Päätöspuhe

Kirjoittelin elokuussa postauksen ”Mitä ironman-vuosi vaati?”. Siinä kerroin paljonko aikaa ja rahaa olin harrastukseen kuluttanut sekä kuinka asiat onnistuvat ja onnistuivat. Mua pyydettiin puhumaan SSU-Triathlonin päättäjäisissä yhdessä kahden muun täysmatkan suorittaneen kanssa kokemuksista ja harjoittelusta täysmatkalle. Joten tässä mun asiaa tekstin muodossa teillekin. 🙂 Mähän voisin tietty puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään. Toisaalta kirjoittaminen on enemmän mun juttu, kun puhun niin nopeesti ja sanat on tosi usein kateissa. 😀

2011 syksyllä aloitin Aqua Plussan triathlonkoulun ja vapaauinnin alkeet. 2012 kesällä suoritin ensimmäisen puolimatkan aikaan 6:05 Joroisissa. Välillä olin henkilökohtaisissa valmennuksissa ja vuoden 2015 alusta palasin jälleen Kaitsun ohjelman ja tiimin pariin. Tällä kertaa ironmantiimiin.

Ensimmäinen täysmatkani oli Frankfurtissa heinäkuussa 2015. Treenitunteja tuli sinä kautena 501, ja Frankfurtin 40 asteen lämpötilassa ei kuntoa saanut kunnolla ulosmitattua. Lisäksi kaupan päälle sain rasitusvaivat, ja puolimatka siltä kesältä jäi kisaamatta. Ensimmäinen täysmatka oli kuitenkin päästy tavoitteen mukaan maaliin, ja siitä oli paljon opittu.

Edessä oli ensimmäinen kokonainen kausi Kaitsun valmennuksessa, mutta myös juoksuton syksy. Tämä tosin johti kuitenkin siihen, että uintivauhti kasvoi mukavasti. Kävin kaksi kertaa kuussa im-tiimin kovissa uinneissa ja lisäksi kotialtaassa uimari-Sonjan kanssa uimassa, mm. hiomassa tekniikkaa. 🙂

Talvi tehtiin kovasti töitä, treenitunteja kilahteli kassaan huomaamatta. Paljon peruskestävyyttä. Kevään koittaessa yritin useammin osallistua muihinkin yhteistreeneihin kuin uintiin. Pyörä- ja juoksuvauhtia tarvittiin. Kun muilla on yhteistreenejä 5 viikossa, eli 20 kuukaudessa, niin kyllähän mä jään paljosta paitsi, kun oma osallistuminen on kaksi yhteistreeniä kuukaudessa. Kesän ja valon koittaessa aloin käymään yhteistreeneissä kerran viikossa. Yleensä valittiin Kaitsun kanssa ne tärkeimmät treenit. Mulla arki on niin aikataulutettua, että normaalisti on vaikea sopia kenenkään kanssa yhteisiä treenejä. Aika ei kohtaa, treeni ei kohtaa, vauhti ei kohtaa. Tiimin kanssa kohtaa kaikki mitkä pitääkin, siksi on helppoa suunnata yhteistreeneihin Pirkanmaalle. Saan valmentajan vetämistä treeneistä ja treenikavereiden näkemistä niin paljon lisäintoa, ja treenit sujuu aina paremmin ja huolellisemmin valvovan silmän alla. 😉

Heinäkuussa oli Joroisissa puolimatkan kisa, ja siellä noudatin Kaitsun ohjeita täsmälleen. Tuloksena aika 5:26 (uinti 33, pyörä 2:48 ja juoksu 1:57) ja sillä oman sarjani 10. sija. Olin tyytyväinen, vaikka juoksu ei ihan nappiin mennytkään. Mutta ensimmäistä kertaa puolimatkan kisassa sain juostua puolimaratonin alle kahteen tuntiin, niin ja ensimmäistä kertaa mentiin koko kisa alle kuuteen tuntiin. Huomattava parannus kunnossa siis!

Joroisen kisan jälkeen kolme viikkoa vedettiin sellaista treeniä, etten olisi ikinä siihen uskonut. Kerroin ennemmin kesällä, että Joroinen oli treeni. Ja treenin jälkeen ei palautella samalla tavalla kuin kisan jälkeen. Joroisen jälkeisellä viikolla treenitunteja tuli kasaan 18! Esimerkkinä sunnuntailta duathlon-treeni (juoksu-pyörä-juoksu-pyörä) ja olin varma viimeistä pyöräsettiä vetäessäni, että en ikinä tule pääsemään niihin tehoihin, mitä mulle oli ohjeistettu. Niin vaan vedettiin, vaikka pää ja jalat sanoi ihan muuta. Kertoo paljon siitä, että pystyy melkoisiin juttuihin vielä senkin jälkeen, vaikka kroppa muuta väittää.

Kaikista parasta oli huomata, että yksi lepopäivä ja olin taas menossa mukana! Maanantaina oli nimittäin kevyt uintiverra, ja tiistaina treenissä oli jälleen intoa ja meininkiä! Loppuviikosta soiteltiinkin Kaitsun kanssa tiheästi ennen ja jälkeen viikonlopun treenejä. Ihan sillä, että mikä fiilis miten pystyy treenin tekemään. Lauantaina kun oli ohjelmassa 125km pyörää ja sunnuntaina pitkä yhdistelmä, joten vaihtoehtona oli sitten treenien lyhentämistä, jos vähänkään siltä tuntuu. Kyse kun ei ollut peruspekasta, vaan lisänä myös tehoja. Kolmen viikon aikana treenitunteja kertyikin 45 tuntia, ja tietenkään pelkkä tuntimäärä ei kerro mitään, mutta treenattiin myös kovaa. Tämän jälkeen olikin ihanaa jäädä kahden viikon viimeistelylle Köpistä varten. 🙂

Joroisten jälkeiset kolme kovaa viikkoa.
Joroisten jälkeiset kolme kovaa viikkoa.

Itse ironman menikin sitten suunnitelmien mukaan. Tiedossa oli, että 11:30 alitukseen riittää kunto, kun vaan kaikki menee hyvin. Noin pitkällä matkallahan kaikki on mahdollista ja tavoitteen sanoinkin julkisesti olevan sub12. Uinti ei tuntunut vahvalta, mutta ajassa 1:09 pääsin kuitenkin meduusoja pullollaan olevasta merestä pois. Pyörään meni aikaa 5:39, mittarin mukaan tarkoitti 31,5km/h vauhtia. Juoksu ei mennyt ensimmäiseen tavoiteaikaan, mutta toiseen (alle 4:30) meni eli 4:24! Yllätyin itsekin kuinka vahva se oma pää lopulta juoksussa oli! Kävelin ainoastaan ne reitin pienet ylämäet, mitä pitemmälle maraton meni, niin toki sitä useammat mäet ja juomapisteillä. Mutta muuten juoksin koko ajan, eikä vauhtikaan hirveästi hyytynyt. Vatsa kesti ja hiertymiltä selvittiin, kiitos Hammer Nutrionin ja Coeur Sportsin! Ne on valinnat myös ensi kesänä. 🙂 Ja se kokonaisaika oli siis 11:23.

Mun mielestä hyvin tärkeää on ollut treenata myös rasittuneilla jaloilla. Eli esimerkiksi lauantaina on ollut ohjelmassa pitkää pyörää, niin sunnuntaina on sitten juostu 27km väsyneillä jaloilla. Tällöin oppii, ettei se aina tunnu hyvältä. Eniten pelkäsin nimittäin ironmanille lähtiessä, että pää ei kestä. Tiesin, että olin parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta kun kokemusta oli vain helteisestä Frankfurtista ja sen hölkkä-kävely maratonista, niin se jyskytti takaraivossa.

Se, mistä haluaisin muistuttaa, ja mikä on mun mielestä treenaamiseen liittyviä tärkeimpiä asioita, on se, että älä vertaa itseäsi muihin. Jokaisella on oma lähtökohtansa. Toiset ovat treenanneet jo lapsena, toiset aloittaneet aikuisena. Toisilla on fyysisesti raskas työ, toisilla istumatyö. Toisilla henkisesti raskas työ ja toisilla ei. Toisilla on pienet lapset, sairautta tai muita kuormittavia asioita perheessä. Ei voi sanoa, että miten tuo menee noin lujaa tai noin hiljaa. Jokainen on yksilö.

Pyöräilymittarin V650 ostamisen jälkeen pyöräily on erikseen maantiepyöräily ja maastopyöräily, jos prosenttien jako ihmetyttää.

Viime kaudella treenitunteja mulle tuli 532. Ja kuten valmentajakin totesi, niin työssä käyvän perheellisen ihmisen on vaikea tuosta tuntimäärää enää nostaa. Täytyy vaan panostaa laatuun entistä enemmän. Niinpä ensi kaudelle tavoite onkin panostaa voimatreeneihin ja, ettei jokainen mun talvella yksin maastopyörällä sutkutettu lenkki olisikaan pk1miinusmiinus –sykkeillä (= todella rauhallista). 😀 Tärkein on tietenkin juoksuvauhdin lisäys, sitä on saatava. Harmittavasti vaan tämäkin syksy alkoi rasitusongelmilla. On se ironman sen verran iso kuormitus mun kropalle.

Mitä tavoitteellisemmin haluaa treenata tai ironmanin suorittaa, niin sitä paremmin pitää treenit priorisoida. Meidän arki on hyvin täynnä mm. lentopalloa, vain tiistaisin ja sunnuntaisin ei ole treenejä. Kaiken ohjelman seassa treenille löytyy aikaa, välillä aamukuudelta ja välillä iltakympiltä. Ylimenokausi oli mulla kuusi viikkoa ja vedin todellakin lonkkaa, ja se teki todella hyvää! Sen jälkeen tuntui vaikealta löytää jälleen treeneille aikaa, kun kesän jälkeen lähti harrastuksen pyörimään. Mutta tämäkin ”ongelma” on joka syksy, ja se oli jälleen odotettavissa. Nyt treenit ovat pyörineet jo reilun kuukauden taas hienosti hyvällä fiiliksellä ja innolla.

Mulla helpottaa kyllä niin arjen pyöritystä kuin treenamistakin paljon myös työ ja työnantaja. Etätyö on mahdollista ja vaikka hierojalla voi käydä työpäivän aikana. Tosin tietenkin niistä tulee miinustunteja, ja korvaan ne jossain kohtaa. Itse asiassa työnantaja haluaa olla vielä tukenakin, ja maksoi mun osallistumisen ensi vuoden ironmanille! Tämä mahdollistaa rahallisesti sen, että pystyn lähtemään huhtikuussa Lanzarotelle Aqua Plussan treenileirille. Jee, kiitos!! 🙂

Tästä tuli sopiva kauden päätösteksti, joka on tietysti kiitoksia vailla. 🙂 Kiitos mies ja lapset! Kiitos Aqua Plussan Kaitsu ja Tuuli! Kiitos uimari-Sonja! Kiitos yhteistyötahoille: Rantalainen, Liikuntakeskus Pulssi, hieroja Marjo Keskinen, Onnisport ja Cycli! Sekä kiitos treenikaverit! Kiitollinen, siunattu, onnellinen! <3

Nyt lopetan tämänkin tekstin, tulee tästäkin kohta liian pitkä. 😀
Kohti ensi vuoden Hampurin ironmania! 🙂

Ninni

2 vastausta artikkeliin “Päätöspuhe”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta