Lanzarote, päivä 5

Tänään oli vuorossa kevyt päivä. Pyöräiltiin aamusta reput selässä meren rannalle, jossa uitiin pari kilsaa. Sen jälkeen tsekattiin huominen kaamea juoksureitti rannalta ylös kukkulalle. Voin kertoa, että ei oo ihan helppo pitkis huomenna tulossa. 😀 Sai ihan pyörälläkin pyörittää hyviä tehoja.

Päivän treenit oli ajoissa jo tehtynä, ja ehdittiin jopa istuskella auringossakin jonkin aikaa. Ja tankattu huomiselle. 😀

Täällä on muuten hyvin huomioitu mun gluteeniton ruokavalio. Ja esimerkiksi paellaa tehtäessä varmistettiin kaikilta, että tykkääkö kaikki seafoodista. Mä totesin, ettei oo kovin mieleen, ja niinpä oli vielä erikseen kanapaellaa!

Tuo meriuinti on kyllä mulle vähän hankala, tekniikka vaan hajoaa. En vaan saa otetta kunnolla vedestä, ja vasen selkälihaskaan ei tule mukaan. Niinpä on hyvä aina välillä hypätä altaaseen, tehdä tekniikkaa ja uida vähän matkaa. Tonni altaassa tuli uitua, osa siitä ihan vaan tekniikkaa. 🙂 Tämä on hyvä juttu, ettei kotiin palatessa oo homma ihan kateissa, kun yrittää vaan räpiköidä meressä.

Päivällinen valmistuu juuri, pitäisi olla valmista puolen tunnin päästä. Syödään, venytellään ja nukutaan. Huomenna on kova päivä!

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta