Otsikoton

Elina Jouhki nukkui pois perjantaina. Niin surullista. :'(

Kävin juoksemassa lauantaiaamuna 14km. Laiton päälle mustan takin, jotta pinkki #TeamElinaJouhki -käsivarsinauha näkyisi mahdollisimman hyvin. Juoksin 7km vesisateessa myötätuuleen ja 7km vesisateessa vastatuuleen. Pinkki nauha kulkee käsivarressa myös tulevana kesänä.

Juoksun lisäksi viikonlopun treeneihin on kuulunut uintia ja pyöräilyä. Melkoista järjestelyä treenien kanssa on ollutkin, kun mies ei ole ollut kotona. Niinpä tämän aamuinen pyörälenkkikin starttasi jo aikaisin aamusta, ennen puolta seiskaa, kun muut nukkuivat. Täytyy vain olla iloinen siitä, että on terve ja pääsee liikkumaan.

3 tuntia tuli ajettua Koti-Rengonkylä-Tuomikylä-Nikkola-Könni-Munakka-Aunes-Heikkilä-Koti akselilla. Ei vielä koivusuoralla paljon vihertäny, vaan melko syksyiseltä näyttää.

Viikko 10:
Pyöräily 4h 35min
Juoksu 2h 52min
Uinti 2h 37min
_________________
Yhteensä 10h 6min

 

Ninni

8 vastausta artikkeliin “Otsikoton”

  1. Omat vaivat sai taas toisenlaisia mittasuhteita, kun tieto Elinan poismenosta tuli sähköpostiin. :'( Mulla oli pinkki nauha olkavarressa tänään salilla.

    • Toivottavasti rekisteriin saadaan lisää ihmisiä ja keräykseen rahaa, vaikka keulakuva on poissa.

  2. Moi!

    Olen törmännyt blogiisi muutaman kerran, mutta en ole kunnolla paneutunut siihen. Joitain postauksia joskus selannut läpi.
    Nyt silmäni varmaan pullahtivat melkein kuopistaan, kun sattumalta luin pyöräilymatkastasi. Herranjumala, sehän on samoilta seuduilta! 😀 🙂

    Ootko sä Ilmajokinen vai Seinäjokinen? Itse asun siis Ilmajoella (keskustassa), mutta en ihan tuosta sun matkasta voinut olla varma, että mistä oot lähtenyt. 😀

    Mukavaa kevättä! 🙂

    http://annikanunelma.blogspot.fi/

    • Eikä, aika hyvä yllätys! 😀 Juu, Seinäjoelta mä ja voi tosiaan nähdä pitkin maakuntaa, varsinkin kesällä. 😉 Samoin sinne! 🙂

  3. ”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance”, oli Elinan motto. Todella surullista miten Elinan kohtalo meni, mutta eletään me näiden sanojen mukaan.

  4. Tämä ei nyt varsinaisesti liity tähän blogiin mutta itseäni pistää hiukan ärsyttämään kun ns. syöpäsairaista ”julkkiksista” tehdään niin suuria sankareita ja taistelijoita, varsinkin kuolemansa jälkeen. Oma äitini kärsii syövästään ilman, että levittää tietoa sairaudestaan joka paikkaan. Kuoleman jälkeen ei ole tiedossa Iltalehden otsikoista syöpään kuolleesta äitistä, on vain me omaiset, jotka muistamme läheistä. Naurattaa melkein minkälainen kohu tän ns. julkkiksen, Jouhkin ympärillä pyörii 😀

    • Ymmärrän kyllä sua. Anopin kuolema näkyi sanomalehdessä vain ristillä, tuttu sairastaa leukemiaa vain lähipiirin siitä tietäessä.

      Toisaalta, jos Elinakaan ei olisi viime keväänä ja kesänä ollut otsikoissa, niin syöpäsäätiön keräys ei olisi tuottanut niin paljon rahaa kuin tuotti tai kantasolurekisteriin ei olisi liittynyt niin paljon ihmisiä. Mutta yllätyin mä kyllä silti, että kuolema oli iltapäivälehdessä asti. Lehdet ratsastavat ikävillä asioilla. Toisaalta nämäkään tarinat eivät kerro sitä kokonaisuutta sairastavan ihmisen ja hänen läheisten elämästä, kivuista jne. Mutta ehkä joku toinen ihminen pelastuu sen ihmisen ansiosta, joka kantasolurekisteriin liittyi Elinan myötä.

      Voimia sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta