä ulkona, joten sovelsin sitä (koska trainerilla pyöräily on tuskaa!).. 😉 Eli kahden tunnin lenkistä tuli 1,5h. Nappasin Youtubesta vanhan tutun ohjelman, joka ei oo ihan mikään pk-pyörittely, joten skippasin muutamia vetoja, ettei ihan veekoolle jatkuvasti menisi. Näitä tehdessä aika menee nopeammin kuin vaan polkiessa.

Näitähän on muitakin, esim. 45 minuutin setti samalta käyttäjältä.

Mä oon vähän varovainen kovien sisäpyöräilyjen kanssa tuolla kakkospyörällä, kun marraskuussa testailin Sannan traineria (ja siihen kuuluvaa ohjelmaa) ja kyllähän niitä maksimiwattejakin piti pariin kertaan testata. Se aiheutti sitten toista kuukautta vaivaavan lonkankoukistajan kireyden, mikä haittasi juoksua. Joten ei välttämättä kannata aina testata itteään. 😀 Nyt järkevänä flikkana skippasin muutamia vetoja ja venyttelin lonkankoukistajat lopuksi.

Ensin näytti siltä, että en pääse lähtemään Go Expo -messuille, mutta nyt näyttääkin siltä, että pääsen. 🙂 Liput pitäis vaan jostain saada, kun bloggaajapassi jäi hakematta epävarman pääsyn takia. Tarvisin pyöräilykengät, uimalasit, kaksiosaisen triathlonpuvun sekä urheilurintsikat, joissa on sykevyö valmiina, että vain möltti kiinnitetään paikoilleen.

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta