Itsekkyyttä vai järjestelmällisyyttä?

Tässä tämän päivän ohjelmaa. Ei oo ensimmäinen eikä viimeinen päivä, kun meillä mennään kello kaulassa. Sellaista se on, meidän arkikin. 🙂

Tänään heräsin klo 6.45 ja lähdin aamupalan jälkeen pyörälenkille. Kello oli tuolloin puoli kahdeksan ja seuraksi sain pitkästä aikaa Sannan. Oli ihana ilma, aurinko paistoi ja kurjet pitivät mekkalaa.

Vähän reilu 3h tuli poljettua, ja kun pääsin klo 10.45 pihaan, niin hyppäsin autoon ja lähdin viemään miestä uimahallille, josta hänellä oli lähtö pelaamaan lentopalloa. Sitten takaisin kotiin syömään, imuroimaan ja suihkuun.

1,5 tunnin hääräilyjen jälkeen, kello oli 12.40 ja suuntasin lasten kanssa lahjaostoksille ja sen jälkeen lasten serkkupojan synttäreille kahdeksi.

Puoli neljä lähettiin kotia kohti, vein tytöt kotiin ja pojan mun vanhemmille ja itse menin uimahallille. Klo 16.35 aloitin altaalla 20x100m treenin märkäpuvulla. Huh, kyllähän viimeiset sataset jo tuntui käsissä.

Klo 18 hakemaan poika kotiin. Tässä välissä Sanna oli vienyt munkin tytöt kaverisynttäreille puoli kuudeksi. Mä söin ja istuin puolisen tuntia kotona, ja suunnattiin pojan kanssa lapsuudenystäväni luokse kylään ja pientä vauvaa katsomaan seiskaksi. <3

Kotona kello 21, ja nyt istun koneella. Tytöt saunovat yökylävieraiden kanssa, poika odottaa heitä ja mä miestä kotiin. Tämmöisiä on mun päivät välillä, ja vähän pitää olla itsekäs, jos meinaa saada tehtyä kaikki treenit. Tällä kertaa se tarkoitti sitä, että hommasin tytöille kyydit ja pojalle 1,5 tunniksi paikan.

Nyt väsyttää sen verran, että kohta saapuu nukkumatti. Hyvää yötä! 🙂

Ninni

10 vastausta artikkeliin “Itsekkyyttä vai järjestelmällisyyttä?”

  1. Heh, kuulostaa niin tutulta touhulta! Se on perheen ja kaikkien perheenjäsenten harrastusten ja menojen yhteensovittaminen melkoista aikataulutusta! Joskus mietin miten jotkut lapsettomat ystäväni voivat viilettää miten haluavat..silti en vaihtais tätä aikataulu elämää mistään hinnasta. Ja toisaalta mietin myös toisinaan niitä, joilla on kaikki aika käytössä itselleen, mutta silti makoilevat sohvalla..höh 🙂

    • Älä muuta sano! En vaihtais mäkään pois. Mitä enemmän touhua, sitä enemmän saa aikaiseksi. 😉 Tsemppiä sinne! 🙂

  2. Joskus on todellakin hyvä olla itsekäs ja ajatella itsensä..
    vaikka ei tuossa mielestäni mitään itsekästä ollu.. Elämää!!

    Hyvää yötä ja Rauhallisia unia

    • Nyt on aika tärkeitä treenejä nää kevään treenit ironmania aatellen, joten välillä on oltava vähän itsekäs. Varsinkin, kun miehelläkin on ollut viime aikoina paljon menoja.

  3. Hei saako udella, minkä ikäisiä teidän lapset on? Triathlon harrastuksena kiehtoisi, mutta mietityttää, miten paljon aikaa se veisi. Lapset kun ovat vielä niin pieniä, alle 1v. ja 2v. Ja olisiko harrastuksessa mielestäsi mitään mieltä, jos ei ole kilpahenkinen ihminen?

    • Hei Merkku! Saa toki, he ovat 11, 11 ja 9. Eli melko isoja jo, mutta toisaalta nuorimmaisella on kehitysvamma, joten häntä ei voi jättää yksin pitkäksi aikaa. Kyllä triathlon aikaa vie enemmän kuin esimerkiksi juokseminen, mutta toisaalta kyllä sitä äitinäkin omaa aikaa kaipaa. Vaikka kerran viikossa parin tunnin pyöräilyllä tai uinnilla. Juokseminen varmasti on helpointa lasten ja rattaiden kanssa. On monia, jotka käyvät kisassakin vaan tekemässä omaa suoritusta. Joko ihan vain itseään vastaan tai vaan ilon kannalta. Eikä kaikki edes kisaa. 🙂 Ei haittaa siis, vaikka ei ole kilpailuhenkinen. Mun mielestä on pääasia, että liikkuu. Ja mikäs sen parempaa kuin monipuolinen liikunta.

      Mulla on kotona magneettivastus/traineri pyörälle ja juoksumatto, jotka kyllä ovat helpottaneet treenaamista. Treenata voi juuri niin paljon kuin pystyy. Lasten/perheen ehdoilla. Ei muuta kuin katselemaan löytyiskö triathlonkoulua läheltä. 😉

  4. Järjestelmällisen tervettä itsekkyyttä. 🙂 Kyllä näitä aikataulujaan ja treenejään joutuu perheellisenä miettimään paljonkin, mutta esimerkilläsi osoitat, että aika moni asia on päivän aikana mahdollinen, kun vaan pistää töpinäksi. Monella olis kalenteri jo täynnä tuosta, että iltapäivän kohdalla lukee kaverisynttärit. 🙂 Kyllähän sä tuon päivän aikana ehdit antaa aikaasi ihan kaikille ja jokainen sai myös omaa aikaa. Mun mielestä se ei ole julmaa itsekkyyttä. Mä näen joskus (aika usein) mieheni ilmeestä jo, että onko mulla tänään treeni-ilta vai ei. Ja lasten ilmeestä. Aina ei tämä mamma lähde, vaikka kuinka tekisi mieli ja sinkkuna olisin jo kiitämässä. Teen sitten jotain muuta tai houkuttelen perhettä mukaan. Triathlon on varsinkin pidemmille matkoille tähtääville niin aikaa vievä harrastus, että harrastuksen ja muun arjen pelisäännöt on hyvä jutella auki perheen kanssa jo harrastuksen alussa. Meillä mies tiesi mun viime vuoden tähtäimet ja antoi treeniaikaa. Tämän vuoden tähtäimistä ei oo vielä paljon juteltu, koska oon puolikuntoinen enkä tiedä tähtäimiä itsekään. Tänä vuonna oon selkeesti antanut enemmän aikaa perheen kanssa yhdessä treenaamiselle, koska tavoitteet on hakusessa. En ole treenannut niin paljon ja rankasti. Ei se silti sitä tarkoita, ettenkö olisi halunnut. Tänä vuonna yritän myös viime vuotta enemmän pönkittää miestäni eteenpäin omassa tavoitteessaan eli on hänen vuoronsa enemmän. Sekin tuntuu ihan hyvältä. 🙂 Oon aina ollut sellainen, että toisen onni ja toisen kannustaminen ei oo multa pois.

    • Totta. Mä itse asiassa tosi paljon kyselen perheeltä, varsinkin mieheltä, että onko ok treenit tuossa välissä. Tai mies voi kysyä, että meetkö tuossa kohtaa, hänellä olis sit illasta sitä ja tuota. Ja kuten sanoit, aina ei onnistu. Mutta sitä tää on, perhe menee kuitenkin aina edelle. <3

      Kuulostaa hyvältä tuo teidän yhteentoimiminen! Niin sen pitääkin toimia, arki rullaa ja ei tuu isompia riitoja. Tsemppiä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta