Kisan jälkeinen lorvailu ohi, taas mennään!

Finntriathlon Joroisten puolimatkalta palautuminen on lähtenyt käyntiin hyvin. En ole koskaan odottanut niin mielenkiinnolla Emfit QS -mittarin lukemia kuin puolimatkan jälkeen. Sunnuntaina heräsin kellon soittoon klo 6.45 seitsemän tunnin unien jälkeen. Emfitin lukemat olivat olleet illalla 70, ja aamulla 61. Loistavat siis, mutta tiesin, että isommat tippumiset on varmasti tulossa seuraavana yönä. Päivä meni kummitytön rippijuhlissa ja ilta kisaraporttia kirjoittaessa.

Ja maanantain arvoja odotin vieläkin enemmän. Olin sunnuntai-illalla todella väsynyt ja Emfit näytti ilta-arvoksi 85 ja aamuarvoksi 63. Odotetusti siis miinusta, mutta edelleenkään aamuarvo ei ollut tuon pienempi. Oisko pitänyt vetää puolimatka kovempaa? 😉

Joroisten jälkeen la-su yöstä viime viikon to-pe yöhön dataa.

Puolimatkan jälkeen otettiin rennosti kuusi päivää, ja lauantaina alkoi yhdeksän päivän treenijakso, joka loppuu tulevana sunnuntaina. Sitten onkin enää kaksi viikkoa Hampurin ironmanille. Niin se aika vaan menee, liian nopeasti.

Viikonloppuna oli ohjelmassa 180km pyörää ja 30km juoksu mäkisellä reitillä. Oon niin paljon treenannut yksin, ja tehnyt pitkiä pyörälenkkiä yksin. Lauantaina sainkin seuraa IM-tiimistä. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, ja mittariin kertyi mukavat 186km ja nousumetrejäkin enemmän kuin kotikonnuilla, vajaat 1300m. On se vaan niin eri asia ajella pitkistä yksin kuin porukassa vetäjän vaihtuessa aina välillä. Tehot on huomattavasti pienemmät peesissä, ja lenkki silloin helpompi. Ajelin välillä olemattomalla peesivälillä ja välillä pitemmällä, ja nautin. Tosin Jumesniemen mäissä kyllä kirosin. 😀 Kiitos vielä hyvästä seurasta porukalle!

Normaalisti meillä pitkikset on 27km, sunnuntaina vuorossa oli 30km. Ja mäkisessä maastossa! Täällä lakeudella ei noita nousumetrejä helposti kasaan saa, joten mun lenkki siskon kanssa suuntautui läheiselle kuntoradalle. Täytyy sanoa, että etukäteen hirvitti ja tuntui hullulta lähteä kiertämään Halliskan 5km purtsia ympäri pitkiksen verran! Mulle Kaitsu ohjeisti, että 30km tai maksimissaan 3 tuntia, jos vauhti jää yli kutoseen. 27 kilometriä juostiin kuntoradalla ja kolme viimeistä kilsaa asfaltilla. Olihan helppoa juosta tasaista ja nopeaa alustaa, kun ensin oli juossut 27km mäkiä ylös ja alas. Mä olin kyllä niin fiiliksissä tämän juoksulenkin jälkeen, koska en olisi uskonut pystyväni juoksemaan niin hyvin loppuun asti pitkistä tuollaisessa maastossa. 🙂 Oon ennenkin sanonut, että sisko on kyllä loistava juoksukaveri täällä, kun on kovempi juoksemaan kuin minä, ja silti tulee aina nuo lenkit mun vauhtia.

Huomenna pitäis taas saada näistä kintuista vauhtia liikenteeseen Supersprintin myötä, saas nähdä! 😀

 

Finntriathlon Joroinen 15.7.2017

Seitsemän puolimatkan starttia on nyt mulla takana, yksi keskeytys ja kuusi maaliin asti. Seitsemästä startista viisi Joroisilla vuosina 2012, 2013, 2014, 2016 ja 2017. Vuonna 2015 mulla oli Frankfurtin Ironman kaksi viikkoa ennemmin, mutta olin kuitenkin mukana kannustusjoukoissa. Eli Joroisilla on tullut käytyä joka vuosi sen jälkeen, kun lajin oon aloittanut. Onhan se Suomessa melkoinen klassikko, ja tietenkin puolimatkan SM-kisa.

Lähdettiin perjantaina aamusta ajelemaan miehen ja pojan kanssa. Matkalla tajusin, että kameralaukku on kotona, vain gopro mukana. Laittelin vielä muutamalla seinäjokiselle viestiä, jos olisivat vielä kotona. Harmittelin vähän, koska pitkällä putkella saa ihan erilailla kuvia kuin kännykällä. Onneksi kännykällä saa jotain, ja sain myös kuvia. Ja normaalista poiketen pari lyhyttä videopätkääkin mukaan. 🙂

Numero 400, helppo muistaa.

Joroisilla ilmoittautuminen, expoalueen tsekkaus, kisainfo ja tuttujen bongaus! Vielä pikakisan kannustusta ja sitten oli pakko pääkipuisena lähteä hotelliin vaakatasoon. Joka vuosi on yövytty Hotelli Oscarissa, ja niin nytkin. Scandic oli vaan tällä kertaa tippunut nimestä pois. Kisajännitystä ei ollut tässä vaiheessa yhtään.

Pyöräkenkä tippui lasien päälle. Taisi juuri metalliosa klossista kolahtaa, ja naps sanka poikki. Mies haki kaupasta illalla pikaliimaa, ja ensimmäinen liimaus epäonnistui. Aamulla sitten sanka liimattiin niin paikoilleen, ettei linssejä voi enää vaihtaa.

Päätin toimia viime kesän tavoin, ja katsastaa pyörän vasta aamulla. Laittelin kamat illalla valmiiksi, ja Johanna väänsi mulle kisaletit kuten Köpiksessäkin. 🙂 Nukuin ihan ok, heräsin ilman herätyskelloa puoli seiskalta. Seiskan jälkeen aamupalalle ja kasilta kohti kisakeskusta. Huomasin, että vähän alan olla kireä, kun joudun odottamaan miestä ja poikaa, eli kyllä sitä jonkinlainen pieni jännitys alkaa nousemaan. Pieni jännitys on aina paikallaan! 😉

T2- eli juoksuvaihtopussin vienti paikoilleen, pyörän jättötelineen tsekkaus, pyörä kondikseen ja pyörällä kohti lähtöpaikkaa Jarmon kanssa. Siellä pyörä paikoilleen, T1- eli uintivaihtopussin vienti telineeseen ja sitten pitkään bajamajajonoon ja kuluttamaan aikaa. Uintiverra, ja kohti lähtökarsinaa. Juttelin seurakavereiden kanssa mm. siitä, että laitanko uusien pyöräkenkien kanssa sukat vai en. Normaalisti puolimatkalla en sukkia pyöräillessä käytä, mutta nyt on uudet kengät. Pari oli sitä mieltä, että joo, mutta yksi sanoi, ettei laittaisi. Niinpä päätin, etten laita. Mulla oli varattuna sukat molempiin pussiin siitä syystä, että en tiennyt miten toimisin. 😀

Kuva: Bullseye Photography

Kuva: Sofia Kuusela

Tänä vuonna uintilakkien värit olivat ikäryhmien sijaan jaettu uintivauhtien mukaan. Alle 30min olivat kultalakkisia, 30.00-33.59 punainen, 34.00-37.59 sininen, sen jälkeen ainakin vielä violetti ja hopea. Itse olin valinnut punaisen lakin. Viime vuoden uintiaika oli 33:19, ja nyt sanoin, että uinti voi mennä aikaan 32 minuuttia, mutta voi siihen mennä vaikka 35 minuuttiakin. Riippuu niin monesta asiasta.

Kuva: Bullseye Photography

Sain lähtökarsinassa seuraa seuran miehistä. Tuuli sen verran, että oli vähän vilu, kun oli paljaat jalat ja märät vaatteet märkäpuvun alla. Mutta aika nopeasti yleisen sarjan miehille soi starttitorvi, ja sen jälkeen yleiset naiset, ja sitten ikäsarjojen rolling start. Lähdin omaa tasaista vauhtia menemään, ja ensimmäiset kaksi poijua oli kyllä aikamoista törmäilyä ja oman paikan etsimistä, mutta sitten rauhoittui. Uin mielestäni kerrankin hyvää linjaa pitkin suoraan poijulta poijulle, enkä liikaa vasemmalla. Muiden peesiä en saanut hyödynnettyä niin paljon kuin olisin halunnut. Ja uinti meni jotenkin tosi nopeasti. Viimeiselle kääntöpoijulle tultaessa olin jo, että nytkö se muka jo loppuu. Rantautuessa katsoin kelloa ja totesin ”voi v*ttu meni kauan aikaa”. Kuuluu näköjään kommentit allaolevalla videollakin. 😀 34:49 näytti kello siinä vaiheessa eli 1,5 minuuttia enemmän kuin viime vuonna, vaikka tunsin uivani hyvin. Varmasti takasuoran vastatuuli vaikutti ja toisaalta en tiedä oonko ihan samassa uintikunnossa kuin viime kesänä.

Kuva: Sofia Kuusela

Vähän harmittelin tuota uintiaikaa, mutta sitten yritin vaan miettiä, että napsin plussaminuutteja pyörästä. Pyörän alku oli hirveä, porukkaa oli ihan hirveästi. Viime vuonna nopeampi uinti ja homma oli helpompaa/väljempää. Yritin ajaa omien wattien mukaan tasaisesti, mutta ei siitä mitään tullut. Kun takana oli 11km, niin mulla paloi jo ekan kerran hermot. Porukka meni sellasilla parin metrin peesiväleillä (peesikieltokisa, ja peesiväli säännöissä 10 metriä) ryhmissä. Ensimmäisen ison ryhmän kanssa yritin taiteilla. Menivät ohi ylämäessä ja alamäessä siihen eteen jalka suorana, ja mä puolestaan vedin ohi. Tätä muutaman kerran, ja sitten totesin, että jos tuo ryhmä pysäytetään, niin mä en aio olla lähelläkään sitä. Ja himmasin vauhtia ja päästin heidät 50m päähän, ja siitä he pikku hiljaa loittonivat.

Seuraavaan ryhmään jätin heti välimatkaa, eli vedin sitten alamäen kampi suorana myös ja jopa jarrutellen, että 10m pysyy ja ylämäessä väli pitenee ja pääsen niistä eroon. Kaitsu-valmentaja on ohjeistanut, että pitää tehdä oma pyörä, eikä saa kuluttaa energiaa muihin. Mutta kun tuollaset ryhmät pilaa oman ajamisenkin. Kauheeta vauhtia ylämäet ylös ja sitten huilataan alamäki, kun mä ajan tasaisesti ja poljen alamäetkin. Mitä järkeä on ajaa alamäkiä niin, että taulussa on 70-90 wattia?! Ennen kääntöpaikkaa totesin, että jahas sama ryhmä on edelleen kasassa, kun tulivat vastaan.

Rantasalmelle oli myötätuuli, ja sinne vähän myös laskuosuutta. Takaisinpäin vastatuuli ja nousumetrejä enemmän. Törkeää peesaamista siellä ja täällä, mun edestä reilun 20m päässä vihellettiin mies sivuun (stop and go) ja sitten vihellettiin uudestaan ja viisottiin, olin ihan että minäkö, miten voi, missä mokasin? Mutta osoitti sitten mun taakse. No ei mennyt kauaa, kun edellä pysähtymään joutunut mies veti ohi saman miehen peesiin takarenkaaseen kiinni, missä oli ennemminkin. Siis oikeasti! Mä en arvosta oikeasti pätkääkään niitä, jotka ovat esimerkiksi mitallinsa saaneet sillä, että on tuolla porukassa ajeltu liian pienillä peesiväleillä ja jopa takarenkaissa kiinni.

Kuva: Bullseye Photography
Kuva: Bullseye Photography

Pariin kertaan avasin suuni. Kun toistuvasti iso lössi tulee ohi, ja kaikki tulee siihen eteen kampi suorana, niin ei vaan jaksa. Jollekin miehelle sanoin, kun tuli ihan mun eteen, että älä piip tuu siihen kampi suorana, niin otti uudestaan ohituskaistan ja jatkoi matkaa. Kiitos sille! 😀 Paluumatkalla meitä oli joku kymmenisen kilsaa sellanen 4 hengen porukka, joilla peesivälit kunnossa. Kaksi mun edellä ja yksi takana, mutta heistäkin sitten kaksi liittyi ohimenevään porukkaan. Nyt rangaistuksia jaettiin enemmän kuin ikinä, mutta näköjään stop and go -rangaistukset eivät näitä peesaajia paljon hetkauta! En voisi kyllä hyvällä puhtaalla omallatunnolla nauttia ennätyksistä, jos olisin huijannut!

Etukäteen Kaitsun kanssa käytiin läpi tavoitetta Joroisille. Tiedossa oli siis viime vuoden aika 5:26 sekä osuusajat uinti 33min, pyörä 2:48 ja juoksu 1:57. Niiden ja tämän hetken kunnon perusteella tavoite oli 5:26 tai parempi. 5:26 aikaan oltaisiin tyytyväisiä, mutta jokainen minuutti plussaa. Jos jokainen laji menee nappiin, on mahdollista saada 10 minuuttia ajasta pois. Mutta se ei missään nimessä ollut tavoite, vaan maksimisuoritus. Kaitsu sanoi, että pyörästä lähtee pois 3-7 minuuttia, riippuen kelistä. Pyöräaika oli lopulta 2:43 eli viisi minuuttia lähti viime vuoden ajasta pois. Laskin matkalla, että jos saisin kolme minuuttiakin pois, niin silti olisi uintiajan jälkeen vielä 1,5 plussaa juoksuun. Aattelin myös vaihdon olevan nopeampi, kun esimerkiksi tuuliliiviä en laittanut päälle. Keskisyke oli 161 (viime vuonna 159) ja watit 5 pykälää isommat. Keskivauhti 33,1km/h. Pyöräkengät oli niin buenot! Ei painaneet varpaisiin, eivät hinkanneet mihinkään, niin mahtavat!

Mies kommentoi, että pari ihmistä yritti oikaista tuota videolla näkyvää kiertoreittiä. Nainen palautettiin takaisin kiertämään, mutta joku mies pääsi oikaisemaan. Pyöriä jätettiin kahteen paikkaan, ja lämpölaitoksen pihaan pyörän jättäneiden ei tarvinnut tuota lenkkiä kiertää. Tielle jättäneille tuo kieppi oli edessä, eli mm. mulle. Tämä siksi, että kaikille tuli yhtä pitkä matka.

Vaihtoalueen lähestyessä otin jalat pois kengistä ja jätin kengät polkimiin kiinni hypäten pois pyörän päältä. Kipittäen kypärä ja pyörämittari kädessä vaihtopussille. Sukat ja lenkkarit jalkaan, ja menoksi.

Juoksuun oli selkeä tavoite. Sama tavoite kuin viime vuonna, juosta alle 5:30 vauhtia. Viime vuonna oman mittarin mukaan vauhti oli 5:35min/km, juoksu hyytyi loppua kohden. Nyt tuntui suht raskaalta heti, mutta kuitenkin ihan vahvalta. Seitsemän kilsaa meni jotenkin tosi nopeasti, neljän kilsan kohdilla alkoi ees vähän tuntumaan juoksulta. Toki siinä kohtaa tuli pitkään enemmän tie alaspäin kuin ylöspäin. Näin 100m päässä Kaisan jossain 4.5-5km kohdilla, meni kierros ennen kuin olin ihan Kaisan takana ja sain sanottua ”Kaisa”. Kaisa ei reagoinut, ja aattelin, ettei kuule. En jaksanut toistaa kovempaa. 😀 Meinasin sanoa, että kierros meni, että sain kiinni, meillä on niin tasainen vauhti, että tsempataan toinen toista hyvään juoksuun. Alamäessä jäin Kaisasta ja sitten lisää kisakeskuksessa, kun geelin päälle pysähdyin juomaa vettä. Saavutin Kaisaa uudelleen toisen kerran, ja tuumasin taas takana ”Kaisa”. Ei se kuule, ja taas se karkas. Syke oli itsellä sen verran korkea, että en alkanut muuta puhumaan, kun ei pysty toistamaan moneen kertaan. 😀

Kuva: Sofia Kuusela

Sekä kisakeskuksessa että oma huoltopaikan kohdalla oli kannustus aina upeaa! Tunnistin monta tuttua kasvoa, kun kuulin nimeni mainittavan. Samoin ohi juoksevilta tutuilta ja niiltä, jotka tunnistivat sai kannustusta. Yritin myös itse ohittaessa bongata ja kannustaa tuttuja, mutta viimeisellä kierroksella sykkeet olivat 180 ja yli, niin montaa sanaa ei voinu sanoa. Ei ollu varaa puheella nostaa sykettä. 😀

Kuva: Elina Hovinen

En päässyt ensimmäistä 7km lenkkiä niin kovaa kuin viime vuonna, mutta vaikka juoksu painoi toisella ja varsinkin kolmannella kierroksella, niin sain sen kuitenkin pidettyä vahvana ja omasta mielestä myös koossa. Viime vuonna kierrokset oli järjestäjän mukaan 5:20, 5:30, 5:35. Nyt ne olivat 5:24, 5:27 ja 5:30. Varmasti supersprintit, pururatajuoksut ja väsyneillä lihaksilla juostut lenkit ovat tehneet tehtävänsä.

Kuva: Sofia Kuusela

Juoksuaika 1:56:08. Tarkoittaa, että reilu minuutti lähti viime vuodesta. Keskivauhti 5:32 ja keskisyke 175. Viime vuonna keskisyke oli 172, eli sain puristettua enemmän irti. Edellä mennyt Kaisa tsemppasi hyvin pitämään vauhtia yllä, ja Kaisaa en muuten sitten koskaan kiinni saanut. Maalissa hän kertoi, että oli kuullut mun sanovan hänen nimensä, mutta ei ollut pystynyt reagoimaan ja olin kuulemma tsempannut häntä hyvään juoksuun. Eli se mitä meinasin sanoa hänelle, kun sain ensimmäisen kerran kiinni, tapahtui ilman sanoja. 😀

Maalissa ajassa 5:20:47. Tarkoittaa parannusta viime vuoteen 5,5 minuuttia. Oon todella tyytyväinen tämän talven jälkeen tähän suoritukseen! Murheenkryynijuoksuun on tullut lisää kestävyyttä, ja se näkyi eilen, vaikka vauhti muuten ei ole kasvanut. Pyörä on kulkenut, joten muutamien minuuttien parannusta oli odotettavissa. Uinnissa mennään samoissa kuin viime vuonna, kai.

Sijoitus oli viime vuonna kymmenes, nyt seitsemäs. 54 naista pääsi meidän sarjassa maaliin. Meidän sarjan voittaja oli ihan omaa luokkaa, tosin aika paljon olisin voinut Lotan voiton puolesta likoonkin laittaa. 😉 Mitaleille on matkaa, mutta ehkä joskus! 😀

Soittelin Kaitsu-valkun kanssa kisan jälkeen, ja arvosanaksi sain kympin. Juteltiin tulevasta, ja Hampuri tässä on edessä, mutta kyllä kummallakin on jo ensi kesä mielessä. Kaitsu sanoo aina suoraan mielipiteensä, ei hyssyttele eikä kaunistele, ja se on mun mielestä parasta. Selkeät käskyt tuli ensi syksylle, talvelle ja keväällä. Juoksuun on saatava lisää vauhtia. Jokainen juoksutreeni on pystyttävä puristamaan sitä vauhtia, mitä käsketään ja jaloista pitää pitää huolta. Nythän on mennyt kaksi syksyä ilman juoksutreenejä, nyt sellaista syksyä ei saa eteen tulla. Mutta mikä mun mielestä lähes parasta oli tuloksia eilen kateltaessa, mun juoksuaika oli meidän sarjan 11. nopein! Viime vuonna se oli 20. nopein, eli pyörän ja juoksun sijoituksissa ei ollut niin suurta eroa. Eikä juoksussa mennyt kuin yksi ohi! Eteenpäin!

Kiitos koko viiden hengen huoltajaporukalle, kiitos jokaiselle kannustajalle, kiitos kuvaajille! <3 Vaikeuksien kautta voittoon. Oli ihana nähdä kaikkia tuttuja, ja uusiakin tuttuja. Harmi, että kisan jälkeen en ehtinyt juttelemaan, vaan halusin olla ajoissa kotona, kun tänään oli kummitytön rippijuhlat. Upea ja kaunis prinsessa! <3 Nyt oon tätä tekstiä jo niin monta tuntia tehnyt, että eiköhän sepostukset ollu nyt tässä. 😀