Challenge Turku 12.8.2018

Perjantaina Seinäjoen stadionilla Sunrise Avenuen keikalla, lauantaina aamulla pakkaus ja startti Turkuun. Matkalla tajusin, että multa puuttuu laukusta vaikka ja mitä. Lisää vaan muistin, kun matka eteni. Isoimmat oli Polar V800 -mittarin laturipiuha, aamulääkkeet sekä kännykän laturi. Sitten olisin voinut lämmittää sateisessa kelissä pohkeita säärystimillä, varsinkin kun toisessa pohkeessa valmiiksi jumia. Niin ja myös lämpöisempää vaatetta kisaan oli kotona. Aattelin, että nyt on kyllä todella huono valmistautuminen, ettei tosikaan!

Perille saapuessa pääsin hotellihuoneeseen kolmannella yrittämällä, eli kolme kertaa kävin respassa ennen kuin kortti toimi ja sain laukut huoneeseen. Sitten pikaista puolen tunnin pyöräverraa tekemään. Pengoin laukusta pyörämittaria, enkä meinannut heti löytää. Siinä kohtaa totesin, että rauhoitu. Olin ihan kierroksilla sekä henkisesti että fyysisesti. Onneksi pyörälenkki tuntui hyvältä ja kun pääsin keskustasta pois, niin olisi tehnyt mieli jatkaa Kakskertaan ja tehdä vain pitkä pyörälenkki sekä unohtaa koko kisa.

No kuitenkin ilmoittautumaan ja syömään. Ja seurakaveri kavereineen pelasti mun juoksun, kun sain V800:n laturin lainaan. Toivat vielä hotellille asti piuhan! Kiitos vielä Simppa ja Anssi!!

Kisapäivä 12.8. Turku

Kisa-aamuna kello soi 5.45, suunnattiin Tarun kanssa aamupalalle ja sitten tihkusateessa kohti kisapaikkaa. Klo 7.30 kisapaikalla pyörän katsastuksessa, jossa onneksi ei ollut yhtään jonoa. Pyörän polkimiin kenkiä laittaessa vettä satoi jo sen verran reippaasti, että unohdin kaikki kuvat. Onneksi bloggaus on kuitenkin kuvitettu tuttujen kuvilla, kiitos niistä suuresti! Ei olis kirjoitus mitään ilman kuvia! Muutaman toki nappasin järjestäjältäkin.

No pyörä paikalleen, samoin molemmat vaihtopussit ja vaihtamaan märkäpukua sisätiloihin päälle. Laitoin miehelle kotiin viestiä, että olisin niin tarvinnut hänet huoltajaksi. Mulla oli kumpparit autossa, ja housut, sukat ja tennarit märkinä.

Kuva: Jarmo Kuusela

Uinti 39:02

Uintiverra, vähän jonottelua ja startti. Hyppäsin jalat edellä laiturilta, koska pää edellä lasit täyttyisivät vedellä. Sen verran korkea oli laituri, että syvälle menin ja pelkäsin, että joku tulee sieltä päälle. Tein uinnissa kyllä töitä, mutta ikäväkseni huomasin, että kaikki uivat mun ohi. Enkä saanut peesiäkään. Vesi oli kovin sameaa, oman kätensä näki vain kyynerpäähän asti, joten toisen jalkoja ei ollenkaan. Välillä jäin takaa tulevan miesporukan keskelle ja se jopa pelotti, kun ei nähnyt heidän raajojaan ollenkaan. Pelkäsin, että joku potkaisee multa kylkiluun tai ui yli, ja kukaan ei huomaa, kun vajoan pohjaan. Kun lopulta pääsin vedestä ylös, niin oma kello näytti 38:52. Ja se oli huonoin uinti pitkiin aikoihin, ja ärsytti todella. Jarmo huusi matkalla vaihtopaikalle, että uinti aika 39 ja risat. Aattelin, että virallinen aika vielä huonompi!

Mustalla naamalla ylös! 😀

T1 3:14

Pussit oli maassa, ja joku oli siirtänyt mun pussia vähän sivumpaan, joten muutaman sekunnin etsin, että mikä on mun oma. Sen jälkeen vaihtotelttaan ja pussista vain numerolappuvyö ympärille. Kypärä ja kengät odottivat pyörässä. Vaihtopussiin märkäpuku, uimalasit ja -lakki, ja pussi vapaaehtoiselle. Sen jälkeen juosten kohti pyörää. Yhden joukkueen naiset juttelivat likaisista naamoista, ja niin mä osasin putsata omaani. Oli muuten aika ruskeat naamat jokaiselle vedestä, näkyy vielä juoksukuvissakin. 😀 Joskus Joroisillakin on ollut, kun vesi on kovin sekoittunut tuulesta. Juoksin pyörätelineen ohi liian pitkälle, vaikka muka laskin oikein. En huomannut ensimmäistä lyhyttä telinettä, minkä olin vaihtoaluetta silmäillessä laskenut.

Pyörä 2:39:08

Sade oli loppunut, tosin pyöräilykengät oli märät, mutta olisivat ne kyllä kastuneet varmasti tien heittämästä vedestäkin. Alku alkoi huonosti. Pyörämittari oli ollut pitkään päällä, ja oli nyt ensimmäistä kertaa kadottanut wattimittarin. En saanut watteja näkymään, vaikka starttasin pariin otteeseen harjoituksen. Lopulta paritin koko wattimittarin uudelleen, ja vihdoin neljän kilsan kohdilla watit alkoi näkymään ja sain keskityttyä vain ajamiseen.

Tässä ihmettelen mittariongelmaa. Kuva: Aika-ajo.com / Sami Saarenpää

Ensin oli siirtymäpätkä moottoritielle, jossa kolme kierrosta ja sitten siirtymäpätkä takaisin kisa-alueelle. Mennessä vastainen tuuli ja tullessa myötäinen. Miehiä ja muutama nainen meni ohi heti ekalla suoralla. Muutama pro-mieskin sen verran lujaa vauhtia, ettei voinut erehtyä. Keskityin vain omaan mittariin ja sen näyttämiin tehoihin ensimmäisen kierroksen. Sitten mun ohi ajoi yksi nainen, ja mä mietin, että kun täällä voi selkeästi ajaa omaa ajoa, eikä porukkaa ole reitillä liikaa, niin kokeilen nyt ajaa niin, että pidän naisen näkyvissä, enkä päästä karkuun. Mun ja hänen väliin jäi pari miestä. Yritin tarkkaan arvioida 12m peesirajaa (10 metriin on tottunut, joten siihen vähän lisää), ja jos vauhti edessä hiipui, niin itse piti himmailla, etten ajanut liian lähelle. Ajoin näin vajaa 1,5 kierrosta. Ja tämä oli 8. maaliin pääsemistäni puolimatkoista (9 starttia, 1 dnf) ensimmäinen, kun käytin sallittua peesiä hyödyksi.

Kuva: Ulla

Aiemmin reiteillä on yleensä ollut niin paljon porukkaa, että aina kun on jäänyt normaali peesiväli, niin joku on ajanut siihen väliin tai sitten ylämäessä peesaamani tyyppi on häipynyt horisonttiin. Myös reitin tasaisuus siis helpotti tätä, kun porukka ei ajanut ylämäkiä kovaa ja puolestaan kampi suorana alamäkiä. Eli siis poljettiin koko ajan. Tasaisella reitillä tosin ei saa huilattua, mutta näin Lakeuden likkana tasaisuus on kovin tuttua. 🙂 Tuomareita liikkui moottoripyörillä paljon, mistä tykkäsin! Tietysti kolme kierrosta samalla radalla helpotti tätä, ja niin proot kuin hitaammat saivat peesivalvontaa. Edessä olevalle näin kerran keltaista korttia vilautettavan eli varoitus ajamisesta liian lähellä toista. Kahdesta keltaisesta saa 5min rangaistuksen.

Yksi pelottava tilannekin oli sattunut toisella puolen tietä. Näin seurakaverini seisovan ambulanssin vieressä ja joku makasi paareilla. Nuo on aina niin pysäyttäviä. 🙁

Kuva: Liikuntapäiväkirja / Jaanaba
Kuva: Liikuntapäiväkirja / Jaanaba

Viimeiselle parillekympille nostin vauhtia ja samalla tehoja. Ja lopussa taas muutaman kilometrin himmailin ja valmistauduin juoksemaan.

Pyörässä mulla oli energiageelit pullossa, joissa oli lisäksi vettä. Toisessa pullossa oli vettä. Otin geelipullosta huikan 20min välein, ja vettä päälle. Lisäksi yhden energiapatukan söin. En vaihtanut vesipulloa uuteen, joten käytännössä 1,5 litraa meni vain nestettä geelit mukaanlukien. Tämä oli kyllä mulle paras energiastrategia, mitä on ollut. Ja Hammer Nutrion on toiminut mulla jo kaksi vuotta, ei vatsaongelmia! Ja sää oli täydellinen! Ei satanut vettä, oli sopivan viileää (joku 15-16 astetta), eikä tullut kylmä. Laitoin hihallisen kisa-asun hihattoman sijaan, kun se olisi lämpöisempi.

T2 2:03

Tällä kertaa jälleen väärälle riville, ja suhahdin pyörätelineen ali oikealle riville. Pyörä telineeseen, juoksupussi vaihtoalueelta maasta. Olin laittanut vaihtopussin sisään muovipussin ja sinne juoksukengät, sukat, pyyhkeen, aurinkolasit ja geelit, joten sain kuivat sukat ja kengät jalkaan! Vaihto, ja sitten juoksemaan. Jalat tuntui lämpöisiltä märkien pyöräkenkien jälkeen.

Juoksu 1:51:43

Pyörämittarin sekoilun vuoksi en tiennyt pyöräaikaani, ja kun en muistanut V800:sta ranteesta vaihtaa ajoissa pyörämoodiin. No näin juoksuun lähtiessä kellosta kokonaisajan: 3:23 ja risat. Joten pyöristin 3:24. Ajattelin, että koko juoksu on tehtävä todellakin töitä ja yhtään ei saa löysäillä ja silti saan parannettua viime vuoden Joroisen 5:20 aikaa minuutilla, jos juoksen 1:55, kuten Lahdessa. Ei tuu olemaan helppoa siis. Olis pitänyt sekä uida että pyöräillä kovempaa. Kisainfo oli järjestetty kätevästi youtubevideon avulla, mistä tykkäsin. Ainut, että huomasin, että olin kuunnellut sen vähän vasemmalla korvalla. En tiennyt montako juoksukierrosta on! 😀 No mittarin kilometreistä näkee onko niitä kolme vai neljä.

Kuva: Petri Ahti

Juoksu lähti hyvää vauhtia liikenteeseen. Ensimmäinen kierros oli suht helppo. Lahdesta opin, että pystyn kyllä alkuun juosta 5:10 min/km. Mutta yllätyin, että 7 kilsan kohdilla jo mietin, että vaikka pyörä ei ollut runttaamista, niin ei se helppous kauaa juoksussa kestänyt! 10 kilsan kohdilla jo tuntui niin pahalta, että mietin keskeyttämistä!
Ninni A: Nyt ottaa kyllä polveen, joten sen piikkiin voi keskeyttää. Siihen sattuu, juoksen jotenkin vissiin huonosti. Sitä paitsi ei tuo jalkapöytäkään täydellinen oo. Mä en kertakaikkiaan vaan pysty juosta tätä vauhtia, ja jos en juokse, niin en saa ennätystä, joten voisin ihan hyvin löysäillä. Tässä rääkissä ei oo mitään järkeä!
Ninni B: Tämä on täydellinen kuntoa nostava treeni Barcelonaan. Mitä enemmän pusken, sen enemmän kunto nousee. Sen paremmin se kasvattaa henkistä kanttia. Sitä paitsi noin pienestä kolotuksesta ei voi keskeyttää! Kaikki irti, mitä saa. Sitä paitsi koko juoksun keskivauhti on paljon parempi tähän mennessä kuin Lahdessa. Jos vauhti laskee, niin sille ei voi mitään, mutta puristaa pitää. Lupasit kuvitella Kaitsun radan varteen huutamaan lantiosta ja frekvenssistä, joten se on nyt tuo mies tuolla!

Kuva: Vesa Vilen

11 kilsan kohdilla otin kofeiinipitoisen geelin. Miksi en ottanut ennemmin, ja miksi en ottanut Lahdessa!? Tämä kyllä ehdottomasti toi mielialaan lisää puustia! Onpa hyvä, etten oo juonut viikkoon sitä Pepsi Maxia! Muista se frenkvenssi, millään muulla ei oo väliä. Hannu huusi mulle jo toistamiseen, että taistele. Näkeekö se musta päällepäin, että limiitillä mennään?!

Kuva: Aino Mäenpää

Viimeinen kierrosrinkula käsivarteen ja viimeiselle kierrokselle. Puistossa Jarmo huutaa, että älä yhtään anna periksi, sun loppuaika on 5:14, jos jatkat tuota vauhtia. Ja mä puristin! Syke on 189, nyt ei voi puristaa enää yhtään enempää. Jos se nousee vielä kolmisen pykälää, niin mä tiedän kyökkääväni. Viimeisen kerran rasittava parin metrin jyrkkä ylämäki rannasta tielle, mä vihaan tätä mäkeä! Sienimieheltä viimeisen ja neljännen kerran sienet, joista puristin viileän veden niskaan, päähän ja käsivarsille. Enää 2,5 kilsaa, jotka todella olivat pitkät. Viimeisellä kilometrillä alkoi tihuttamaan vettä, ja tuntui, että Red Bullin kaari ei näy millään ja kun lopulta näkyi, niin se ei lähentynyt.

Maali 5:15:08

Lopulta pääsen maalisuoralle ja maaliin! Se on loppu nyt, ja ennätys tuli viidellä minuutilla! 5:15! Maaliin päästyäni Suomen ykköstriathlonisti Kaisa Sali oli maalialueella, ja sanoin Kaisalle, että voi kun olisi kiva päästä yhteiskuvaan, mutta mulla ei oo ketään tuttua tuossa, joka voisi ottaa kuvan. Alkoi sataa kaatamalla, mutta Kaisan mies Markus otti kuvan, ja kävin myöhemmin hänelle sanomassa, mihin osoitteeseen kuvan voi lähettää. Niin hienoa, kiitos!

Kuva: Markus Sali

Kannustusta tuli kisareitin varrella tutuilta ihanan paljon, kiitos jokaiselle! <3 Mutta sitä tuli myös muilta katsojilta ja ihan jokaiselta vapaaehtoiselta. Vapaaehtoiset kannusti paljon sanoin, esimerkiksi ”Pidä tuo vauhti” tai ”Sulla on hyvä vauhti, anna mennä vaan.” Se oli todella hienoa! Aqua Plussan porukkaa oli paikalla paljon, ja kävimme yhdessä vielä suihkun ja kuivien vaatteiden vaihdon jälkeen syömässä ja juteltiin juuri noiden mahtavien vapaaehtoisten kannustuksesta. Challenge Turku tarjosi kaksi ruokaa, joista toinen lauantaina ja toinen sitten kisan jälkeen. Alueella oli neljä eri ruokakojua, joista sai valita, mitä haluaaa. Tää oli kyllä hienoa huomioimista, kaksi safkaa! 🙂

Niin, ja se mun juoksun keskisyke oli 180. Eli puristin ihan oikeasti kaikki, mitä pystyin. Yhtään lujempaa en olisi juossut. Kattelin tuossa edellisten kisojen juoksujen aikoja ja sykkeitä.
Joroinen 2016: Aika 1:57, keskisyke 172.
Joroinen 2017: Aika 1:56, keskisyke 175.
Lahti 2018: Aika 1:55, keskisyke 176.
Turku 2018: Aika 1:51, keskisyke 180.

Kuusi parasta per sarja saa paikan Challenge-sarjan mestaruuskilpailuihin Slovakiaan. Samorin on kaupungin nimi, ja en tiedä miten se taipuu. Saa paikan Samoriniin? Mun mielestä ihmiset puhuu Samoriin. No joka tapauksessa kisa on alkukesästä, ja pari edellistä kertaa on ollut yli 30 astetta lämmintä. Mä olin meidän sarjan kuudes (maaliin tuli 27), ja mulla on nyt hetken aikaa miettiä lähdenkö tuonne vai en. Mun kisahan se ei missään nimessä oo, kun siellä on hellettä. Mutta tapahtuma kuulemma kokemisen arvoinen!

Kisan jälkeen vettä tuli todella paljon. Sadetakista huolimatta mun sukat, farkut ja tennarit olivat ihan märät. Auran abc:llä matkaevästä hakiessa alkoi hampaat kalista, joten parkkipaikalla vaihdoin märät farkut yökkärishortseihin ja penkinlämmitin päälle kaverin vinkistä. Lämpeni kummasti! 😀 Neljä tuntia kyllä puolimatkan jälkeen auton ratissa on pitkä aika, kun mulle ei yleensä uppoa hirveästi ruokakaan eli energiavajettakin on.

Turun kisa oli kyllä hieno! Tykkäsin kovasti, ja ensi vuonna oon ehdottomasti mukana! Kiitos järjestäjille! Niin, ja miesten voiton vei maailmanmestari Sebastien Kienle ajalla 3:38! Mikä on ihan käsittämätön, kun pyörään kului aikaa 1:55 ja juoksuun 1:12.

Ninni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta