Vahvasti ylimenokaudella

Nyt on kolme viikkoa ironmanista, missä mennään? Ylimenokausi on päällänsä ja tahtoo olla vielä vähän liiankin vahvasti. 😉 Mulla on toki ohjelmakin tälle syyskuulle, mutta oon mennyt pitkälti vaan fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan. Muutama treeni tullut tehtyä.

Poika mukana pyörällä, minä juosten.

Edellisviikolla suunnittelin eiliselle päivälle Seinäjoella järkättyä suunnistuskisaa, kun jo vuosi sitten uhkailin suunnistuskisaan osallistuvani. Se jäi, kun ennen Frankfurtin ironmania en uskaltanut ottaa riskiä loukkaantumisen pelossa ja sen jälkeen olin pari kuukautta juoksematta. Nyt sitten aattelin, että lupaus on pidettävä. 🙂 Toinen vaihtoehto oli SM-Duathlon, jossa osanotto oli vähäistä. Olisin saanut jo pelkällä osallistumisella ja tietty maaliinpääsyllä sarjani suomenmestaruuden, ja yleisessä sarjassakin olisin päässyt pronssille.

Vähän kuitenkin jotain oiretta on kantapäässä ollut, kun muutaman juoksulenkin oon tehny ja sitten testasin 5km vk-juoksulla, että missä menee palautuminen. Kun vauhtia ei jaksanut pitkään pitää yllä ja sykkeet kuitenkin korkealla, niin totesin, että olkoot sekä SM-Duathlon että suunnistuskisa. Eipä sitä paljon kultamitaliakaan olisi arvostanut, jos osallistujia ei ole ja oma menokin olisi ollut hölköttelyä. 😀

Kolme viikkoa tässä vielä ylimenokautta vietellään, ja sen aion olla juoksematta. Ihan vaan varmuudeksi, ettei tuu isompaa vaivaa. Voi olla vaan lihaskireyttä, mutta toisaalta plantaarifaskiitin mahdollisuutta ei kannata tässä vaiheessa jättää huomioimatta. Ikinä mulla ei sellaista ole ollut, mutta oon kyllä kuullut sen hankaluudesta. Näköjään jotain pientä vauriota kroppaan tuli matkaan tältäkin ironmanilta, kuten viime vuonnakin.

On jännä, kun kesän jälkeen alkaa taas perheenjäsenten harrastukset pyöriä normaalisti ja miehelläkin työreissuja lähes viikottain, niin heti tulee sellainen olo, että kääk, missä välissä mä treenaan?! Mulle ei löydy treeniaikaa, mä en pysty ironmanille ens vuonna! Mutta näin on käyny jo niin monta kertaa, että kun vaan lähtee homma pyörimään ja saa itestänsä taas eri tavalla irti ja treenit motivoi, niin ihmeellisesti sitä vaan löytää ne pienet hetket, mitä treeniin tarvii. 🙂

img_3965

Nyt oonkin yrittänyt olla stressaamatta, vaikka treeniä ei paljon oo tullu. Tässä kohtaa on se aika, kun voi himmailla. Pääntuulettamisen vuoksi tarvii kuitenkin jotain ulkoilua, ja mahan vuoksi kyllä kans. 😉 Ei voi oikein enää maata sohvallakaan ja vaan syödä. No lokakuussa taas alkaa kunnon treenit, siihen saakka kerätään intoa, mitä kuluttaa koko vuosi. On hyvä olla yksi kuukausi ihan vaan fiiliksen mukaan ja lepäillä, ohjelmaa saa kuitenkin noudattaa 11 kuukautta vuodesta.

Toisellakin tapaa erilaista aikaa. Tyttären leikattu jalka.

Vaikka tuo vetämättömyys vaivaa, niin silti toisaalta odotan tosi paljon, että pääsen ironmantiimin kanssa yhteistreeneihin ja syksy lähtisi normaalisti käyntiin!

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta