Reeniressiä vai stressitöntä treeniä?

Alkuvuosi on ollut vähän stressaavaa, tai oikeastaan nyt valehtelen, kun sanon ”vähän”. Mä, joka normaalisti oon hyvä organisoimaan, niin mullekin tuli lasi täyteen. Oli niin paljon hoidettavia ja murehdittavia asioita, että pelkkä tyttären kanssa ylimääräinen verikokeissa käynti aiheutti jo kauhufiiliksen kuinka en ehdi tehdä kaikkea.

Stressiä aiheutti eniten nuorimmaisen uusimmat tutkimukset, tutkimusten tulokset ja tulevaisuuden murheet. Siihen päälle työt, ja muutamat meneillään olevat jutut, niin alkas jo stressiä pukkaamaan treeneistäkin. Ja mä kun oon aina aatellut, että treeneistä ei saa stressata. Luonteelleen kun ei vaan voi mitään, ja haluais tehdä ohjelman mukaan kaikki treenit.

Kun öitä tuli valvottua, niin tiesin missä vaiheessa stressitilaa mennään ja jatkuessa se ei tiedä mitään hyvää. Oon kova murehtimaan, ja öisin murheista tulee tietenkin vielä isompia.

Nyt onneksi on ratkennut tärkein ja suurinta murhetta aiheuttava asia, ja hoidettava asialista on pienentynyt huomattavasti, niin eipähän enää treenitkään aiheuta stressiä. 🙂 Kiireinen se on aina meidän arki, mutta se on ihan normaalia ja yleensä se on hyvin hallinnassa. Ja vaikuttaa muuten kummasti tuo stressi painoonkin, enpä olisi uskonut!

Mitä se mun arki nykyään oikein on? Se on erilaista kuin esim. neljä vuotta sitten, kun lapset olivat pienempiä. 12, 12, ja 10 vuotiaat lapset ovat jo mukavan isoja, mutta nuorimmaisen lievä älyllinen kehitysvamma vaikuttaa arkijuttuihin paljon. Hän pärjää välillä yksin kotona puolisen tuntia, ei pitempään. Eli jomman kumman aikuisen pitää olla saatavilla.

Tyttöjen kasvaessa heidän menonsa, lähinnä lentopallotreenien määrä on kasvanut. Mies on tyttöjen lentopallotreeneissä mukana valmentajana, ja pelaa myös itse omassa joukkueessa. Lentopallotreenejä meidän perheellä onkin viitenä päivänä viikossa (7 treenit). Ti ja ke on kaikista vaikeimmat treenipäivät mulle, kun joko treeni pitää olla tehtynä klo 17.30 mennessä tai sitten se on mahdollista tehdä klo 20. Näin talven liukkailla ei voi poikaakaan ottaa pyörällä mukaan juoksulenkeille, kun taas kesällä kympin lenkit menee helposti, jos vaan pysähdytään vaikka jätskille matkalla. 😉

Kaksi vanhempaa eli minä ja mieheni samassa taloudessa, liukuvat työajat ja itsellä vielä etätyön mahdollisuus ovat isoja juttuja, ja helpottavat arkea aika paljon. Meillä kun esimerkiksi lähdetään aamulla töihin sen jälkeen, kun on laitettu poika taksiin. Riippuu työpalavereista ja työreissuista kumpi vanhemmista töihin lähtöä aamulla venyttää. Vaikka välillä työ joustaa treenien eteen, niin kyllä se sitten myös toisinkin päin menee ja työ menee treenien edelle.

192 päivää Köpiksen ironmanille.
192 päivää Köpiksen ironmanille.

Kun arki pyörii rutiinilla, ja isoimmat murheet on murehdittu, niin 12 treenituntia tulee loppujen lopuksi ihan helposti viikkoon. Tokihan se vaatii lähtemistä, suunnittelemista ja halua, ilman niitä homma ei toimi.

Tässä esimerkki yhdestä viikosta:

Ma
– Salille klo 6.30
– Töistä kotiin klo 16.30
– Uimaan, tytöt mukaan. Lähtö klo 17.30, kotona 19.40
– Mies omiin lentopalloharkkoihin klo 20.

Ti
– Töistä kotiin klo 16.00
– Tyttöjen lentopalloharkat matkoineen klo 17.30-20.
– Mä juoksemaan reiluksi tunniksi klo 20.

Ke
– Mä töistä päin hiihtämään klo 15.30-17.30
– Tyttöjen lentopalloharkat matkoineen klo 17.40-19.55.
– Koirien ja pojan kanssa mettässä 18.30-19.15
– Mies lähtee työreissuun, joten mä haen pojan kanssa tytöt treeneistä klo 19.30.
– Nuorimmainen nukkumaan, mä uimaan seuran uintivuorolle klo 20.45-21.45.

To
– Teen etäpäivän, töitä klo 7.15-15.15.
– Traineri + juoksumattotreeni kotona klo 16.40-18.00
– Tyttöjen kuskaamista lentopalloharkkoihin klo 18.30, joista saavat kyydin kotiin ja ovat kotona klo 21.

Pe
– Teen etäpäivän, töitä 7-15.
– Lepopäivä = siivouspäivä, kauppapäivä, notkumisilta, herkkupäivä
– Koirien ja lasten kanssa mettässä 18-19.
– Mies tulee parin vuorokauden työreissusta illan aikana

La
– Tyttöjen lentopalloturnaus klo 9 lähtö, kotona klo 16.25. Koko perhe matkassa.
– Saman tien turnauksen jälkeen uimaan, ja kotona kuuden jälkeen. (Yleensä käyn lauantaisin seuran uintivuorolla klo 9-10, jos turnausta ei ole tai lähtö on myöhemmin.)
– Mies ja poika lähtee viemään tyttöjä kaverille yökylään, mä lähden tunniksi juoksemaan klo 19.
– Ja teen sen jälkeen lumityöt.

Su
– Herätys ilman herätyskelloa vasta klo 9, uni tuli tarpeeseen, joten päivän treenin aloitus viivästyi. Pyrin lähtemään viikonloppuisin aikaisin, nyt kolmen tunnin hiihdon aloitus vasta klo 10. Paitsi juoksussa pitää sulatella aamupalaa vähän aikaa.
– Koirien kanssa mettässä 15-16.20
– Ettei lentopalloa olisi liian vähän, niin illalla vielä klo 18-19.30 katsomassa miehen ja pojan kanssa naisten 1-sarjan peliä. 😉 Tytöt jäivät lukemaan kokeeseen.

En sentään minuuttiaikataulua kirjaillut. 😀 Ja ottaahan oman aikansa ruuanlaitot, kotityöt, matkat jne. En edelleenkään seuraa telkkarista mitään sarjaa, mutta perjantai-iltaisin on kyllä tullu katottua koko perheen kera The Voice of Finland.

Ninni

12 vastausta artikkeliin “Reeniressiä vai stressitöntä treeniä?”

  1. Sä oot kyllä elämän ironman! Ei voi muutaku hattua nostaa! 🙂 Tähän sopii tää mun perinteinen triathlon kisamantra, jota sulle arkeen toivotan: Voimaa ja rauhaa! 🙂

    • Voi kiitos Hanna! 🙂 Voimaa ja rauhaa on hyvä kisamantra, ja oikeesti kyllä hyvä arjen pyörittämiseenkin. 😀

  2. Oot kyllä aikamoinen aikatauluttaja. Meillä ei vielä lapset käy kuin yhtenä päivä säbässä mut tuntuu et meno on kuitenkin tuollaista. Pakko kysyä miten saat itsesi rauhoittuun yö unille jos juoksusi loppuu 21 jälkeen. Salilla käynti 20 jälkeen ainakin auheuttaa sen etten itse pääse nukkumaan ennen kello 24.
    Mutta voimia ja energiaa sulle!

    • Mä oon ollu aina kova suunnittelemaan, ja sillä mennään vielä aikuisenakin. 😉 Ennen mulle oli tosi helppoa tulla juoksemastakin esim. klo 22.30, käydä suihkussa ja saman tien sänkyyn ja unten maille. Nykyään huomaan, ettei onnistu enää niin hyvin. Vaan oon kyllä pitempään pirteämpi, jos puoli kymppikin treenit lopetan. Mun on vaan pakko sit seuraavana iltana mennä ajoissa nukkumaan, eli jos jää yöunet lyhyiksi, niin seuraavana yönä sit pitemmät. 🙂

  3. Huikeaa! Luen blogiasi nimenomaan siksi, että saan tsempattua omaan arkeeni aikaa omille liikuntaharrastuksille (jotka on kuitenkin ihan vaan leppoisaa lenkkeilyä jne). Omalla 5 vuotiaalla saman sortin vamma, joten tiedän tuon haasteen. Stressi on mielenkiintoinen juttu. Minulle esim sinun arkesi tekisi varmaan vatsahaavan mutta sulla paketti näköjään pysyy hyvin kasassa. Nämä on niin henkilöstä ja luonteesta riippuvia juttuja. Pieni stressi on hyvästä mutta kun mennään tietyn pisteen yli, stressi alkaa haitata kaikkea, myös treenejä. Hyvä jos olet saanut oman stressisi aisoihin!

    • Kiitos Salla! 🙂 Nämä tosiaan on niin henkilökohtaisia asioita, toiset kestää enemmän stressiä kuin toiset ja toiset stressaantuu helpommin kuin toiset. Nyt onneksi oma stressi on aisoissa. 🙂

      Tiedät siis normaalia paremmin, mitä haasteita arki vaatii. Onko sulla tiedossa jotain vertaistukiryhmää? Mulla ei ja jotenkin kaipaisin nyt vertaistukea.

    • Minä olen löytänyt vertaistukea Leijonaemoista. Ehkä sunkin kotipaikkakunnalla on ryhmä mutta ovat myös somessa. Sopeutumisvalmennuskurssista olen kuullut hyviä kokemuksia mutta ei olla vielä oltu, kun ei oikein oo tiedetty mihin kaikkiin haasteisiin tässä pitää sopeutua. Kevään sairaalatutkimusjakson jälkeen ehkä asiat selvenee.

    • Täytyypä tsekata, kiitos! 🙂 Me oltiin Aivoliiton kurssilla kuusi vuotta sitten ja oli tarkoitettu dysfaatikoille. Silloin oli jo sellainen olo, että meidän poika oli muihin verrattuna vaativampi tapaus (ei puhunut mitään ja oli tosi vilkas). Meille kurssia nyt suositeltiin, joten pitää tsekkailla, että mikä olis hyvä. Kehitysvamman lisäksi on adhd. Tsemppiä sinne!!

  4. Elämä on! Niin, mitä se milloinkin on? Enemmän ja vähemmän stressiä. Itsestään riippumatonta, elämän mukana tuomaa. Älä aja itseäsi piippuun. Tunnista ajoissa väsymisen merkit.
    Liikunta kyllä auttaa rentoutumaan. Kun oppii tuntemaan itsensä, ja rajansa, tietää matkansa, ja määränpäänsä.
    Kirjoittelin tekstin omasta kokemuksesta. Nauti elämän pienistä hetkistä. Niistä koostuu kokonaisuus 🙂

    • Kyllä mä arjesta nautin, eihän elämästä muuten tulisikaan mitään. Tai tulisi, mutta ei olisi mukavaa. 🙂 Mitä enemmän tulee ikää, niin sen paremmin oppii tuntemaan itseään. Paljon paremmin mäkin luen itseäni kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Hyvä niin! 🙂

  5. Hei Ninni! Jos yhtään helpottaa, niin täälä on toinen stressaaja ja monta rautaa tulessa yhtäaikaa – osittain omasta tahdosta ;). Varsinkin lasten asiat murehrituttaa ja vaatii toisinaan paljon järjestelyjä. Odottaa, että tulevaisuudessa joissain kohdassa helpottaa, mutta parasta yrittää keskittyä just tähän päivään ja hetkeen. Tykkään, että on toimintaa ja suunnitelmia, mutta tosiaan, rajansa kaikella. Elän ehkä elämäni kiireisintä ja stressaavinta aikaa, mutta myös antoisinta. Tsemppiä!

    • Kiitos Eija, ja tsemppiä kovasti sinnekin! Pitäis kyllä päivittää kuulumiset ihan lenkin muodossa! 😉 Jos vaan saatais ajat sopimaan yhteen kaikkien kiireiden keskellä. Joskus vielä tulee se hetki, että kukaan ei tarvi, eikä vaadi ja on liikaa aikaa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta