Analyysi menneestä kaudesta

Yksi kausi taas takana, ja seuraava edessä. Täytyy vähän vetää asioita yhteen. Oppinut oon kyllä tästä kaudesta varmasti eniten mun ”triathlon-urani” aikana. 🙂 Viime vuonna kirjoittelin enemmän kauden päätöspuheessa siitä, miten siihen oli vuosien saatossa päädytty. Nyt tulee tarkempaa faktaa nimenomaan tästä treenikaudesta, lokakuusta 2016 syyskuuhun 2017.

Vuosi sitten syksyllä Kööpenhaminan ironmanin jälkeen oli vaikea saada itseänsä käännettyä taas treenimoodiin. Kööpenhaminan kisa kun onnistui huomattavasti paremmin kuin Frankfurt vuotta ennemmin 2015, niin luultavasti se vaikutti henkisesti sen verran paljon. No lokakuun alusta treenikausi starttasi, ja treeniohjelman pariin sain itseni siirrettyä. Päkiä ja kantapää vähän kiukutteli, ja en oikein uskaltanut juosta. Pelkäsin, että jotain olisi enemmänkin rikki ja annoin jalalle aikaa ja lepoa. Harmittelin jälleen juoksematonta syksyä, ja kuinka ironman on mun kropalle kova suoritus.

Lopulta jalkaongelmat antoivat periksi, mutta jouluna ymmärsin, ettei kaikki oo kunnossa. Vaikka oli ollut useampi vapaapäivä töistä, niin en jaksanut 2,5 tunnin pyörälenkkiä Tapaninpäivänä ja jätin lenkin vain 1,5 tuntiin. Olin varma, että kilpirauhasarvoissa on häikkää. Lääkitys vajaatoimintaan oli pysynyt vuosia samana. Arvot oli oudot, mutta TSH ei ollut noussut. Tiesin, että jokin on pielessä. En ollut vain väsynyt, masentunut tai ylirasittunut.

Tammi- ja helmikuussa selvittelin erilaisia veriarvoja, seurailin sykkeitä ja kävin urheilulääkärillä. Rauta-arvot ja D-vitamiiniarvo oli onneton, ja sykkeet koholla. Tammikuussa tein treenejä oman jaksamisen mukaan, lyhyitä ja tosi alhaisilla sykkeillä. Helmikuussa tein Kaitsun tekemää henkilökohtaista ohjelmaa. Edelleen menin ilman sykkeen nostatuksia, paljon lepoa ja lyhyitä treenejä. Esim. sisäpyöräily 25min ja juoksu 15min.

Maaliskuussa alkoi aurinko pikkuhiljaa paistamaan, kun veriarvot nousivat pohjamudista ylöspäin. Kuun viimeinen päivä oli lähtö Lanzaroten leirille. Viikkoa ennen oli juoksutreeni, jossa nostettiin syke aerobiselle kynnykselle ja jopa vk1:lle. Testattiin, että mitä kroppa sanoo. Leirillä sain tehtyä kaikki treenit, mikä oli todella mahtavaa! Toki osa huomattavasti lyhyempänä kuin miehet, mutta pääasia, että pääsi liikkumaan!

Sen jälkeen alkoikin mulla oikeasti treenikausi, vasta huhtikuussa! Täytyy sanoa, että silloin hirvitti kovasti lähenevä kesä ja kesän kisat. Ne tuli aivan liian nopeasti eteen. Onneksi olin kuitenkin päässyt liikkumaan, ettei sentään sohvaperunana ollut tarvinnut olla. Treenit sujuivatkin hyvin. Ainoa notkahdus lähinnä henkisesti tuli kesäkuussa, jolloin selvisi, että D-vitamiiniarvo oli jälleen tippunut. D:n tankkausta, ja mielikin alkoi olla taas normaali, mä olin mä.

Käytiin valmentajan kanssa kesän jälkeen läpi kautta, ja paremmin se lopulta ei olisi voinut mennä, kun ottaa talven huomioon! Kesäkuussa SM-pronssia sprinttimatkalla ja heinäkuussa puolimatkan ennätys SM-puolimatkalla sijoittuen seitsemänneksi. Aika puolimatkalla parani reilu 5 minsaa ollen 5:20 (uinti 34, pyörä 2:43 ja juoksu 1:56). Juoksuvauhtia oli tarkoitus parantaa kesäksi, mutta juoksuvauhti paranee vain juoksemalla. Kestävyyttä näytti tulleen onneksi lisää, ja pystyinkin Joroisilla juoksemaan vähän paremmin kuin edellisenä vuonna. Se lämmitti kovasti mieltä!

Paljon kesällä ei tullut kisattua, kun oli pakko ehtiä treenaamaan. 😀 Jäljellä oli enää vain elokuussa Hampurin ironman. Uintiaika oli edelliskesään verrattuna täsmälleen sama, pyöräkunto oli parempi, mutta pyöräaika oli huomattavasti hitaampi. Juoksu yllätti kyllä positiivisesti. Sain pidettyä hyvää vauhtia pitempään kuin oli tavoite, ja maratonaika parani 8 minuuttia. Hampurin aika oli 11:46, mikä oli 23 minuuttia edellisvuoden aikaa hitaampi. Nyt uinti 1:09, pyörä 6:07, juoksu 4:16. Olin ensin pettynyt tuohon ironmanin pyöräaikaan, mutta aikaa kun kisasta on kulunut tarpeeksi, niin oon todennut, että suoritus oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä. Ja keskustelut toki valmentajan kanssa on tähän vaikuttanut.

Treenitunteja kertyi 509 kipaletta, siitä tosin paljon talven hissunkissun menoa. Lopulta en jäänyt tunneissa kuin 23 kpl edellisvuoteen verrattuna, mutta laadussa toki sitten enemmän. Tärkeintähän kuitenkin on laatu, ei treenitunnit. 500-550 on se määrä, mitä enempää työssäkäyvä perheellinen nainen ei kyllä pysty tehdä. Eikä ole ees järkevääkään, näin on valmentajakin sanonut. Jotenkin on huojentavaakin, että tietää mikä se treenimäärä on ja että se on sellainen mihin pystyy. Eikä odoteta mitään mahdottomia.

Prosentit ei sinänsä pidä paikkaansa, kun tuossa PK1-summassa ei näy PK miinusmiinus -lenkkejä ja niitä on paljon. Pitää tehdä muutoksia mittariin, että siihen tulee nekin.

Ironmanista on nyt seitsemän viikkoa. Olin kisan jälkeen kovassa flunssassa ja kunto on kyllä tippunut todella alas. Kun lopulta pääsin juoksulenkille, niin tein 8-9km lenkkejä useilla kävelypätkillä, kun ei vain jaksanut. Meillä on ollut syyskuullekin treeniohjelma, ja sitä enempää ei saa ylimenokaudella tehdä. Mulla on ollut tapana, että ylimenokaudella teen mitä mieleen tulee ja sen verran mitä haluan. Koska ohjelmaa saa noudattaa 11kk, niin yhden kuukauden menen ilman ohjelmaa. 🙂 Osa porukasta juoksi jo viikko sitten 27km pitkiksen, mä sain juostua ensimmäisen yli 10km lenkkini putkeen. Juoksin 12km, se oli siinä kohtaa mun pitkis ja olin tosi iloinen, että sain juostua noinkin pitkästi. Mutta taidanpa kertoa tämän hetken fiiliksistä ja tulevasta toisessa postauksessa, muuten tämä venyy ihan liikaa. 😀

2017 kausi on nyt ohitse. Haluan jälleen kiittää tukijoukkoja! Tietenkin ensimmäisenä miestä ja lapsia! <3 Sitten Aqua Plussan Kaitsua, Tuulia ja tiimiä! Sonjaa uintitreeneistä! Kiitos treenikavereille! Kiitos myös Rantalainen, Liikuntakeskus Pulssi, hieroja Marjo Keskinen, Onnisport ja Lake!! Kiitollinen kaikesta tuesta, isommista ja pienemmistä! Ootte tärkeitä!

Treenit jatkuu Aqua Plussan IM-tiimissä Kaitsun valmennuksessa, ja toiveissa on ensimmäinen ehjä treenikausi! Haluaisin niin nähdä, että mihin musta on, kun kroppa kestää ja vastaanottaa treenejä!