Lemppari TRX-liikkeet

Aina välillä tekee hyvää poiketa normaalista saliohjelmasta, ja tehdä kehonpainolla treeniä. Tulee uutta ärsykettä lihaksistoon. Tässä mun viisi lemppariliikettä TRX-nauhoilla. Kolme sarjaa jokaista (10-15 toistoa), ja aikaa kuluu yhteensä puolisen tuntia.

Yhden jalan kyykky. Toistot aina molemmille jaloille, venyttää samalla lonkankoukistajaa.
Nosta lantio kunnolla ilmaan samalla kun vedät kantapäitä kohti pakaroita. Tuntuu takareisissä.
Vatsalihakset. Vedä jalat koukkuun kropan alle. Vinottaisia vatsalihaksia tehdessä vedä jalat sivulle.
Punnerrukset.
Hauikset.

Lupaan, että tulee hiki! Ja jos ei tuu, niin viistompaa asentoa kehiin. Nimittäin mitä viistompi asento, sen tehokkaampi treeni.

Paistaa se aurinko risukasaankin! :)

Nyt on takana kolme viikkoa vahvaa D-vitamiiniannosta, ja kahdeksan viikkoa vahvaa rauta-annosta. Ja olossa pirteyden suhteen on tapahtunut huomattavaa parannusta. Oon tästä niin iloinen. 🙂 En kaipaa enää päiväunia hyvien yöunien jälkeen, ja mitään isompia oireita ei ole jäljellä lukuunottamatta vaihtelevan huonot yöunet. Edellisestä pääkivusta on kohta neljä viikkoa, ja täytyy sanoa, että tulevia menkkoja ja raudan tippumista vähän jännitän, että miten kroppa reagoi. Joko kuitenkin oltaisiin rautavarastojen kanssakin sillä tasolla, ettei rauta tippuisi ”pääkiputasolle”.. Mikähän muuten tuo D-vitamiiniarvo onkaan ollut tammikuun alussa. Nimittäin 20ug oon syönyt D:tä kolme viikkoa ja sitten kaksi viikkoa sen jälkeen 40ug, ja vasta sitten verikokeissa todettiin arvoksi 42, kun minimi on 75. Viikon päästä on rautavarastojen, d-vitamiinin ja kilppariarvojen tsekkaus, niin näkee ennen treenileiriä, että miltä arvot näyttävät.

Ainut ongelma on tosiaan ollu vaihtelevat yöunet. Ylläksen reissun jälkeen nukuin muutaman yön omassa sängyssä todella hyvin. Aattelin, että nyt on taas mun hyvät yöunet tulleet takaisin. Sitten se taas alkoi, aamuyön valvomiset. Kun valvoo aamuyöllä sellasen 1,5-2h, niin aamulla kellon soittaessa on ihan pihalla ja unet jää niin kesken. Vaikka siis edelleen harrastan klo 21.30-22.00 nukkumaan menemistä. Niinpä loppuviikosta sovin töissä 6h työpäivistä. Alustavasti huhtikuun loppuun. Tämä antaa itselleni varaa aamuun, eikä pidennä kuitenkaan työpäivää illasta. Tämän jälkeen oon nukkunut taas paremmin, kun ei tarvi stressata aamun heräämisestä ja paljonko vielä on aikaa ennen kuin pitää herätä jne.. Meidän firma on kyllä huippu! Joustavuutta ja järkeä löytyy asiaan kuin asiaan!

Mä oon jäänyt ihan koukkuun tuohon Emfit QS -seurantalaitteeseen. Aina tulee tsekattua joko aamupalalla tai viimeistään töissä aamun kahvitauolla, että mitäs lukuja se yöltä antoi. Ja todella hyvin pystyy ite sanomaan oman fiiliksen mukaan, että onko luvut hyviä vai huonoja. Kun on oikein hyvä yö ja pirteä aamulla, niin luvutkin on hienoja. Kertaakaan mulla ei ole ollut aamulla RMSSD eli sykevälivaihtelu alle 30 aamulla, vaikka oon ollut väsynyt. Mutta nyt sellaiset luvut on tullut näyttöön ensimmäistä kertaa, ja ne ovat ilta-arvoja! Eilen ja maanantai-illalla. Koska Kaitsulla on Emfit ollut käytössä jo pitkään, niin varmistinkin, että voisivatko johtua viikonlopun treeneistä. Sunnuntai-iltana olin kyllä väsynyt, mutta en maanantaina ja tiistaina. Itse asiassa ma-ti yön nukuin paremmin kuin aikoihin, ja yön aikainen palautuminenkin oli mahtavaa. Silti päivän aikana laskin edellisillan tasolle. On tää kroppa jännä!

Muutama ruutu viime yöltä, ja käyrää myös menneilta päiviltä.

Mulla oli siis viikonloppuna mm. 1h15min juoksu, kun yli tuntia en ole juossut yli kahteen kuukauteen. Ja myös pitkä maastopyörälenkki. Itse asiassa sanoin kaverille sunnuntaina pyörälenkillä, että onpas ihana tunne jaloissa, kun ne tuntuu väsyneiltä ja siltä, että niillä on treenattu. Sellaista tunnetta ei ole jaloissa hetkeen ollutkaan! Nyt on lepoviikko, ja ens viikolla ohjelmassa on ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen sykkeiden nostoa vk2-alueelle. Kääk! 😀

Mä en oo halunnut tehdä vielä tuosta Emfitistä tarkempaa postausta, koska mä opettelen sitä edelleen. Ja nyt kun pääsee oman ohjelman ja tietynlaisen rungon mukaan treenaamaan, niin näkee, että onko näissä viikoissa ja arvoissa minkäänlaista logiikkaa. Toki nyt on menossa lepoviikko, mutta ensi viikkoa on oikein hyvä verrata viime viikkoon. Puhun paljon tuosta RMSSD-arvosta, mutta toki tsekkailen sykkeet, palautumiset, liikkumiset, uniluokat, hermoston tasapainon, uniarvosanankin. Mutta tällä hetkellä tärkein itselleni on tuo RMSSD ja syke.

Oon monesti lukenut kuinka lihakset on pumpissa salitreenin jälkeen. Mun piti testata. Vasemmalla ennen kuva, ja oikealla treenin jälkeen kuva. No jos tarkkaan vertaa, niin ehkä lihas erottuu vähän paremmin. Olkapäät ehkä vähän korkeammalla. Mutta ei kyllä isoa eroa! 😀 Valo tulee nyt vähän eri tavalla, kun seison eri kohdassa.