Ironman Barcelona 7.10.2018

Kisaraportin aika. Suurinta osaa kirjoitin lentokoneessa, kun lentokin oli normaalia pitempi sen ollessa myöhässä 2,5h. Istuttiin toki lentokentällä koneessa, ei taivaalla. 😉 Barcelonan ironman eli 3,8km uintia, 180km pyöräilyä ja 42,2km juoksua.

Kisaa edeltävä yö oli huono. Alakerrassa oli joku bändi soittamassa, ja mä en saanut nukuttua. Puoli kaksitoista kävin respassa kysymässä, että koska tuo loppuu. Olin aika hermona. Mä oon yleensä aina ennen kisaa nukkunut hyvin. Kun soitto loppui, niin murehdin tytön verensokereita, ja sen jälkeen heräsin ukkoseen. Nukuin ihan liian vähän, vajaa neljä tuntia. Barcelonassa kisastartti on normaalia myöhempään, vasta klo 8 jälkeen, koska aurinko nousee vasta muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Joten kello onneksi herätti vasta klo 5.30, kun joskus se on herättänyt klo 3.45.

Aamupalan kautta kävellen kohti vaihtoaluetta ja uinnin starttipaikkaa. Matkalla alkoi satamaan vettä, tummassa taivaanrannassa vilkkui salamat. Juomapullot ja mittari pyörään sekä vaihtopussien tsekkaus. Sen jälkeen märkäpuku päälle ja odottamaan uinnin lähtöä. Annoin miehelle mun puhelimen ja märät vaatteet, että saa viedä hotellille kuivumaan.

Lähtökarsinat oli ajan mukaan jaettu, ja mä menin alle 1:15 karsinaan. Seuraava olisi ollut alle 1:05, ja siihen ei ole saumoja. Siinä seisoessani tunsin jalkapöydän päällä jotain, sellainen beigen värinen 15cm pitkä liskohan siinä. Vähän hyppäsin ilmaan! 😀

Kun päivä valkeni, niin näki meren aallot. Ei tule olemaan helppo uinti.

Uinti 1:12:20

Mietin, että ekalle poijulle eli 300m pitää tehdä töitä ja sitten vähän helpottaa. Pääsin mereen ja ei muuta kuin uimaan. Yritin suunnistaa kohta pientä punaista kääntöpoijua kohti, ja useasti tajusin kuinka paljon vasemmalla olen. Uin lopulta todella paljon vasemmalle, ja aattelin, että nyt oli kyllä iso moka heti alkuun.

Käännöspoijulta myötäaallokkoon, ajauduin ulkoreitille, enkä saanut kauheasti apua peesaamisesta. Yritin liu’uttaa ja pitää tekniikan hyvänä, vaikka aallokko käänsi itseä sen verran, että välillä käsivedot tuntuivat yhtä tyhjän kanssa. Päätin, että seuraavalla käännöspoijulla saan katsoa kelloa. Siinä olisi 2050m täynnä. Kello näytti 35:39, ja totesin, että nyt sujuu kyllä hienosti! Tajusin kyllä, että on vähän eri tulla myötätuuleen kuin palata vastatuuleen. Mutta en oikein asiaa ymmärtänytkään kuin vasta hetken päästä.

Aallokko oli valtavaa. Oli ihan hassua, että vieressä oleva uimari on sua metrin korkeammalla kuin itse on. 😀 Yritin vaan uida eteenpäin, ja uinnin pelastusporukka / reittimerkkaajat viittoivat keskelle päin, eli aika paljon oli rantaan päin ajautunut. Noin kilometriä ennen kyökkään, ja kyökkään uudelleen ja uudelleen, ja sitten tulee oksennus. Ei oo todellista! En hörpännyt vettä niin, että olisi johtunut siitä, vaan se oli selkeästi meripahoinvointia. Oksentaminen rikkoo mun uinnin. Näen syke- ja vauhtikäyrästä, että milloin oon oksentanut. Sen jälkeen eteneminen on hitaampaa. Pysähdyn kyökkäämään vielä kolme erillistä kertaa, mutta en enää oksenna. Uinnin maali tuntuu olevan kaukana, eikä lähesty ollenkaan. Aika moni oli vissiin antanut kaloille ruokaa, en todellakaan ollut ainut! 😀

Pääsen lopulta rantaan. Saan aikamoisen aallon niskaan, mutta en lennä sen mukana pohjaan. Jes, aika 1:12 kaikesta huolimatta. Täytyy olla tyytyväinen tähän, odotin huonompaa viimeisen kilometrin tapahtumien vuoksi. Matkalla vaihtoteltalle huuhtelen kasvoni ja niskani kunnolla suihkussa. Bodyglide on kyllä mun pelastus, ei hiertymiä niskassa!

Vaihto 4:53

Oma vaihtopussi naulasta, josta päälle sukat, pyöräilykengät ja kypärä. Pussiin märkäpuku, lasit ja lakki. Ja pussi takaisin naulaan. Juosten pyörälle, pyörä telineestä ja kohti paikkaa, josta saa nousta pyörän päälle.

Pyörä 5:38:59

Pyörän alussa on 3km mutkaista kaupunkiosuutta. Watit on kaupunkiosuuden jälkeen pienet, ja nyt lähdetään niitä nostamaan. 30km todella helppoa menoa myötätuuleen. Oi, mikä fiilis! Tosin fiiliksen lisäksi korkealla on sykkeetkin. Mietin, että johtuukohan huonosta yöstä, ja kun niitä huonoja öitä on ollut kisaviikolla useampikin. (En suosittele Hotel Presidenttiä!) Ajattelen, että oli ne sykkeet Kööpenhaminassakin alkuun korkealla. En anna häiritä. Mietin vaan, että tästä tulee kaikki aikojen ironman! Valmentaja Kaitsu sanoi, että täydellisen suorituksen koittaessa mulla on saumat 5:15-5:20 pyöräaikaan ja tällä menolla siitä sellainen tulee. Jalka oli herkkä ja watit oli helposti yläkanttiin. Jouduin huolehtimaan kokoajan, etten polje liian lujaa. Mä olin niin fiiliksissä!

Suu täynnä banaania!

Oksennus nousi suuhun ja nenään. Oho, mistä tämä nyt tuli?! Ehkä vielä uinnin peruja. Nielen oksennuksen, mutta nenäontelosta se kestää hetken kadota. Tiedättekö, kun niiskutat hetken ja kurkun perällä maistuu ja nenässä haisee oksennus. Hih hei! 😀 Mutta tämä enemmänkin naurattaa kuin huolestuttaa.

Ekalla kierroksella tulen olemaan ohituskaistalla jonkin verran, mutta myös ohitettavana. Saan kuitenkin ajettua jotenkin loistavassa välissä, koska mulla ei ole samoja kokemuksia kuin muilla isoista lösseistä. Näen kyllä törkeitä porukoita, jotka ajavat liian lähellä toisiaan, mutta itse saan ajaa hyvinkin omaa ajoa. Kun isompi porukka tulee takaa, niin jätän väliä, etten ole kasassa, kun tuomari tulee porukan hajottamaan. Ja kun jätän väliä, niin automaattisesti myös tipun porukasta.

Kolari, joku makaa maassa ja ambulanssi paikalla. Reitti on paikoin tosi kapea. Yksi suomalainen kommentoi, että hänen mielestään kapeampi kuin aiemmin. Vähältä pitäen tilanne kävi itsellekin. Ajoin ohituskaistaa, ja tie kapeni oikeasta laidasta tötsien avulla. Ohittamani tyyppi tulikin ihan mun viereen kiinni. Säikähdin, en ollut huomannut, että se kapenee noin.

70 kilsan kohdilla keskivauhti oli sitä mitä piti 33,5km/h. 90km tuli helposti. Mutta kääntöpaikalla matkaa mittarissa oli yli 91km ja ajoaika 2:45, niin tiesin, etten tule pääsemään aikatavoitteeseen. Eikä seuraavalla kierroksella ollut enää samanlaista myötätuulta, joten senkin myötä vauhti tippui. Tiesin kannustusjoukkojen olevan kääntöpaikalla, ja huomasin, että harmittelin sitä, että piti lähteä toiselle kierrokselle vielä. Olis tämä tähänkin voinut jäädä.

Olin ajatellut reitin olevan nopea. Mutta ei se sitä ollut. Tai tietty mihin vertaa. Mä vertaan lakeuksiin. Paljon liikenneympyröitä, kapeita kohtia, ja pari mäkeä. Yksi lisäpisto kahden vuoden takaiseen reittiin tullut kuulemma myös, sekin oli ylämäki toiseen suuntaan ja alamäki takaisin, ja samantien liikenneympyrässä jarrut pohjaan ja lähes u-käännös toiselle tielle. Voi jopa sanoa, että pyöräreitti oli vaarallinen.

Vähän saatiin sadettakin niskaan, ja nyt piti olla extravarovainen tiemerkintöjen ja liikenneympyröiden kanssa. Miestä meni nurin useampi!

Takana 130km ja tajuan, että mun piti vaihtaa pullot 90km huollossa, mutta ei puhettakaan, että olisi tarvinnut. Aamu on ollut yön ukkosen jälkeen viileä, mikä tosin sopii mulle, eikä mun ole ollut jano. Oonko juonut liian vähän? Yritän napata juomista vähän enemmän.

En nähnyt yhtään rangaistusta peesauksista annettavan, mutta moni muu oli nähnyt useamman. Kertoo varmasti siitä, että mun ”ajosauma” oli muita parempi! Mutta sen huomasin, että esim. Calellan pään mäet kasas porukan. Siinä mäkin tulin alamäkeen aikamoisessa kasassa.

Viimeinen 30km painan vielä tulemaan, hyvillä wateilla. Lasken vähän väliä, että paljonko on vaihtoon ja mitä loppuaika tulee olemaan. Loppuaika karkaa koko ajan kauemmaksi, ja huomasin jossain kohtaa laskevan sen 180 kilsalla ja kun matkaa olikin enemmän. Katson myös keskinopeutta, se ei pysy haluamallani tasolla.

Päätän, että olen tyytyväinen pyörään, koska watit eivät tippuneet samalla tavalla kuin aiemmissa kisoissa. Sain ajettua hyvin loppuun asti. Nyt matka oli vaan enemmän kuin 180km, ja tällaista tämä vaan on pyörän kanssa. Olosuhteet vaikuttaa. Oma mittari näyttää 182,6km. Yksi suomalainen sanoi, että viisi kilometriä enemmän kuin viime vuonna.

Vaihto 3:55

Pyörä telineeseen, pussista juoksukengät, aurinkolasit ja energiat, ja pussiin kypärä ja pyöräkengät. Vaihdan myös kuivat sukat ja huomaan, että mun jalat on ihan märät. Tulee tietämään rakkoja.

Juoksu 4:18:18

Pikanen virtsarakon tyhjennys juoksun ekalla kilsalla bajamajassa. Juoksussa sykkeet on alusta asti korkealla. Kaksi vaihtoehtoa, joko juosta tavoitevauhtia ja kattoa koska tsippaan tai hidastaa vauhtia. Päädyin ekaan vaihtoehtoon. Kerrankin ajattelen, että onpa kiva vaihtaa lajia juoksuun.

5km kohdalla alkoi tuntua pohkeessa. Ei normaalissa kiristyskohdassa, mikä mua on vaivannut, vaan ylempänä. Ei tiedä hyvää.

Juoksu on kolme kierrosta ja ensimmäinen kierros on aina jännä, kun ei tiedä mitä reitillä on. Kauemmassa päässä on kaksi lenkkiä. Aattelen, ettei se kääntöpaikka ny kaukana ookaan, heh. Väärin luultu. Se toinen ja oikea kääntöpaikka olikin kauempana.

Ensimmäisen tunnin aikana menee 2 geeliä ja yksi lasi kokista. Vesi tarjoillaan pulloissa ja onnistui juoda juostessa, ja samasta kaataa päällensä viilennystä. Tuttuja juoksee vastaan, yritän huikkia, kun heitä näen. Mulla on vielä hyvin energiaa siihen. Olin alunperin suunnitellut kysyväni kokonaisaikaa ennen juoksua mieheltä, kun sen näen. Mulla on siis ollut kello uinnissa ja on juoksussa, mutta pyörässä eri mittari. Mutta en kysy, ei sillä mitään väliä oo. Alle 11 tunnin ei tulla tänään menemään.

10km kohdalla alkoi vääntää mahassa. Oliko se kokis vai merivesi vai kostautuuko se huono juominen pyörässä nyt? Mulla meni nestettä vain 2 litraa. Olin ajatellut, että ainakin kolme pitäisi mennä. Vatsaongelmia on kyllä ollut koko reissun, ei vain kisapäivänä. Alkaa mennä fiilis, mietin koko ajan koska pitää mennä vessaan. Otan pelkkää vettä, en uskalla ottaa energiaa. Jätän suunnitellun geelin välistä. Mutta tietääkö tämä energiavajausta? Sitten on vaan pakko ottaa riski ja ottaa geeli. Vaihdetaan tuntemattoman suomalaisen miehen kanssa fiiliksiä, ja hän sanoo, että koita ottaa banaani, jos auttaisi. Kiitän vinkistä ja seuraavaksi kun niitä on tarjolla, niin otan.

Tästä tulee niin vaikea juoksu, vaikein maraton ikinä. 20km kohdalla nimettömässä varpaassa paukahtaa rakko, sattuu ja kävelen 10m. Ensimmäinen periksiantaminen tapahtui juuri. Olen juossut jo 23km, mutta ikävä kyllä se tietää vielä 19km ennen maalia.

Tuttuja on juossut vastaan ja muutama sana on vaihdettu, mutta Johannaa en oo nähnyt. 26km kohdalla kysyn miehiltä Johannasta, kun en oo nähnyt ollenkaan, onneksi kaikki hyvin. Samalla kuitenkin kysyn kokonaisaikaa juoksuvaihdon jälkeen. Mietin, että onkohan alle 7h. 7:00:06 juoksee mies perään kertoen ajan. Okei, eli ennätys on kyllä mahdollinen.

Mulla on kuudesta geelistä kolme jäljellä, ne piti kuluttaa 30km mennessä. En pysty ottamaan niitä. Oon ottanut vain kokista ja kävellen sen juonut. Mutta huoltopisteen appelsiinit näyttävät hyvältä, otan sellaisen. Olipa hyvää ja raikasta. Aurinko menee pilveen, kohta ei enää tarvi viilentää itseään kaatamalla vettä päälle.

Jos haluaa ennätyksen, niin pitää tehdä sen eteen töitä. 16km matkaa jäljellä. Hemmetti!

Vatsa alkaa antamaan periksi, johan sitä 20km kesti. Vessassa ei tarvinnu käydä, odotin koko ajan koska tulee kunnon vatsakramppi ja sinne on mentävä. Ei tullut kramppia vatsaan, vaan pohkeeseen. Pikanen stoppi venytys, kävelypätkä ja yritys juosta. Oon ihan varma, että pian kramppaa uudelleen.  Pohje on kramppiherkkä, kramppaa pian toisen kerran.

Oon etukäteen valmistautunut henkisesti siihen, että kolmannella ja vipalla kiekalla on pitkä matka kääntöpaikalle. En jaksa, pakko kävellä. Muutama kymmenen metriä ja pakotan taas itteni juoksemaan. Jalat on ihan loppu, vaikka kuinka käskyttää niitä, niin lujempaa ei vaan pääse. Yhteenkään kilometriin ei mene kuitenkaan yli 7 minuuttia. Mietin, että koita ny yrittää tehdä ees se ennätys, kun siihen on saumoja. Mutta kun en jaksa. Sanoin jo, että uusi pyörä vois olla palkinto, jos menee alle 11h. Ei tuu uutta pyörää nyt.

Kääntöpaikalta 7km maaliin, se tuntuu pitkältä, mutta vipat 5km pakotan itteni juokseen sen minkä pystyn. Ei vauhti kovene, mutta maali tulee ennemmin vastaan ja tää kaikki loppuu! Alkaa satamaan vettä, ei haittaa. Miten tämä on näin kamalaa, kuka on pakottanut mut tänne? Kyllähän ailahtelee fiilikset päivän aikana, mutta olihan se nyt tiedossa. Tää on henkisen puolen juttuja. Mun täytyy olla henkisesti vahvempi. En voi antaa periksi, mutta jos 20m verran silti kävelisin?! Ainakin huoltopisteellä vähän pidempi kävelypätkä.

Mietin kuinka tuuletan maalissa. Se pitää tällä kertaa tehdä, eikä onnetonta kuten Hampurissa. Nyt tulee kuitenkin ennätys ja oikeasti perheelliselle työssäkäyvälle naiselle kova aika. Ehkä nostan vain kädet ilmaan, se saa riittää. 4km, 3km, 2km, 1km ja maali.

Maali 11:18:23

Lopulta! Viidellä minuutilla parani ennätys kahden vuoden takaiseen Kööpenhaminan ironmaniin. Mitali kaulaan, monta ”are you ok?” kyssäriä. Näytän varmaan olevan ihan poikki ja yritän etsiä miestä. Mut ohjataan suoraan palautumistelttaan muiden tavoin, eikä huoltajia saa nähdä. Miehellä on mun vaatteet ja puhelin, koska vaatteet tosiaan kastui aamulla, enkä saanut niitä siihen valkoiseen pussiin, mikä odottaisi maalialueella. Kolmessa edellisessä kisassa oon saanut nähdä miehen heti kisan jälkeen!

Kävelen sitten telttaan ja saan finisher-paidan. Gluteeniton valikoima on jälleen onneton, mutta onneksi on hedelmiä edes.

Mietin mitä teen, millä saan itselleni kuivaa ja lämmintä päälle. Näen onneksi Matin ja hänellä on puhelin. Saan miehen kiinni ja hän odottaa teltan ulkopuolella. Kiitos Matti! Saan reppuni, ja suihkun kautta lämmintä päälle.

Maalialueelta kävellään 1,6km päähän hakemaan pyörä ja vaihtokassit. Siitä hotellille. On huono olo, matkalta ranskalaiset mukaan. Pakotan itseni syömään ne. Vastailen viesteihin, tsekkailen tuttujen aikoja. Totean, että pyöräajat ei ole mennyt muutamalla muullakaan tavoitteeseen ja niihin verrattuna mun aika on ”järkevä”.

Päivä oli todella raskas! Jo uinti kulutti sekä fyysistä että henkistä puolta. Juoksu oli raskain ironmanein juoksuista. Ennätykseen pitää aina olla tyytyväinen, ja siksi olenkin. Mutta erityisesti juoksu jäi kyllä kaivelemaan. Täytyy vaan treenata lisää! 😉

Nukkumaan pääsen yöllä yhdeltä ja herään viideltä. Jes, neljä tuntia putkeen unta. Kroppa elää kisan jälkeen niin omaa elämäänsä, että tämä on hyvä. Se oli nyt siinä tämän vuoden pääkisa! Kiitos huoltajille ja kannustajille! Suomalaisia oli reitin varrella paljon, tuttujakin tuli bongattua.

Mun sarjaan oli ilmoittautunut 64, kokonaiskisaan yli 3300. Osa ei varmaan startannut, mutta keskeyttäneitä on kyllä paljon.

Finntriathlon Joroinen 15.7.2017

Seitsemän puolimatkan starttia on nyt mulla takana, yksi keskeytys ja kuusi maaliin asti. Seitsemästä startista viisi Joroisilla vuosina 2012, 2013, 2014, 2016 ja 2017. Vuonna 2015 mulla oli Frankfurtin Ironman kaksi viikkoa ennemmin, mutta olin kuitenkin mukana kannustusjoukoissa. Eli Joroisilla on tullut käytyä joka vuosi sen jälkeen, kun lajin oon aloittanut. Onhan se Suomessa melkoinen klassikko, ja tietenkin puolimatkan SM-kisa.

Lähdettiin perjantaina aamusta ajelemaan miehen ja pojan kanssa. Matkalla tajusin, että kameralaukku on kotona, vain gopro mukana. Laittelin vielä muutamalla seinäjokiselle viestiä, jos olisivat vielä kotona. Harmittelin vähän, koska pitkällä putkella saa ihan erilailla kuvia kuin kännykällä. Onneksi kännykällä saa jotain, ja sain myös kuvia. Ja normaalista poiketen pari lyhyttä videopätkääkin mukaan. 🙂

Numero 400, helppo muistaa.

Joroisilla ilmoittautuminen, expoalueen tsekkaus, kisainfo ja tuttujen bongaus! Vielä pikakisan kannustusta ja sitten oli pakko pääkipuisena lähteä hotelliin vaakatasoon. Joka vuosi on yövytty Hotelli Oscarissa, ja niin nytkin. Scandic oli vaan tällä kertaa tippunut nimestä pois. Kisajännitystä ei ollut tässä vaiheessa yhtään.

Pyöräkenkä tippui lasien päälle. Taisi juuri metalliosa klossista kolahtaa, ja naps sanka poikki. Mies haki kaupasta illalla pikaliimaa, ja ensimmäinen liimaus epäonnistui. Aamulla sitten sanka liimattiin niin paikoilleen, ettei linssejä voi enää vaihtaa.

Päätin toimia viime kesän tavoin, ja katsastaa pyörän vasta aamulla. Laittelin kamat illalla valmiiksi, ja Johanna väänsi mulle kisaletit kuten Köpiksessäkin. 🙂 Nukuin ihan ok, heräsin ilman herätyskelloa puoli seiskalta. Seiskan jälkeen aamupalalle ja kasilta kohti kisakeskusta. Huomasin, että vähän alan olla kireä, kun joudun odottamaan miestä ja poikaa, eli kyllä sitä jonkinlainen pieni jännitys alkaa nousemaan. Pieni jännitys on aina paikallaan! 😉

T2- eli juoksuvaihtopussin vienti paikoilleen, pyörän jättötelineen tsekkaus, pyörä kondikseen ja pyörällä kohti lähtöpaikkaa Jarmon kanssa. Siellä pyörä paikoilleen, T1- eli uintivaihtopussin vienti telineeseen ja sitten pitkään bajamajajonoon ja kuluttamaan aikaa. Uintiverra, ja kohti lähtökarsinaa. Juttelin seurakavereiden kanssa mm. siitä, että laitanko uusien pyöräkenkien kanssa sukat vai en. Normaalisti puolimatkalla en sukkia pyöräillessä käytä, mutta nyt on uudet kengät. Pari oli sitä mieltä, että joo, mutta yksi sanoi, ettei laittaisi. Niinpä päätin, etten laita. Mulla oli varattuna sukat molempiin pussiin siitä syystä, että en tiennyt miten toimisin. 😀

Kuva: Bullseye Photography

Kuva: Sofia Kuusela

Tänä vuonna uintilakkien värit olivat ikäryhmien sijaan jaettu uintivauhtien mukaan. Alle 30min olivat kultalakkisia, 30.00-33.59 punainen, 34.00-37.59 sininen, sen jälkeen ainakin vielä violetti ja hopea. Itse olin valinnut punaisen lakin. Viime vuoden uintiaika oli 33:19, ja nyt sanoin, että uinti voi mennä aikaan 32 minuuttia, mutta voi siihen mennä vaikka 35 minuuttiakin. Riippuu niin monesta asiasta.

Kuva: Bullseye Photography

Sain lähtökarsinassa seuraa seuran miehistä. Tuuli sen verran, että oli vähän vilu, kun oli paljaat jalat ja märät vaatteet märkäpuvun alla. Mutta aika nopeasti yleisen sarjan miehille soi starttitorvi, ja sen jälkeen yleiset naiset, ja sitten ikäsarjojen rolling start. Lähdin omaa tasaista vauhtia menemään, ja ensimmäiset kaksi poijua oli kyllä aikamoista törmäilyä ja oman paikan etsimistä, mutta sitten rauhoittui. Uin mielestäni kerrankin hyvää linjaa pitkin suoraan poijulta poijulle, enkä liikaa vasemmalla. Muiden peesiä en saanut hyödynnettyä niin paljon kuin olisin halunnut. Ja uinti meni jotenkin tosi nopeasti. Viimeiselle kääntöpoijulle tultaessa olin jo, että nytkö se muka jo loppuu. Rantautuessa katsoin kelloa ja totesin ”voi v*ttu meni kauan aikaa”. Kuuluu näköjään kommentit allaolevalla videollakin. 😀 34:49 näytti kello siinä vaiheessa eli 1,5 minuuttia enemmän kuin viime vuonna, vaikka tunsin uivani hyvin. Varmasti takasuoran vastatuuli vaikutti ja toisaalta en tiedä oonko ihan samassa uintikunnossa kuin viime kesänä.

Kuva: Sofia Kuusela

Vähän harmittelin tuota uintiaikaa, mutta sitten yritin vaan miettiä, että napsin plussaminuutteja pyörästä. Pyörän alku oli hirveä, porukkaa oli ihan hirveästi. Viime vuonna nopeampi uinti ja homma oli helpompaa/väljempää. Yritin ajaa omien wattien mukaan tasaisesti, mutta ei siitä mitään tullut. Kun takana oli 11km, niin mulla paloi jo ekan kerran hermot. Porukka meni sellasilla parin metrin peesiväleillä (peesikieltokisa, ja peesiväli säännöissä 10 metriä) ryhmissä. Ensimmäisen ison ryhmän kanssa yritin taiteilla. Menivät ohi ylämäessä ja alamäessä siihen eteen jalka suorana, ja mä puolestaan vedin ohi. Tätä muutaman kerran, ja sitten totesin, että jos tuo ryhmä pysäytetään, niin mä en aio olla lähelläkään sitä. Ja himmasin vauhtia ja päästin heidät 50m päähän, ja siitä he pikku hiljaa loittonivat.

Seuraavaan ryhmään jätin heti välimatkaa, eli vedin sitten alamäen kampi suorana myös ja jopa jarrutellen, että 10m pysyy ja ylämäessä väli pitenee ja pääsen niistä eroon. Kaitsu-valmentaja on ohjeistanut, että pitää tehdä oma pyörä, eikä saa kuluttaa energiaa muihin. Mutta kun tuollaset ryhmät pilaa oman ajamisenkin. Kauheeta vauhtia ylämäet ylös ja sitten huilataan alamäki, kun mä ajan tasaisesti ja poljen alamäetkin. Mitä järkeä on ajaa alamäkiä niin, että taulussa on 70-90 wattia?! Ennen kääntöpaikkaa totesin, että jahas sama ryhmä on edelleen kasassa, kun tulivat vastaan.

Rantasalmelle oli myötätuuli, ja sinne vähän myös laskuosuutta. Takaisinpäin vastatuuli ja nousumetrejä enemmän. Törkeää peesaamista siellä ja täällä, mun edestä reilun 20m päässä vihellettiin mies sivuun (stop and go) ja sitten vihellettiin uudestaan ja viisottiin, olin ihan että minäkö, miten voi, missä mokasin? Mutta osoitti sitten mun taakse. No ei mennyt kauaa, kun edellä pysähtymään joutunut mies veti ohi saman miehen peesiin takarenkaaseen kiinni, missä oli ennemminkin. Siis oikeasti! Mä en arvosta oikeasti pätkääkään niitä, jotka ovat esimerkiksi mitallinsa saaneet sillä, että on tuolla porukassa ajeltu liian pienillä peesiväleillä ja jopa takarenkaissa kiinni.

Kuva: Bullseye Photography
Kuva: Bullseye Photography

Pariin kertaan avasin suuni. Kun toistuvasti iso lössi tulee ohi, ja kaikki tulee siihen eteen kampi suorana, niin ei vaan jaksa. Jollekin miehelle sanoin, kun tuli ihan mun eteen, että älä piip tuu siihen kampi suorana, niin otti uudestaan ohituskaistan ja jatkoi matkaa. Kiitos sille! 😀 Paluumatkalla meitä oli joku kymmenisen kilsaa sellanen 4 hengen porukka, joilla peesivälit kunnossa. Kaksi mun edellä ja yksi takana, mutta heistäkin sitten kaksi liittyi ohimenevään porukkaan. Nyt rangaistuksia jaettiin enemmän kuin ikinä, mutta näköjään stop and go -rangaistukset eivät näitä peesaajia paljon hetkauta! En voisi kyllä hyvällä puhtaalla omallatunnolla nauttia ennätyksistä, jos olisin huijannut!

Etukäteen Kaitsun kanssa käytiin läpi tavoitetta Joroisille. Tiedossa oli siis viime vuoden aika 5:26 sekä osuusajat uinti 33min, pyörä 2:48 ja juoksu 1:57. Niiden ja tämän hetken kunnon perusteella tavoite oli 5:26 tai parempi. 5:26 aikaan oltaisiin tyytyväisiä, mutta jokainen minuutti plussaa. Jos jokainen laji menee nappiin, on mahdollista saada 10 minuuttia ajasta pois. Mutta se ei missään nimessä ollut tavoite, vaan maksimisuoritus. Kaitsu sanoi, että pyörästä lähtee pois 3-7 minuuttia, riippuen kelistä. Pyöräaika oli lopulta 2:43 eli viisi minuuttia lähti viime vuoden ajasta pois. Laskin matkalla, että jos saisin kolme minuuttiakin pois, niin silti olisi uintiajan jälkeen vielä 1,5 plussaa juoksuun. Aattelin myös vaihdon olevan nopeampi, kun esimerkiksi tuuliliiviä en laittanut päälle. Keskisyke oli 161 (viime vuonna 159) ja watit 5 pykälää isommat. Keskivauhti 33,1km/h. Pyöräkengät oli niin buenot! Ei painaneet varpaisiin, eivät hinkanneet mihinkään, niin mahtavat!

Mies kommentoi, että pari ihmistä yritti oikaista tuota videolla näkyvää kiertoreittiä. Nainen palautettiin takaisin kiertämään, mutta joku mies pääsi oikaisemaan. Pyöriä jätettiin kahteen paikkaan, ja lämpölaitoksen pihaan pyörän jättäneiden ei tarvinnut tuota lenkkiä kiertää. Tielle jättäneille tuo kieppi oli edessä, eli mm. mulle. Tämä siksi, että kaikille tuli yhtä pitkä matka.

Vaihtoalueen lähestyessä otin jalat pois kengistä ja jätin kengät polkimiin kiinni hypäten pois pyörän päältä. Kipittäen kypärä ja pyörämittari kädessä vaihtopussille. Sukat ja lenkkarit jalkaan, ja menoksi.

Juoksuun oli selkeä tavoite. Sama tavoite kuin viime vuonna, juosta alle 5:30 vauhtia. Viime vuonna oman mittarin mukaan vauhti oli 5:35min/km, juoksu hyytyi loppua kohden. Nyt tuntui suht raskaalta heti, mutta kuitenkin ihan vahvalta. Seitsemän kilsaa meni jotenkin tosi nopeasti, neljän kilsan kohdilla alkoi ees vähän tuntumaan juoksulta. Toki siinä kohtaa tuli pitkään enemmän tie alaspäin kuin ylöspäin. Näin 100m päässä Kaisan jossain 4.5-5km kohdilla, meni kierros ennen kuin olin ihan Kaisan takana ja sain sanottua ”Kaisa”. Kaisa ei reagoinut, ja aattelin, ettei kuule. En jaksanut toistaa kovempaa. 😀 Meinasin sanoa, että kierros meni, että sain kiinni, meillä on niin tasainen vauhti, että tsempataan toinen toista hyvään juoksuun. Alamäessä jäin Kaisasta ja sitten lisää kisakeskuksessa, kun geelin päälle pysähdyin juomaa vettä. Saavutin Kaisaa uudelleen toisen kerran, ja tuumasin taas takana ”Kaisa”. Ei se kuule, ja taas se karkas. Syke oli itsellä sen verran korkea, että en alkanut muuta puhumaan, kun ei pysty toistamaan moneen kertaan. 😀

Kuva: Sofia Kuusela

Sekä kisakeskuksessa että oma huoltopaikan kohdalla oli kannustus aina upeaa! Tunnistin monta tuttua kasvoa, kun kuulin nimeni mainittavan. Samoin ohi juoksevilta tutuilta ja niiltä, jotka tunnistivat sai kannustusta. Yritin myös itse ohittaessa bongata ja kannustaa tuttuja, mutta viimeisellä kierroksella sykkeet olivat 180 ja yli, niin montaa sanaa ei voinu sanoa. Ei ollu varaa puheella nostaa sykettä. 😀

Kuva: Elina Hovinen

En päässyt ensimmäistä 7km lenkkiä niin kovaa kuin viime vuonna, mutta vaikka juoksu painoi toisella ja varsinkin kolmannella kierroksella, niin sain sen kuitenkin pidettyä vahvana ja omasta mielestä myös koossa. Viime vuonna kierrokset oli järjestäjän mukaan 5:20, 5:30, 5:35. Nyt ne olivat 5:24, 5:27 ja 5:30. Varmasti supersprintit, pururatajuoksut ja väsyneillä lihaksilla juostut lenkit ovat tehneet tehtävänsä.

Kuva: Sofia Kuusela

Juoksuaika 1:56:08. Tarkoittaa, että reilu minuutti lähti viime vuodesta. Keskivauhti 5:32 ja keskisyke 175. Viime vuonna keskisyke oli 172, eli sain puristettua enemmän irti. Edellä mennyt Kaisa tsemppasi hyvin pitämään vauhtia yllä, ja Kaisaa en muuten sitten koskaan kiinni saanut. Maalissa hän kertoi, että oli kuullut mun sanovan hänen nimensä, mutta ei ollut pystynyt reagoimaan ja olin kuulemma tsempannut häntä hyvään juoksuun. Eli se mitä meinasin sanoa hänelle, kun sain ensimmäisen kerran kiinni, tapahtui ilman sanoja. 😀

Maalissa ajassa 5:20:47. Tarkoittaa parannusta viime vuoteen 5,5 minuuttia. Oon todella tyytyväinen tämän talven jälkeen tähän suoritukseen! Murheenkryynijuoksuun on tullut lisää kestävyyttä, ja se näkyi eilen, vaikka vauhti muuten ei ole kasvanut. Pyörä on kulkenut, joten muutamien minuuttien parannusta oli odotettavissa. Uinnissa mennään samoissa kuin viime vuonna, kai.

Sijoitus oli viime vuonna kymmenes, nyt seitsemäs. 54 naista pääsi meidän sarjassa maaliin. Meidän sarjan voittaja oli ihan omaa luokkaa, tosin aika paljon olisin voinut Lotan voiton puolesta likoonkin laittaa. 😉 Mitaleille on matkaa, mutta ehkä joskus! 😀

Soittelin Kaitsu-valkun kanssa kisan jälkeen, ja arvosanaksi sain kympin. Juteltiin tulevasta, ja Hampuri tässä on edessä, mutta kyllä kummallakin on jo ensi kesä mielessä. Kaitsu sanoo aina suoraan mielipiteensä, ei hyssyttele eikä kaunistele, ja se on mun mielestä parasta. Selkeät käskyt tuli ensi syksylle, talvelle ja keväällä. Juoksuun on saatava lisää vauhtia. Jokainen juoksutreeni on pystyttävä puristamaan sitä vauhtia, mitä käsketään ja jaloista pitää pitää huolta. Nythän on mennyt kaksi syksyä ilman juoksutreenejä, nyt sellaista syksyä ei saa eteen tulla. Mutta mikä mun mielestä lähes parasta oli tuloksia eilen kateltaessa, mun juoksuaika oli meidän sarjan 11. nopein! Viime vuonna se oli 20. nopein, eli pyörän ja juoksun sijoituksissa ei ollut niin suurta eroa. Eikä juoksussa mennyt kuin yksi ohi! Eteenpäin!

Kiitos koko viiden hengen huoltajaporukalle, kiitos jokaiselle kannustajalle, kiitos kuvaajille! <3 Vaikeuksien kautta voittoon. Oli ihana nähdä kaikkia tuttuja, ja uusiakin tuttuja. Harmi, että kisan jälkeen en ehtinyt juttelemaan, vaan halusin olla ajoissa kotona, kun tänään oli kummitytön rippijuhlat. Upea ja kaunis prinsessa! <3 Nyt oon tätä tekstiä jo niin monta tuntia tehnyt, että eiköhän sepostukset ollu nyt tässä. 😀