Finntriathlon Joroinen 15.7.2017

Seitsemän puolimatkan starttia on nyt mulla takana, yksi keskeytys ja kuusi maaliin asti. Seitsemästä startista viisi Joroisilla vuosina 2012, 2013, 2014, 2016 ja 2017. Vuonna 2015 mulla oli Frankfurtin Ironman kaksi viikkoa ennemmin, mutta olin kuitenkin mukana kannustusjoukoissa. Eli Joroisilla on tullut käytyä joka vuosi sen jälkeen, kun lajin oon aloittanut. Onhan se Suomessa melkoinen klassikko, ja tietenkin puolimatkan SM-kisa.

Lähdettiin perjantaina aamusta ajelemaan miehen ja pojan kanssa. Matkalla tajusin, että kameralaukku on kotona, vain gopro mukana. Laittelin vielä muutamalla seinäjokiselle viestiä, jos olisivat vielä kotona. Harmittelin vähän, koska pitkällä putkella saa ihan erilailla kuvia kuin kännykällä. Onneksi kännykällä saa jotain, ja sain myös kuvia. Ja normaalista poiketen pari lyhyttä videopätkääkin mukaan. 🙂

Numero 400, helppo muistaa.

Joroisilla ilmoittautuminen, expoalueen tsekkaus, kisainfo ja tuttujen bongaus! Vielä pikakisan kannustusta ja sitten oli pakko pääkipuisena lähteä hotelliin vaakatasoon. Joka vuosi on yövytty Hotelli Oscarissa, ja niin nytkin. Scandic oli vaan tällä kertaa tippunut nimestä pois. Kisajännitystä ei ollut tässä vaiheessa yhtään.

Pyöräkenkä tippui lasien päälle. Taisi juuri metalliosa klossista kolahtaa, ja naps sanka poikki. Mies haki kaupasta illalla pikaliimaa, ja ensimmäinen liimaus epäonnistui. Aamulla sitten sanka liimattiin niin paikoilleen, ettei linssejä voi enää vaihtaa.

Päätin toimia viime kesän tavoin, ja katsastaa pyörän vasta aamulla. Laittelin kamat illalla valmiiksi, ja Johanna väänsi mulle kisaletit kuten Köpiksessäkin. 🙂 Nukuin ihan ok, heräsin ilman herätyskelloa puoli seiskalta. Seiskan jälkeen aamupalalle ja kasilta kohti kisakeskusta. Huomasin, että vähän alan olla kireä, kun joudun odottamaan miestä ja poikaa, eli kyllä sitä jonkinlainen pieni jännitys alkaa nousemaan. Pieni jännitys on aina paikallaan! 😉

T2- eli juoksuvaihtopussin vienti paikoilleen, pyörän jättötelineen tsekkaus, pyörä kondikseen ja pyörällä kohti lähtöpaikkaa Jarmon kanssa. Siellä pyörä paikoilleen, T1- eli uintivaihtopussin vienti telineeseen ja sitten pitkään bajamajajonoon ja kuluttamaan aikaa. Uintiverra, ja kohti lähtökarsinaa. Juttelin seurakavereiden kanssa mm. siitä, että laitanko uusien pyöräkenkien kanssa sukat vai en. Normaalisti puolimatkalla en sukkia pyöräillessä käytä, mutta nyt on uudet kengät. Pari oli sitä mieltä, että joo, mutta yksi sanoi, ettei laittaisi. Niinpä päätin, etten laita. Mulla oli varattuna sukat molempiin pussiin siitä syystä, että en tiennyt miten toimisin. 😀

Kuva: Bullseye Photography

Kuva: Sofia Kuusela

Tänä vuonna uintilakkien värit olivat ikäryhmien sijaan jaettu uintivauhtien mukaan. Alle 30min olivat kultalakkisia, 30.00-33.59 punainen, 34.00-37.59 sininen, sen jälkeen ainakin vielä violetti ja hopea. Itse olin valinnut punaisen lakin. Viime vuoden uintiaika oli 33:19, ja nyt sanoin, että uinti voi mennä aikaan 32 minuuttia, mutta voi siihen mennä vaikka 35 minuuttiakin. Riippuu niin monesta asiasta.

Kuva: Bullseye Photography

Sain lähtökarsinassa seuraa seuran miehistä. Tuuli sen verran, että oli vähän vilu, kun oli paljaat jalat ja märät vaatteet märkäpuvun alla. Mutta aika nopeasti yleisen sarjan miehille soi starttitorvi, ja sen jälkeen yleiset naiset, ja sitten ikäsarjojen rolling start. Lähdin omaa tasaista vauhtia menemään, ja ensimmäiset kaksi poijua oli kyllä aikamoista törmäilyä ja oman paikan etsimistä, mutta sitten rauhoittui. Uin mielestäni kerrankin hyvää linjaa pitkin suoraan poijulta poijulle, enkä liikaa vasemmalla. Muiden peesiä en saanut hyödynnettyä niin paljon kuin olisin halunnut. Ja uinti meni jotenkin tosi nopeasti. Viimeiselle kääntöpoijulle tultaessa olin jo, että nytkö se muka jo loppuu. Rantautuessa katsoin kelloa ja totesin ”voi v*ttu meni kauan aikaa”. Kuuluu näköjään kommentit allaolevalla videollakin. 😀 34:49 näytti kello siinä vaiheessa eli 1,5 minuuttia enemmän kuin viime vuonna, vaikka tunsin uivani hyvin. Varmasti takasuoran vastatuuli vaikutti ja toisaalta en tiedä oonko ihan samassa uintikunnossa kuin viime kesänä.

Kuva: Sofia Kuusela

Vähän harmittelin tuota uintiaikaa, mutta sitten yritin vaan miettiä, että napsin plussaminuutteja pyörästä. Pyörän alku oli hirveä, porukkaa oli ihan hirveästi. Viime vuonna nopeampi uinti ja homma oli helpompaa/väljempää. Yritin ajaa omien wattien mukaan tasaisesti, mutta ei siitä mitään tullut. Kun takana oli 11km, niin mulla paloi jo ekan kerran hermot. Porukka meni sellasilla parin metrin peesiväleillä (peesikieltokisa, ja peesiväli säännöissä 10 metriä) ryhmissä. Ensimmäisen ison ryhmän kanssa yritin taiteilla. Menivät ohi ylämäessä ja alamäessä siihen eteen jalka suorana, ja mä puolestaan vedin ohi. Tätä muutaman kerran, ja sitten totesin, että jos tuo ryhmä pysäytetään, niin mä en aio olla lähelläkään sitä. Ja himmasin vauhtia ja päästin heidät 50m päähän, ja siitä he pikku hiljaa loittonivat.

Seuraavaan ryhmään jätin heti välimatkaa, eli vedin sitten alamäen kampi suorana myös ja jopa jarrutellen, että 10m pysyy ja ylämäessä väli pitenee ja pääsen niistä eroon. Kaitsu-valmentaja on ohjeistanut, että pitää tehdä oma pyörä, eikä saa kuluttaa energiaa muihin. Mutta kun tuollaset ryhmät pilaa oman ajamisenkin. Kauheeta vauhtia ylämäet ylös ja sitten huilataan alamäki, kun mä ajan tasaisesti ja poljen alamäetkin. Mitä järkeä on ajaa alamäkiä niin, että taulussa on 70-90 wattia?! Ennen kääntöpaikkaa totesin, että jahas sama ryhmä on edelleen kasassa, kun tulivat vastaan.

Rantasalmelle oli myötätuuli, ja sinne vähän myös laskuosuutta. Takaisinpäin vastatuuli ja nousumetrejä enemmän. Törkeää peesaamista siellä ja täällä, mun edestä reilun 20m päässä vihellettiin mies sivuun (stop and go) ja sitten vihellettiin uudestaan ja viisottiin, olin ihan että minäkö, miten voi, missä mokasin? Mutta osoitti sitten mun taakse. No ei mennyt kauaa, kun edellä pysähtymään joutunut mies veti ohi saman miehen peesiin takarenkaaseen kiinni, missä oli ennemminkin. Siis oikeasti! Mä en arvosta oikeasti pätkääkään niitä, jotka ovat esimerkiksi mitallinsa saaneet sillä, että on tuolla porukassa ajeltu liian pienillä peesiväleillä ja jopa takarenkaissa kiinni.

Kuva: Bullseye Photography
Kuva: Bullseye Photography

Pariin kertaan avasin suuni. Kun toistuvasti iso lössi tulee ohi, ja kaikki tulee siihen eteen kampi suorana, niin ei vaan jaksa. Jollekin miehelle sanoin, kun tuli ihan mun eteen, että älä piip tuu siihen kampi suorana, niin otti uudestaan ohituskaistan ja jatkoi matkaa. Kiitos sille! 😀 Paluumatkalla meitä oli joku kymmenisen kilsaa sellanen 4 hengen porukka, joilla peesivälit kunnossa. Kaksi mun edellä ja yksi takana, mutta heistäkin sitten kaksi liittyi ohimenevään porukkaan. Nyt rangaistuksia jaettiin enemmän kuin ikinä, mutta näköjään stop and go -rangaistukset eivät näitä peesaajia paljon hetkauta! En voisi kyllä hyvällä puhtaalla omallatunnolla nauttia ennätyksistä, jos olisin huijannut!

Etukäteen Kaitsun kanssa käytiin läpi tavoitetta Joroisille. Tiedossa oli siis viime vuoden aika 5:26 sekä osuusajat uinti 33min, pyörä 2:48 ja juoksu 1:57. Niiden ja tämän hetken kunnon perusteella tavoite oli 5:26 tai parempi. 5:26 aikaan oltaisiin tyytyväisiä, mutta jokainen minuutti plussaa. Jos jokainen laji menee nappiin, on mahdollista saada 10 minuuttia ajasta pois. Mutta se ei missään nimessä ollut tavoite, vaan maksimisuoritus. Kaitsu sanoi, että pyörästä lähtee pois 3-7 minuuttia, riippuen kelistä. Pyöräaika oli lopulta 2:43 eli viisi minuuttia lähti viime vuoden ajasta pois. Laskin matkalla, että jos saisin kolme minuuttiakin pois, niin silti olisi uintiajan jälkeen vielä 1,5 plussaa juoksuun. Aattelin myös vaihdon olevan nopeampi, kun esimerkiksi tuuliliiviä en laittanut päälle. Keskisyke oli 161 (viime vuonna 159) ja watit 5 pykälää isommat. Keskivauhti 33,1km/h. Pyöräkengät oli niin buenot! Ei painaneet varpaisiin, eivät hinkanneet mihinkään, niin mahtavat!

Mies kommentoi, että pari ihmistä yritti oikaista tuota videolla näkyvää kiertoreittiä. Nainen palautettiin takaisin kiertämään, mutta joku mies pääsi oikaisemaan. Pyöriä jätettiin kahteen paikkaan, ja lämpölaitoksen pihaan pyörän jättäneiden ei tarvinnut tuota lenkkiä kiertää. Tielle jättäneille tuo kieppi oli edessä, eli mm. mulle. Tämä siksi, että kaikille tuli yhtä pitkä matka.

Vaihtoalueen lähestyessä otin jalat pois kengistä ja jätin kengät polkimiin kiinni hypäten pois pyörän päältä. Kipittäen kypärä ja pyörämittari kädessä vaihtopussille. Sukat ja lenkkarit jalkaan, ja menoksi.

Juoksuun oli selkeä tavoite. Sama tavoite kuin viime vuonna, juosta alle 5:30 vauhtia. Viime vuonna oman mittarin mukaan vauhti oli 5:35min/km, juoksu hyytyi loppua kohden. Nyt tuntui suht raskaalta heti, mutta kuitenkin ihan vahvalta. Seitsemän kilsaa meni jotenkin tosi nopeasti, neljän kilsan kohdilla alkoi ees vähän tuntumaan juoksulta. Toki siinä kohtaa tuli pitkään enemmän tie alaspäin kuin ylöspäin. Näin 100m päässä Kaisan jossain 4.5-5km kohdilla, meni kierros ennen kuin olin ihan Kaisan takana ja sain sanottua ”Kaisa”. Kaisa ei reagoinut, ja aattelin, ettei kuule. En jaksanut toistaa kovempaa. 😀 Meinasin sanoa, että kierros meni, että sain kiinni, meillä on niin tasainen vauhti, että tsempataan toinen toista hyvään juoksuun. Alamäessä jäin Kaisasta ja sitten lisää kisakeskuksessa, kun geelin päälle pysähdyin juomaa vettä. Saavutin Kaisaa uudelleen toisen kerran, ja tuumasin taas takana ”Kaisa”. Ei se kuule, ja taas se karkas. Syke oli itsellä sen verran korkea, että en alkanut muuta puhumaan, kun ei pysty toistamaan moneen kertaan. 😀

Kuva: Sofia Kuusela

Sekä kisakeskuksessa että oma huoltopaikan kohdalla oli kannustus aina upeaa! Tunnistin monta tuttua kasvoa, kun kuulin nimeni mainittavan. Samoin ohi juoksevilta tutuilta ja niiltä, jotka tunnistivat sai kannustusta. Yritin myös itse ohittaessa bongata ja kannustaa tuttuja, mutta viimeisellä kierroksella sykkeet olivat 180 ja yli, niin montaa sanaa ei voinu sanoa. Ei ollu varaa puheella nostaa sykettä. 😀

Kuva: Elina Hovinen

En päässyt ensimmäistä 7km lenkkiä niin kovaa kuin viime vuonna, mutta vaikka juoksu painoi toisella ja varsinkin kolmannella kierroksella, niin sain sen kuitenkin pidettyä vahvana ja omasta mielestä myös koossa. Viime vuonna kierrokset oli järjestäjän mukaan 5:20, 5:30, 5:35. Nyt ne olivat 5:24, 5:27 ja 5:30. Varmasti supersprintit, pururatajuoksut ja väsyneillä lihaksilla juostut lenkit ovat tehneet tehtävänsä.

Kuva: Sofia Kuusela

Juoksuaika 1:56:08. Tarkoittaa, että reilu minuutti lähti viime vuodesta. Keskivauhti 5:32 ja keskisyke 175. Viime vuonna keskisyke oli 172, eli sain puristettua enemmän irti. Edellä mennyt Kaisa tsemppasi hyvin pitämään vauhtia yllä, ja Kaisaa en muuten sitten koskaan kiinni saanut. Maalissa hän kertoi, että oli kuullut mun sanovan hänen nimensä, mutta ei ollut pystynyt reagoimaan ja olin kuulemma tsempannut häntä hyvään juoksuun. Eli se mitä meinasin sanoa hänelle, kun sain ensimmäisen kerran kiinni, tapahtui ilman sanoja. 😀

Maalissa ajassa 5:20:47. Tarkoittaa parannusta viime vuoteen 5,5 minuuttia. Oon todella tyytyväinen tämän talven jälkeen tähän suoritukseen! Murheenkryynijuoksuun on tullut lisää kestävyyttä, ja se näkyi eilen, vaikka vauhti muuten ei ole kasvanut. Pyörä on kulkenut, joten muutamien minuuttien parannusta oli odotettavissa. Uinnissa mennään samoissa kuin viime vuonna, kai.

Sijoitus oli viime vuonna kymmenes, nyt seitsemäs. 54 naista pääsi meidän sarjassa maaliin. Meidän sarjan voittaja oli ihan omaa luokkaa, tosin aika paljon olisin voinut Lotan voiton puolesta likoonkin laittaa. 😉 Mitaleille on matkaa, mutta ehkä joskus! 😀

Soittelin Kaitsu-valkun kanssa kisan jälkeen, ja arvosanaksi sain kympin. Juteltiin tulevasta, ja Hampuri tässä on edessä, mutta kyllä kummallakin on jo ensi kesä mielessä. Kaitsu sanoo aina suoraan mielipiteensä, ei hyssyttele eikä kaunistele, ja se on mun mielestä parasta. Selkeät käskyt tuli ensi syksylle, talvelle ja keväällä. Juoksuun on saatava lisää vauhtia. Jokainen juoksutreeni on pystyttävä puristamaan sitä vauhtia, mitä käsketään ja jaloista pitää pitää huolta. Nythän on mennyt kaksi syksyä ilman juoksutreenejä, nyt sellaista syksyä ei saa eteen tulla. Mutta mikä mun mielestä lähes parasta oli tuloksia eilen kateltaessa, mun juoksuaika oli meidän sarjan 11. nopein! Viime vuonna se oli 20. nopein, eli pyörän ja juoksun sijoituksissa ei ollut niin suurta eroa. Eikä juoksussa mennyt kuin yksi ohi! Eteenpäin!

Kiitos koko viiden hengen huoltajaporukalle, kiitos jokaiselle kannustajalle, kiitos kuvaajille! <3 Vaikeuksien kautta voittoon. Oli ihana nähdä kaikkia tuttuja, ja uusiakin tuttuja. Harmi, että kisan jälkeen en ehtinyt juttelemaan, vaan halusin olla ajoissa kotona, kun tänään oli kummitytön rippijuhlat. Upea ja kaunis prinsessa! <3 Nyt oon tätä tekstiä jo niin monta tuntia tehnyt, että eiköhän sepostukset ollu nyt tässä. 😀

SM-pronssia sprinttimatkalta

Kävin torstaina verikokeissa ottamassa rautavarastot ja D-vitamiinin. Itse asiassa monta muutakin arvoa, kun Terveystalon Liikkujan paketissa tuo tulee paljon halvemmaksi. Ei tarvinnut käydä lääkäriltä kyselemässä lähetettä, vaan satasella iso satsi erilaisia kokeita. Perjantaina ajoissa iltapäivällä oli suurin osa tuloksista valmiina, mutta D-vitamiinin tulos tuli matkalla tyttärien kanssa kohti Lohjaa ja majapaikkaa. Samantien soitto miehelle ja valmentajalle. Tässä taitaa olla nyt syy tälle mun alavireisyydelle!

D-vitamiini helmikuussa 42, maaliskuussa 73 ja nyt 54. Viitearvo on, että sen pitäisi olla minimissään 75. Ferritiini eli rautavarastot olivat nousseet, nyt 38. Kun tammikuussa oli 14, helmikuussa 25, maaliskuussa 20. Tavoite kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavana on, että ne olisi 80-100. Siihen on vielä matkaa, mutta pääasia, että ovat nousseet.

Sitten itse kisa-aamuun. Kuvia on heikonlaisesti, kun oon ite täysin unohtanut ottaa yleiskuvia ja en huomannut tytöille sanoa, että ottaisivat mun puhelimella paremman kameran vuoksi. Olimme Lohjalla sukulaisissa yötä, ja lauantaiaamuna kohti Vantaan Kuusijärveä. Matkalla vähän jännitys nousi, ja tytär kommentoikin, että eikö tämän pitäny olla vaan treeni? No kisa on kuitenkin kisa, vaikka treenimielessä lähteekin. 😀 1,5h ennen piti kisakansliassa ilmoittautua, olin paikalla 1h 40min ennen lähtöä. Aikaa oli, mutta lopulta tuli kuitenkin kiire tekemään uintiverraa! Siinä kohtaa, kun järveen mennessä syke oli 149, niin aattelin, ettei tästä tuu mitään. 😀

Starttiviiva oli leveä, ja lähdin keskeltä liikenteeseen. Kaikki mahtuivat yhteen riviin, joten eturivistä sai lähteä. Huomasin ensimmäisen suoran uivani ison porukan vasemmalla puolella samaa vauhtia, ja päätin ensimmäisten poijujen jälkeen yrittää liittyä porukkaan ja saavani siitä peesihyötyä. Se ei ollut niin helppoa, kun mun uinti vielä kaartaa vasemmalle, mutta pääsin kuitenkin porukkaan sen verran, että huomasin siitä olevan hyötyä. Takasuoralla pääsin muutaman naisen ohi, ja etusuorallakin vielä. Uinti tuntui hyvältä. Olin uinnin jälkeen sarjani 2., ja kaikista naisista 14.

Vaihto oli vähän hidas, ja vaihtoaika olikin vain 33. nopein kaikista naisista. Pyöräilyn aloitettuani kokonaisuudessa sijalla 21. Tässä näkee hyvin, missä on parantamisen varaa! Aqua Plussan juniori Valtteri piti mut hyvin ajantasalla kisassa, vaihdosta pyöräosuudelle mennessä huikkasi, että olen toisena.

Pyörä oli perustekemistä. Muutaman viikon aikana on käynyt selväksi, että pyörä kulkee nyt hyvin. Se on hyvä, koska on kuitenkin ironmanissakin pisin osuus. Pyöräreitti oli mulle sopiva! Ei mitään isoja mäkiä, vaan ajettava. Loivaa alamäkeä ja loivaa ylämäkeä. Muutaman saman naisen kanssa ohiteltiin välillä toisiamme, mä olin hitaampi ylämäissä ja nopeampi alamäissä. Pidin tarkkaan huolta siitä, että väli edellä ajamaan on vähintään 10m. Heti jalka suoraksi, jos lähenin liikaa. Tai jos vauhtia oli huomattavasti enemmän, niin sitten ohi. Pyörän lopussa alkoi sataa, ja se tuli niin oikeaan saumaan. 24 astetta lämmintä on mulle liikaa, ja pieni vesisade juoksuun tekee todella hyvää! Reitti oli 3x7km eli 21km. Oma mittari näyttää vauhdiksi 34,5km/h.

Taru kertoi vaihtopaikkaa kuntoon laittaessa juoksureitin olevan pururadalla, sisältävän pari mäkeä ja jopa polkupätkän. Ei ole nopea, joten ei kannata murehtia vauhdista. Niinpä en oikeastaan vauhtia paljon katsonutkaan. Tiesin olevani pyöräilyn jälkeen toisena, kun porukkaa ei ohi mennyt. Sain taas Valtterilta siihen varmuuden. Tämä toinen vaihto puolestaan oli nopea, kaikista naisista 10. nopein.

Numerolappu ei pysy edessä, kääntyy taakse itestään. Kuva: JP Huippula

Juoksu olikin sitten kaikkea muuta kuin mulle sopiva. Raskastekoisena juoksijana ylämäet on kovia, ja alamäkiä en osaa juosta. Toki osa oli niin jyrkkiä, ettei niitä kyllä olisi pystynytkään rullaamaan. Reitin loppupätkä ei onneksi ollut samanlaista kuin alku. Kaikki pyöräilyssä ohittamani naiset tulivat juoksussa ohi. Juoksussa syke oli tosi korkea, mutta silti tuntui, ettei pääse yhtään mihinkään. Juoksu oli kaksi kierrosta, ja ensimmäisellä kierroksella tuli jo yksi meidän sarjan naisista ohi. Sain varmistukseni kolmannesta sijasta kilpailukeskuksessa, mistä lähdettiin taas uudelle kierrokselle. Näin, että takaa tullaan lujaa, ja olin ihan varma ehtivät ohi useampi. Viimeisen kilometrin yritin juosta kovempaa ja sitä vauhtia olisi pitänyt pystyä juosta koko matka. Sain kuin sainkin kolmannen sijan pidettyä, ja ensimmäinen SM-mitali napsahti! Oman mittarin mukaan vauhti 5:19min/km eli ei kummoinen, mutta ei ollut kyllä mun reitti. Ja eipä sillä oikeastaan tässä kohtaa mitään väliä. 😀 Kultaan ja hopeaan ei mitään saumoja, ja pronssi tuolla juoksulla tuli pidettyä. Maalissa siis oman sarjan kolmas, kaikista naisista 21.

IM-tiimin pronssimitalistit, minä ja Apa.

Uinti ja pyörä kulkee, seuraavaksi on juoksun vuoro! 😉

Kiitos mun huoltajille ja jokaiselle kannustajalle! Yritin aina omaa nimeä kuultaessa vilkutella, ei paljon noilla sykkeillä pystynyt puhumaan. 😀 Oli ihana nähdä tuttuja taas talven jälkeen! Palkinnoksi mitalin lisäksi tuli Shock Absorberin urheilurintsikat sekä Masajon jaksamisjuomaa ja Chian siemeniä. Tämä teki todella hyvää rikkonaisen talven jälkeen!! 🙂 Enkä ees meinannut ilmoittautua tänne, valmentajalla oli kovempi luotto muhun kuin mulla itellä.

Tapahtuma oli mun mielestä järkätty hyvin! Tuli sähköpostia ja tekstaria ohjeista, parkkipaikalle oli opastus ja kaikki reitit oli niin hyvin merkattu, ettei voinut mennä harhaan.