Kohti vuotta 2016

Jos seuraat Facebookissa Ninnin Energianurkkauksen sivuja, niin silloin tiedätkin jo, että ens vuoden ironman on valittu ja sinne on ilmoittauduttu. Tanska ja Kööpenhamina, 21.8.2016. 🙂 Ja jos et vielä facessa seuraa, niin käys klikkaas. 😉

Kyllä mua haastettiin Roth Challengen täysmatkallekin, mutta jouduin sanomaan ei Saksalle ja heinäkuulle. 😀 Se yhdistelmä ei juuri nyt kuulostanu houkuttelevalta. 😀 Köpiksessä on se huono puoli, että uinti on meressä. Tosin suojaisessa paikassa, ettei pahaa merenkäyntiä pääse muodostumaan, mutta on pakko käydä rannikolla ens kesänä opettelemassa suolaisuutta. Mun mielestä Vaasassakin on suolaista, ja kuulemma vesi oli suolaisempaa kuin Helsingissä. No ei se onneksi niin suolaista oo kuin esim. Välimeressä.

Köpikseen on ilmoittautunut valtavasti tuttuja. Juoksureitti kulkee niin, että on mahdollisuus nähdä tuttuja kisailijoita todella usein. Se on hienoa!

Niin joo, ja Orbea muutti toiseen kotiin. Oon nyt vielä ilman pyörää, mutta asia edistyy koko ajan. 🙂

Aqua Plussan syksyn uintivuorotkin starttasivat viime viikolla käyntiin. Mulla on tavoite käydä Ylöjärvellä ironmantiimin uintivuorolla kaksi kertaa kuussa. Tarvin niitä miehiä mun ympärille. 😉 Kovempia uimareita siis treenaamaan samoja juttuja mun kanssa. Paitsi viime viikon torstaina mulle kyllä kuitattiin, että uin ykköstä liian kovaa. Kuulemma Lakeuden ykköstä! 😀 No se oli pullisten ja lättärien kanssa, ja lättäreillä mä tykkään uida ihan älyttömästi!! Uintitreeneissä lättärit+pullis -yhdistelmä on ihan parasta! Sen verran tuosta käynnistä, että olin uinut alkuverraa satasen, niin Kaitsu pysäytti mut, että mun uinti tahdistaa!! Loppua kohden onneksi parani, ja nyt oon joka uintitreenissä vaan miettiny sitä, ettei tahdistaisi.

Nyt kun Sanna on aloittanut Aqua Plussan valmennustiimissä, niin voidaan kulkea samaa matkaa sen pari kertaa kuussa. Valmennustiimin ja ironmantiimin uintivuorot ovat nimittäin peräkanaa. Ja sitten on muita yhteistreenejä, kyllähän tuo nainen pitää joku kerta viedä Pispalan portaisiin. Ihan pakko! 😉

Maanantaina mun uintiohjelmassa oli 100m, 50m ja 25m ajat. Täysillä aikoihin 1:44, 0:49 ja 0:23. Hidastahan tuo on, mutta nyt on valmentajalle lähetetty tavoitteet ens kesäksi. Joka lajin osalta, ja suurimman tavoitteen voin sanoa ääneenkin. Ironman alle 12h.

Ninni

12 vastausta artikkeliin “Kohti vuotta 2016”

  1. Paras päätös oli tuo Aqua Plussan riveihin siirtyminen. Mahtavaa porukkaa ja motivoiva ohjelma! Odotan tulevaa kautta innolla! Ja niin parasta, kun päästään kulkemaan yhdessä, tulee päivitettyä kuulumisetkin säännöllisesti. 😀
    Kyllähän tuo nainen itsekin haluaa sinne portaisiin. 😉

    • No älä muuta sano, pari kertaa kuukaudessa saa käytyä kaikki asiat läpi, kun on pakko neljä tuntia istua toisen vieressä tyhjänpanttina. 😀 No totta kai haluat, vaihtoehtoja ei oo. 😛 😀

  2. Köpiksen uintireitti on aivan mahtava ja suojaisa – turha jännittää sitä. Viime sunnuntaina oli todella kova tuuli, mutta sitä ei vedessä huomannut ollenkaan. Suolaisempaa vesi kyllä on kuin Suomessa. Hyvän valinnan teit, olen varma että tykkäät kisasta!

    • Seurasin muuten sunkin menoa sunnuntaina. 😉 Onnittelut hienosta suorituksesta, kovaa painelit menemään! 🙂 Sen verran sitä on kehuttu, että tykkään varmasti!!

  3. Jihuu, pääsee taasen seuraamaan tulevaksi vuodeksi harjoitteluasi? (sanothan, että kirjoitat, sanothan) 🙂 ja hienoa, että pyöräkin löysi uuden kodin!

    • Voi ihana sä! 😀 Kirjoitan mä, vaikka nyt on viime aikoina ollu hiljaisempaa. Kyllä mä jossain kohtaa oikeasti mietin, että onko mulla tälle vielä annettavaa, mutta oon mä tätä jo niin monta vuotta tehny ja ois kyllä outoa olla treeneistä kirjoittamatta ja niitä analysoimatta. Sitten, kun huomaan, että lukijat ja kommentit vähenee, niin sit on tullu tää blogi päätökseen. 😉 Mutta nyt painellaan blogissakin kohti Kööpenhaminaa! Pakkohan niitä kuvia treeneissä on ottaa ja niitä jossain jakaa. 😀

    • Kyllä menis tylsäksi koko treenaaminen, jos ei blogi olisi kuvioissa mukana! 😀

  4. Köpiksen uintireitti on yks parhaimmista, joka mun IM-kisahistoriassa on osunut kohdalle. Ja eipähän tartte jännittää märkäpukukieltoa. 😉

    • Kuulinkin jo, että reitti ja järjestelyt oli sun mieleen!! Totta, saa ainakin märkäpuku-uinnin ens vuonna tehtyä! 😀 Oli kyllä mielettömän hienoa seurata sun menoa ja nähdä kuinka saavutat koko ajan muita ja sitten kuinka erot takana oleviin kasvaa!! Huippua! 🙂

  5. Tulkaas tosiaan Pispalan portaisiin joskus, niin mäkin tuun! 🙂 Siellä on älyttömän kiva treenata.

    • Niin on!! Harmi, kun vaan niin kaukana meiltä. 🙂 Treeniohjelmassa noita portaita kivutaan aina silloin tällöin, mutta omasta kipuamisesta on jo kauan aikaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta