Sekalaista sananpartta

Tämäkin viikko on pulkassa. Monet on kisaillu tänä viikonloppuna, mutta miksi mä en? Siitä syystä, että oli ystävän polttarit. En tietty voinu etukäteen tästä huudella. 😉 Häät ovat kolmen viikon päästä, jolloin oon siellä Frankfurtissa. Loppuviikon juttuja siis tässä bloggauksessa.

Palataan muutama päivä taaksepäin. Oli torstaina Kunnolla-blogin Hannan kanssa Tanelinlammessa uimassa. Vesi oli todella kylmää, kylmempää kuin keskiviikkona. Olivat laittaneet suihkulähteenkin paikalleen ja se pyöritti kyllä sitä kylmää vettä hienosti pintaan. 12 astetta tais olla. Mutta tarjettiin Hannan kanssa uida 40 minuuttia, sitten oli pakko lopettaa.

Oon nyt kolme kertaa testannu tuota lahjaksi saamaani Body Glidea ja sehän on loistava! Ei oo kaula ollu auki ollenkaan!! Suosittelen. Lisäksi testailin uusia uimalasejani, jotka ovat samanlaiset kuin vanhat, mutta nää on tarkoitettu avovesiuintiin.

Sen verran kylmää oli vesi, ja mä tyhmänä en laittanu uinnin jälkeen pitkää selkää suojaavaa paitaa päälle. Vaikka vaatetta oli paljon, niin alin paita oli melko lyhyt. No niinhän siinä sitten kävi, että mun kylmän arka selkäni sanoi pienesti naps imuroidessa. Mutta onneksi noidannuoli jäi todella vaisuksi!! Illalla oli vaikea löytää sopivaa asentoa sängyssä, mutta sain nukuttua. Onneksi oli perjantaina hieroja.

Pitkään onkin saanu sanoa hierojalle mennessä, että ei mitään ongelmia. Nyt totesin, että lievä noidannuoli selässä ja pohje/sääri kipuilee. Oli muutenkin vähän kireenpuoleinen lihaksisto ja ihmettelin sitä ääneen, johon Marjo totesi, että katoppa vaikka treenipäiväkirjaas. 😀 Eli ei ihme, vaikka vähän jossain treenit näkyy.

Prinsessafestareiden prinsessakakku

Polttareissa meillä oli joukkueet ja erilaisia tehtäviä. Yhdessä piti kantaa 35 kilon Jaskanukkea rastirata läpi. Mietin metsässä juostessa, että nyt sitten varovasti, ettei mee nilkka näillä tennareilla. Oli narua matalalla, jonka ali piti Jaska saada ja oli narua ylhäällä, jonka yli piti Jaska saada. Viskattiin mun joukkuekaverin kanssa Jaska aika vauhdilla noitten korkeiden narujen yli, ja illalla huomasin kuin olkavarren lihakseen sattuu käden nostaminen. Niin sattui yölläkin ja tänään. No vähän kylmää ym, niin eikö se tuosta nopsaan! Ei vaan osaa ottaa iisisti, olis tää vanhus tarvinnu vissiin vähän lämmittelyä alle. 😉

Tänään piti olla aurinkoinen aamu pienellä tuulella, sellasta se säätiedotus lupasi. Iltapäivästä huomiseen asti vettä, vettä ja vettä.

Noh, pilvistä ja kylmää (11 astetta). Ensimmäiset puoli tuntia sykkeet oli korkealla ja pyörä tuntui ihan hirveeltä. Piti olla 1-2 m/s vastatuuli, sykkeet oli 152 ja vauhti 22km/h. Mä aattelin, että tästä ei tuu yhtään mitään. Meinasin jo kääntyä kotiin. Ehkä huonosti nukuttu yö ja aikainen aamu vaikutti. En tiiä. Jos tämmöstä vauhtia painelis ironmanilla, niin mulla menis ikuisuus siellä.

Kun olin ajanu tunnin, käännyin Peräseinäjoelta Alavudelle, niin tuuli kääntyi sivuvastaiseksi ja vauhtikin alkoi olla vähän parempaa. Liput liehui ihan kunnolla, mutta kun puut eivät heiluneet, niin ei se tuuli ollu varmaan ku 3m/s. Sitten rupes tulemaan vettä, onneksi ees pieni piristys tuli autolla ohiajavista ystävistä, jotka pysähtyivät vierelle juttelemaan. Käännyin suunniteltua ennemmin kotiin, ja sitten olikin kiva kun syke oli 134 ja vauhti 32km/h. Sivumyötäistä ja myötäistä kotiin. Tosin Peräseinäjoelta soitin kotiin, että saisko saunan päälle, kun tänne jäätyy.

3:11:22, 85.1km, keskisyke 138, 26.7km/h.

Kotona odotti ruoka ja sauna! Nam!!

Herkkuja uppos tänä viikonloppuna ihan liikaa, kun vuorossa oli ensin polttarit ja sitten vielä siskon tytön 1v synttärit.Semmosta loppuviikkoa tänne. Enää kolme viikkoa, itse asiassa 2,5 viikon päästä ollaan Frankfurtissa. 🙂

Muistattehan kesäkuun loppuun asti voimassa olevan Uniikkilandia.fi -verkkokauppaan olevan tarjouksen? Turvaranneke kaiverruksineen hintaan 12,72 euroa (normaalihinta on 15,90). Ja tästä summasta lahjoitetaan 1 euroa / ranneke Uusi lastensairaala -hankkeelle! Alennuskoodi verkkokauppaan on LS2017Ninni. Lue lisää täältä.

Olipas sekava postaus!! Mutta niin on ajatuksetkin, ei näistä selvää saa tekemälläkään. 😀

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta