Kisakalenteri pohdinnassa

Niin siinä kävi, että joka keväinen flunssa saapui mullekin. Ensin kaksi lasta sairastui ja perjantaina iski kurkkukipu mullekin. Pe-la yö oli huono, heräsin usein kurkkukipuun. Lauantaina kävin vähän pyöräilemässä keskisykkeellä 113 eli kunhan vain sain vähän raitista ilmaa. Mutta sunnuntai ja maanantai on mennyt täysin levätessä, sunnuntaina aattelin vielä, että pääsen helpolla. Mutta viime yönä oon puolestaan yskinyt niin paljon, että klo 1.10 katsoin kelloa, että on varmasti jo pian aamu, kun oon niin usein jo herännyt. No seuraava herääminen 1.30 ja 1.50. Sen jälkeen jätin taas kellon katsomisen ja totesin, että yöstä tulee pitkä ja huono. Aamulla pää kipeä ja väsy, ja pitikin hetken miettiä toimistolle lähtemistä. Onneksi mulla oli kone kotona, ja tein etätyöpäivän.

Emfitissä näkyy huonot yö miinusmerkkisinä palautumisen kannalta, ja sykekäyrä on ylöspäin.

Tämä oli sellainen asia, mitä vähän pelkäsin. Viime vuonna huhtikuun alun flunssa teki ihan kunnon notkahduksen kuntoon, joka näkyi ihan Polarin juoksuindekseissäkin. Nyt kun ei tulisi samanlaista notkahdusta ja pääsisi pian taas treenaamaan. Kun on muutenkin vähän aikaa kauden päätavoitteeseen, niin ei millään haluaisi sairastaa. Sitä paitsi olihan todella tylsä viikonloppu, kun notkuin kolme päivää!! 😀

Mutta eipä tässä vaihtoehtoja oo muuta kuin sairastaa tauti pois ja sitten taas treenaillaan. 🙂  En kuitenkaan kolmen lapsen äitinä voi välttää kotona elämistä ja lasten lähellä olemista, joten vaikka menee sinkkiä ja flunssan oireiden ilmestyessä inkivääriä, niin kyllä ne taudit sieltä välillä kiinni nappaa.

Tässä sairastaessa on tullut mietittyä kisakalenteria. Kuten viime kesänä, niin kaikki kisat ovat vain treenejä Hampuria aatellen. Lyhyimmistä matkoista sekä juoksutapahtumasta haetaan vain vauhtia kroppaan lisää, sitä nimittäin tarvii saada. Peruskestävyyttä on jauhettu sen verran mitä on voitu, ja se varmasti on vuosien myötä ihan hyvällä mallilla. Mutta vauhti puuttuu. No nyt toki toukokuun ohjelmassa sitä lähdetään tekemään, ja kropan pitäisi sitä pystyä myös vastaanottamaan. Tässä nyt hahmotelmaa, katsotaan vähän kuntoa, että paljonko lopulta kisailen. Aqua Plus järjestää taas Supersprinttejä, joten niissä ainakin käyn. Ilmaisia ja sen verran lyhyitä rypistyksiä, että voi tehdä usein. 🙂

20.05. Yyteri Maraton, Pori. Puolimaraton.
17.06. SM-Sprintti, Vantaa?
01.07. Perusmatka, Vierumäki?
15.07. SM-Puolimatka, Joroinen.
13.08. Ironman Hamburg.

Puolimaraton taas Yyterissä, kuten parina aikaisempana vuonna. Tavoite on ollut jo pitkään alle 1:50, mutta en tiedä onko se realistinen tänä keväänä. Tämä on kuitenkin jo 2,5 viikon päästä, joten tästäkin on tulossa vain hyvä treeni ja aika on lopulta mikä on.

SM-Sprintti on ainut pikamatka, mikä on peesikieltokilpailu eli mihin voi osallistua triathlonpyörällä. Inhoan sprinttejä, mutta nämä kovilla sykkeillä tehdyt suoritukset tekee hyvää.

Perusmatkan haluaisin tehdä. Vierumäellä olin viime vuonna, ja pyöräreitti ei todellakaan ollut Pohjanmaan likan mieleen, mutta toisaalta viime vuoden keskeytyksen takia olisi kiva käydä siellä uudestaan. Ketjut siis meni viime vuonna ihan kahdeksikoksi ja matkaa ei pystynyt jatkamaan. Finntriathlonin kisa tämäkin.

Puolimatkalle Finntriathlon Joroisiin oon jo ilmoittautunut. Puolimatkan kisoja hyvissä ajoin ennen ironmania ei ole montaa, ja siksi tänne!

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta