Vaijerin varassa

Aloitetaan tärkeimmästä. 🙂 Valmentaja Kaitsu on Hawajin ironmanin MM-kisoissa 96 kilometrin kohdalla pyöräilyssä yhdeksäs ja Venla puolestaan kymmenes 71 kilsan kohdalla. Ironmanin liveseuranta on jälleen tänä vuonna muuttunut, ja on todella hidas ja huono. Yritän sitä ja puhelimen softaa eli Ironmobilea hyödyntää. Ironmobile ei nimittäin päivitä sarjan sijoitustilannetta kesken pyöräilyn jostain syystä. Ironmanin oma seuranta on vaan todella hidas, ajat tulee näkyviin joskus kun ehtii. Nytkin puoli tuntia sitten on päivittynyt Ironmobile, ja liveseuranta ei vieläkään.

Ikäsarjamiesten startti.
Ikäsarjamiesten startti.

Pitkästä aikaa oltiin Jaanan kanssa pyöräilemässä, ja jostain syystä jouduttiin roikkumaan kalliollakin pelkän vaijerin varassa. 😀 Mutta onneksi selvittiin siitä ja päästiin taas pyörien selkään. 😀 Kiitos vielä huippuseurasta! Lenkiltä äkkiä kotiin netin ääreen MM-kisaa seuraamaan, ja ennen starttia olinkin kotona.

Uinnissa pari juttua, mitä oon tajunnut. Ettei mene 1800 metriä ennen kuin uintitekniikka loksahtaa paremmin kohdilleen, niin kannattaa jo alkuverrassa uida välillä reippaammin. Se auttaa jotenkin paremmin löytämään taas oikean rytmin. Sitten uimassa on käytävä se 3-4 kertaa viikossa, muuten tatsi katoaa ihan täysin.

Katotaas kuinka kauan pysyn hereillä ja missä kohtaa nukun pätkiä. Jännittävä yö edessä! 🙂

Ninni

5 vastausta artikkeliin “Vaijerin varassa”

  1. On kyllä jännä yö takana. 🙂 Sehän olis pitänyt viettää oikeaoppisesti trainerin päällä läppäri nenän edessä, mutta tyydyin sohvaan, fleecepeittoon ja isoon teemukiin. Välillä piti käydä vähän nukkumassa, ja nyt vois ottaa aamu-unet. 🙂

    • Kyllä! Mä vaan nukahdin juoksussa niin, etten nähnyt Kaitsun maaliintuloa. Mutta rengasrikosta huolimatta jäi vain 1:42 kultamitalista. Niin huikeeta!! 🙂

  2. Miten Venlan on käynyt? En löydä pyöräosuuden jälkeen mistään tuloksista?

    • Venla joutui keskeyttämään juoksussa 4km kohdalla, kun ei enää pysynyt pystyssä. Pyöräilyssä 120 kilsan kohdilla alkoi jo heikotus ja pahoinvointi. 🙁 Todella harmi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta