Fiiliksiä ironmanin jälkeen

Hampurin ironman, kauden pääkisa, oli ja meni. Siitä on puhuttu kisaajien kesken, valmentajan kanssa ja tietysti monen tutun kanssa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sen tyytyväisempi suoritukseen olen. Valmentajalta tuli melkein käsky olla tyytyväinen. 😀 Perustelutkin oli hyvät, kun oli pureutunut muutaman Aqua Plussalaisen pyörän dataan. Pyörähän mulla sieltä jäi hampaankoloon, mutta ei kuulemma tarvi. 😉

Selän vihoitteluun en syytä löytänyt, mutta normaalisti olen aina pyöräillyt ja uinut perjantaina. Nyt järvessä oli perjantaina uinti kielletty, ja pyöräilystä ei Hampurin keskustassa tullut mitään. Ajoin pari rinkiä hotellin parkkipaikalla testatakseni, että pyörässä on kaikki kokoamisen jälkeen ok. Juostiin porukalla hotellin kuntosalilla juoksumatoilla vartti. Lauantaina käytiin uimassa, toivottavasti en silloin saanut kylmää. Onneksi selkä ei kuitenkaan tuon enempää sunnuntaina vaivannut, tulipa aloitettua juoksu rauhassa. 🙂

Ironman Hamburg oli tehnyt kisavideon, jossa mäkin vilahdan vakavana kävellen kohti märkäpuvun vaihtoa ja starttia. On hieno video!

IRONMAN Hamburg 2017

❗️ Es war ein Fest! Schweis und Tränen fließen, aber ihr habt es geschafft! You are an IRONMAN! HIer sind eure Bilder.. Und wer auch im nächsten Jahr dabei sein will meldet sich besser schnell an 😉👉 Registrierung ist offen: ironman.com/hamburg

تم نشره بواسطة ‏‎IRONMAN Hamburg‎‏ في 22 أغسطس، 2017

On muuten pakko lisätä tähän kuva reitistä noin kilometrin matkalta, joka sisältää 9 junanradan ylitystä. Tuo kohta ajettiin kahteen kertaan, ja ne ei tosiaan tuohon loppuneet. Niitä on lisää ja paljon.

Mutta se olis nyt ylimenokausi päällänsä. Höntsäilyä lokakuun alkuun asti, jolloin alkaa uusi kausi ja tämä kausi laitetaan virallisesti pakettiin. Sunnuntaina kävin jo vähän maastopyörällä ajelemassa Sannan kanssa, ja oli kyllä kivaa. Lenkin keskisyke jotain 110 luokkaa, eli palauttavaa menoa.

Ainut, että muhun iski flunssa! Yleensä kurkkukipu kestää ensin muutaman päivän, mutta nyt se alkoi päivällä ja illalla oli niin kipeä, etten halunnut puhua ja nyt onkin sitten puolikuollut olo ja nenäliinoja kuluu. Toivottavasti menee yhtä nopeasti ohi, kun alkoikin. Viime vuonna olin täsmälleen samaan aikaan kipeä, silloin flunssa tuli heti Kööpenhaminan ironmanin päälle.

Ironman on kova rasitus kropalle, ja kahden edellisen jälkeen mulla on mennyt syksy juoksematta erinäisten kipujen ja tuntemusten vuoksi. Nyt siis kuulostelen kroppaa jälleen tarkasti, ja toivon parasta. Normaalit lihasjumit oli viime viikolla alkuviikosta, sitten tulehtui varvas ja reiden lähentäjään ilmestyi kipukohta. Nämä ovat helpottaneet, mutta tuon mun vasemman ja huonomman jalan kantapään ja sen nilkan palloluun välissä tuntuu välillä vihlontaa. Vasen pohje on kyllä kireämpi kuin oikea, ja toivon, että johtuu pohkeesta. Pelkään kuitenkin, että on joku isompi rasitusjuttu ja taas jää syksyn juoksukilsat. No tässä nyt ei kuitenkaan ole kuin reilu viikko vasta ironmanista, joten vähän kevyttä rullailua, venyttelyä ja kylmää, niin toivottavasti jalka on viikon tai kahden päästä yhtä hyvä kuin oikea! 🙂 Tärkeintä on saada kroppa palautumaan, ja treenit ovat toissijalla. Toki palautumiseen auttaa myös kevyet lenkit, mutta näin flunssan pahimpina päivinä niitä en toki tee.

Emfitissäkin pääsin jo sunnuntaina normaalille keskisykkeelle 61, mutta nyt sitten flunssan vuoksi nousi takaisin korkeammalle. Toki la ilta – su aamu lukemaa vääristää kyllä se, että nukkumaan mennessä unohdin ”punkkipannan” (miehen nimitys laitteesta 😀 ) virittää, ja yöllä yhdeltä herätessä sen laitoin. Siksi illan RMSSD on myös yli 60, se olisi ollut varmaan matalampi, jos en olisi jo levännyt paria tuntia. Flunssa syö kyllä päivän aikana mehut naisesta, sen näkee arvoistakin.

Kisan jälkeinen lorvailu ohi, taas mennään!

Finntriathlon Joroisten puolimatkalta palautuminen on lähtenyt käyntiin hyvin. En ole koskaan odottanut niin mielenkiinnolla Emfit QS -mittarin lukemia kuin puolimatkan jälkeen. Sunnuntaina heräsin kellon soittoon klo 6.45 seitsemän tunnin unien jälkeen. Emfitin lukemat olivat olleet illalla 70, ja aamulla 61. Loistavat siis, mutta tiesin, että isommat tippumiset on varmasti tulossa seuraavana yönä. Päivä meni kummitytön rippijuhlissa ja ilta kisaraporttia kirjoittaessa.

Ja maanantain arvoja odotin vieläkin enemmän. Olin sunnuntai-illalla todella väsynyt ja Emfit näytti ilta-arvoksi 85 ja aamuarvoksi 63. Odotetusti siis miinusta, mutta edelleenkään aamuarvo ei ollut tuon pienempi. Oisko pitänyt vetää puolimatka kovempaa? 😉

Joroisten jälkeen la-su yöstä viime viikon to-pe yöhön dataa.

Puolimatkan jälkeen otettiin rennosti kuusi päivää, ja lauantaina alkoi yhdeksän päivän treenijakso, joka loppuu tulevana sunnuntaina. Sitten onkin enää kaksi viikkoa Hampurin ironmanille. Niin se aika vaan menee, liian nopeasti.

Viikonloppuna oli ohjelmassa 180km pyörää ja 30km juoksu mäkisellä reitillä. Oon niin paljon treenannut yksin, ja tehnyt pitkiä pyörälenkkiä yksin. Lauantaina sainkin seuraa IM-tiimistä. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, ja mittariin kertyi mukavat 186km ja nousumetrejäkin enemmän kuin kotikonnuilla, vajaat 1300m. On se vaan niin eri asia ajella pitkistä yksin kuin porukassa vetäjän vaihtuessa aina välillä. Tehot on huomattavasti pienemmät peesissä, ja lenkki silloin helpompi. Ajelin välillä olemattomalla peesivälillä ja välillä pitemmällä, ja nautin. Tosin Jumesniemen mäissä kyllä kirosin. 😀 Kiitos vielä hyvästä seurasta porukalle!

Normaalisti meillä pitkikset on 27km, sunnuntaina vuorossa oli 30km. Ja mäkisessä maastossa! Täällä lakeudella ei noita nousumetrejä helposti kasaan saa, joten mun lenkki siskon kanssa suuntautui läheiselle kuntoradalle. Täytyy sanoa, että etukäteen hirvitti ja tuntui hullulta lähteä kiertämään Halliskan 5km purtsia ympäri pitkiksen verran! Mulle Kaitsu ohjeisti, että 30km tai maksimissaan 3 tuntia, jos vauhti jää yli kutoseen. 27 kilometriä juostiin kuntoradalla ja kolme viimeistä kilsaa asfaltilla. Olihan helppoa juosta tasaista ja nopeaa alustaa, kun ensin oli juossut 27km mäkiä ylös ja alas. Mä olin kyllä niin fiiliksissä tämän juoksulenkin jälkeen, koska en olisi uskonut pystyväni juoksemaan niin hyvin loppuun asti pitkistä tuollaisessa maastossa. 🙂 Oon ennenkin sanonut, että sisko on kyllä loistava juoksukaveri täällä, kun on kovempi juoksemaan kuin minä, ja silti tulee aina nuo lenkit mun vauhtia.

Huomenna pitäis taas saada näistä kintuista vauhtia liikenteeseen Supersprintin myötä, saas nähdä! 😀