Henkinen kantti prakaa

Nukuin viikonlopun väsymystä tänään töiden jälkeen sen verran pitkään pois, että nyt poikkeuksellisesti valvon kymmenen jälkeen. Oon nyt puolisen vuotta pitänyt tärkeänä mennä arkena nukkumaan klo 21.30-22 välillä.

Viime viikolla sai jo flunssan jälkeen tehtyä vähän tehojakin. Tärkeimmät treenit oli 10x400m vedot sekä 27km nousevavauhtinen pitkis.

Uudet hienot tilat.

Marjo-hierojalla kävin keskiviikkona ja hän kommentoi mun kintuista, että alkaa olla taas sillä mallilla, että koko 1,5h sais kulumaan mun jalkoihin. 😀 Eli jotain on siis oikeasti tehtykin.

Sanna huoltajana perjantain pitkiksellä! Kiitos!

Täytyy myöntää, että tällä hetkellä eniten koville ottaa henkisesti. Hampuriin on vajaa 3 kuukautta aikaa, ja tuntuu, että oon niin kaukana siitä kunnosta missä haluaisin olla. Oon jäänyt IM-tiimistä jälkeen, kun muut ovat kehittyneet ja mun kunto seisoi talven paikoillaan tauon ja kevyen treenin vuoksi.

Eniten henkiseen tilaan vaikuttaa mun paino. Painan kolme kiloa enemmän kuin viime kesän ironmanilla ja neljä kiloa enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Ja se vaikuttaa todella negatiivisesti omaan fiilikseen. Kuulostaa kamalalta, että paino voi noinkin paljon vaikuttaa, mutta en voi asialle mitään. Tässä painossa mulla ei ole koskaan juoksu kulkenut, ja se vaikutta jokaiseen juoksuun. Vaikka juoksu kulkeekin nyt ihan mukavasti, niin ennen jokaista juoksua oon varma, ettei tuu kulkemaan. En usko itseeni ollenkaan.

Myönnän, että tämä vaikuttaa myös siihen, että lähdenkö juoksemaan Yyteriin lauantaina ollenkaan. Flunssan takia valmentaja sanoi, että voisin juosta kympin puolimaratonin sijaan. Mutta en tiedä lähdenkö juoksemaan kymppiäkään.

Tällä hetkellä tarvin treenikavereita varmaan enemmän kuin ikinä. Tarvin hyvää fiilistä, kovaa treeniseuraa ja hyviä treenejä alusta loppuun. Kovista treeneistä saa oikeasti kovempia, kun on joku sanomassa mitä tehdään ja porukkaa ympärillä tekemässä samaa treeniä. Pitkän pk-kauden jälkeen vaatii päätä tehdä kovia treenejä yksin, ja vuoropuhelua saa käydä ittensä kanssa. Sitä on niin helppo himmata. Nyt oon saanut onneksi muutaman oikein hyvän juoksutreenin vedettyä. Juuri niillä vauhdeilla, mitä pitikin. 🙂

Huomenna ohjelmassa on duathlon-treeni, ja lähden Pirkanmaalle tekemään treeniä porukassa. Tämän treenin jälkeen päätän, että lähdenkö juoksemaan Yyteriin.

Kun kevät on edennyt kylmänä, niin pyöräkuntokin on ihan arvoitus. Onneksi on edes tuo wattbike, millä on voinut seurailla tehoja. 🙂 Yksi maantielenkki nimittäin triathlonpyörällä vain takana. Voihan olla, että kuukauden päästä kunto on hyvällä mallilla ja fiilis on kesäinen ja luottavainen. Toivon niin. Paino olisi vaan saatava tippumaan, koska se vaikuttaa juoksuvauhtiin ja näköjään henkisesti sen verran paljon.

Halusin kirjoittaa näistä fiiliksistä, kun ei tää aina oo niin ihanaa ja sujuvaa. 😀 Mutta nyt kaloreiden laskentaa, kerran viikossa Pirkanmaalle IM-tiimin yhteistreeneihin, ja hyviä treenejä. Sillä tästä fiilis lähtee ylöspäin treenien suhteen. 🙂

Viikonloppuna oli ohjelmassa ystävien häät Vantaalla ja tietenkin äitienpäivä. Kiitollinen kolmesta rakkaasta lapsesta! <3 Sunnuntaina olin sen verran väsynyt, että pyörälenkin sijaan kutsui sohva. Vaikka treeniä pitäisi tehdä, niin väsyneenä se on oikeasti yhtä tyhjän kanssa.

Viikonloppu juhlittiin, ystävien häitä ja äitienpäivää. <3

Vahvasti ylimenokaudella

Nyt on kolme viikkoa ironmanista, missä mennään? Ylimenokausi on päällänsä ja tahtoo olla vielä vähän liiankin vahvasti. 😉 Mulla on toki ohjelmakin tälle syyskuulle, mutta oon mennyt pitkälti vaan fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan. Muutama treeni tullut tehtyä.

Poika mukana pyörällä, minä juosten.

Edellisviikolla suunnittelin eiliselle päivälle Seinäjoella järkättyä suunnistuskisaa, kun jo vuosi sitten uhkailin suunnistuskisaan osallistuvani. Se jäi, kun ennen Frankfurtin ironmania en uskaltanut ottaa riskiä loukkaantumisen pelossa ja sen jälkeen olin pari kuukautta juoksematta. Nyt sitten aattelin, että lupaus on pidettävä. 🙂 Toinen vaihtoehto oli SM-Duathlon, jossa osanotto oli vähäistä. Olisin saanut jo pelkällä osallistumisella ja tietty maaliinpääsyllä sarjani suomenmestaruuden, ja yleisessä sarjassakin olisin päässyt pronssille.

Vähän kuitenkin jotain oiretta on kantapäässä ollut, kun muutaman juoksulenkin oon tehny ja sitten testasin 5km vk-juoksulla, että missä menee palautuminen. Kun vauhtia ei jaksanut pitkään pitää yllä ja sykkeet kuitenkin korkealla, niin totesin, että olkoot sekä SM-Duathlon että suunnistuskisa. Eipä sitä paljon kultamitaliakaan olisi arvostanut, jos osallistujia ei ole ja oma menokin olisi ollut hölköttelyä. 😀

Kolme viikkoa tässä vielä ylimenokautta vietellään, ja sen aion olla juoksematta. Ihan vaan varmuudeksi, ettei tuu isompaa vaivaa. Voi olla vaan lihaskireyttä, mutta toisaalta plantaarifaskiitin mahdollisuutta ei kannata tässä vaiheessa jättää huomioimatta. Ikinä mulla ei sellaista ole ollut, mutta oon kyllä kuullut sen hankaluudesta. Näköjään jotain pientä vauriota kroppaan tuli matkaan tältäkin ironmanilta, kuten viime vuonnakin.

On jännä, kun kesän jälkeen alkaa taas perheenjäsenten harrastukset pyöriä normaalisti ja miehelläkin työreissuja lähes viikottain, niin heti tulee sellainen olo, että kääk, missä välissä mä treenaan?! Mulle ei löydy treeniaikaa, mä en pysty ironmanille ens vuonna! Mutta näin on käyny jo niin monta kertaa, että kun vaan lähtee homma pyörimään ja saa itestänsä taas eri tavalla irti ja treenit motivoi, niin ihmeellisesti sitä vaan löytää ne pienet hetket, mitä treeniin tarvii. 🙂

img_3965

Nyt oonkin yrittänyt olla stressaamatta, vaikka treeniä ei paljon oo tullu. Tässä kohtaa on se aika, kun voi himmailla. Pääntuulettamisen vuoksi tarvii kuitenkin jotain ulkoilua, ja mahan vuoksi kyllä kans. 😉 Ei voi oikein enää maata sohvallakaan ja vaan syödä. No lokakuussa taas alkaa kunnon treenit, siihen saakka kerätään intoa, mitä kuluttaa koko vuosi. On hyvä olla yksi kuukausi ihan vaan fiiliksen mukaan ja lepäillä, ohjelmaa saa kuitenkin noudattaa 11 kuukautta vuodesta.

Toisellakin tapaa erilaista aikaa. Tyttären leikattu jalka.

Vaikka tuo vetämättömyys vaivaa, niin silti toisaalta odotan tosi paljon, että pääsen ironmantiimin kanssa yhteistreeneihin ja syksy lähtisi normaalisti käyntiin!