Hiphurraa vai sitku ja mutku?

Aina ei välttämättä tarvis sanoa kaikkea ääneen tai kirjoittaa blogiin, koska tekee musta entistä haavoittuvaisemman, mutta minkä sitä luonteelleen voi. 😛 😀

Kirjoittelin kuukausi sitten siitä, että henkinen kantti prakaa, eikä tilanne siitä oikeastaan ole muuttunut. En oikein tiedä mistä tämä tietynlainen fiilis johtuu. On ollut hyviä ja onnistuneita treenejä, mutta ne eivät kuitenkaan oo saanut mua täältä kuopasta ylös. Ja kun tulee huono treeni, niin tipun kuoppaan saman tien takasin. Ihan hölmöä, sen toki tiedän itsekin. Missä on se pirteä Ninni? Taitaa olla yleisvireyskin vähän alakuloinen. Analysoin itseäni enemmän kuin ikinä, johtuen talven sairasteluista ja kropan stressitilasta, ja pidän mm. tarvittaessa ylimääräisen lepopäivän hyvillä mielin.

Eikä kuntotilanne todellakaan nyt niin huono ole, että kesä olisi taputeltu, mutta jotenkin itellä on vaan keskeneräinen fiilis. Kuukaudessa ei painoonkaan oo isoa muutosta tullut. Itse asiassa alkuperäinen suunnitelma oli, että osallistun Vantaan SM-sprintille viikon päästä lauantaina eli 17.6. Mähän en oo koskaan ollut sprinttityyppiä, mutta SM-kisa on ainut Suomessa järkätyistä pikamatkoista, missä on peesikielto eli missä saa ajaa triathlonpyörällä. Kun kisassa saa peesata, niin silloin pitää olla maantiepyörä eli kädet koko ajan jarruilla, ja maantiepyörää mä en omista. Eilen lauantaina oli viimeinen päivä ilmoittautua, ja juttelin illalla Kaitsu-valkun kanssa puhelimessa mm. päivällä olleesta todella raskaasta 27km juoksusta, ja kysyi, että joko oon ilmoittaunut sprintille. Sanoin, että en. En oo valmis vertaamaan omaa kuntoani oman ikäryhmän naisiin, ja vielä pikamatkalla. Kaitsu totesi, että laita nyt vaan se nimi listaan. Tein työtä käskettyä eli oon nyt kuitenkin viivalla ens lauantaina. 😀

Eilen 27km meni 12 sekunttia per kilsa hitaampaa vauhtia ja syke oli 5 pykälää enemmän kuin huhtikuussa tasavauhtisessa Lakis-juoksussa. Huhtikuussa oli mulle sopiva sään viileys, tänään lämmintä 21 astetta ja kuormaa kropassa. Oli liian lämmin, mutta sitähän se kesällä on. Lopun 5km ei meinannu jalka enää nousta ollenkaan. Ai niin, ja sehän oli vaan 26km, kun lopetin kilometriä ennemmin. Oli ”onneksi” ollut muutamalla muullakin IM-tiimin porukasta raskasta menoa. Tärkeä im-treeni kuitenkin väsyneillä jaloilla. Kiitos Eijalle juoksuseurasta, Niinalle huoltajana olemisesta! Ja siskolle, kun otti pojan mukaan AirShow:ta katsomaan juoksulenkin ajaksi! <3 Meillä kun mies ja tytöt ovat Vantaalla lentopallon Power Cupissa. Pelaavat tänään sarjansa 1-4 sijoituksista. 🙂

Mä kun oon tällainen numerofriikki ja kuitenkin tavoitteellinen treenaaja, niin omia aikoja haluan vuosi vuodelta parantaa. Vielä kun siihen on mahdollisuus, tämän ikäisenäkin. 😉 Viime kesän ironmanin jälkeen oli tietenkin seuraava etappi lähteä rikkomaan 11 tunnin alitusta. Kympillä alkava aika on jo kova, ja vaatii paljon. Silloin ajatus oli, että juoksusta eniten minuutteja pois. Realistina kuitenkin tiedän, että Köpiksen kisa oli kaikinpuolin onnistunut, ja kaiken pitää onnistua seuraavassakin ironmanissa, että saa aikaa parannettua. Hampurin pitkä 700m vaihtoalue mennen tullen ja n. 4km pitempi pyöräreitti, niin aika paljon joutuu parantamaan osuusaikoja, että ennätys tällä kunnolla on plakkarissa. Kyllä joka kisaan on siis tänä kesänä tavoitteena hyvä ja ehjä suoritus, ja katsotaan mihin aikaan se riittää. Ja mihin sijoituksiin. Kyllähän mä niitäkin seuraan, mutta realistisuus niissäkin mukana. En esimerkiki lähde voittamaan SM-sprintille tai SM-puolimatkalle, koska mun sarjassa on kovia menijöitä, jotka vuosi vuoden jälkeen nappailevat SM-mitaleja. Mutta näissä kisoissa on ikäsarjan parhaat paikalla, joten näissä myös näkee sen, että mikä itsellä on ero mitaleihin ja se on mielenkiintoista. 🙂 Ja mikä parasta, näkee pitkän talven jälkeen tuttuja ihania tyyppejä!

Välillä on vaikea kirjoittaa niin, että muut ymmärtää ajatukset oikein. En ole tämän kesän suhteen pyyhettä kehään heittänyt, mutta rikkinäisen treenivuoden jälkeen tavoitteet pitää miettiä uudelleen. Realistisia siihen nähden, mihin kunto riittää. 5 viikkoa on aikaa puolimatkaan, ja 9 viikkoa täysmatkaan. Aina toki vaikka millainen kunto olisi, niin toivoisi ennätystä. Mutta välillä tulee myös epäonnistumisia, ja onhan niitä vuosien aikana tullutkin. Ei sitä aikaakaan joka kerta paranneta, ja voi johtua ihan olosuhteista, esimerkiksi kovasta tuulesta tai kuumasta säästä.

Nyt pitäisi myös miettiä ensi kesää, koska ironmaneille pitää yleensä ilmoittautua edellisenä kesänä. Tätä vähän hankaloittaa se, että meillä on ensi kesänä tyttärillä rippijuhlat, joiden ajankohta selviää vasta syksyllä, kun leirit on selvillä. Juhlien järjestämisessä on sen verran hommaa, etten halua niitä esimerkiksi tärkeimmän treenijakson keskelle esim. kaksi viikkoa ennen ironmania. Vaan silloin haluan treenata.

Kirjoittelin tätä eilen illalla tietyssä mielentilassa, ja nyt sitten mietin, että julkaisenko ollenkaan. 😀 Aina sitä miettii, että kuinka paljon on valmis antamaan lukijoille. Ikinä ei tiedä kuka lukee.

Henkinen kantti prakaa

Nukuin viikonlopun väsymystä tänään töiden jälkeen sen verran pitkään pois, että nyt poikkeuksellisesti valvon kymmenen jälkeen. Oon nyt puolisen vuotta pitänyt tärkeänä mennä arkena nukkumaan klo 21.30-22 välillä.

Viime viikolla sai jo flunssan jälkeen tehtyä vähän tehojakin. Tärkeimmät treenit oli 10x400m vedot sekä 27km nousevavauhtinen pitkis.

Uudet hienot tilat.

Marjo-hierojalla kävin keskiviikkona ja hän kommentoi mun kintuista, että alkaa olla taas sillä mallilla, että koko 1,5h sais kulumaan mun jalkoihin. 😀 Eli jotain on siis oikeasti tehtykin.

Sanna huoltajana perjantain pitkiksellä! Kiitos!

Täytyy myöntää, että tällä hetkellä eniten koville ottaa henkisesti. Hampuriin on vajaa 3 kuukautta aikaa, ja tuntuu, että oon niin kaukana siitä kunnosta missä haluaisin olla. Oon jäänyt IM-tiimistä jälkeen, kun muut ovat kehittyneet ja mun kunto seisoi talven paikoillaan tauon ja kevyen treenin vuoksi.

Eniten henkiseen tilaan vaikuttaa mun paino. Painan kolme kiloa enemmän kuin viime kesän ironmanilla ja neljä kiloa enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Ja se vaikuttaa todella negatiivisesti omaan fiilikseen. Kuulostaa kamalalta, että paino voi noinkin paljon vaikuttaa, mutta en voi asialle mitään. Tässä painossa mulla ei ole koskaan juoksu kulkenut, ja se vaikutta jokaiseen juoksuun. Vaikka juoksu kulkeekin nyt ihan mukavasti, niin ennen jokaista juoksua oon varma, ettei tuu kulkemaan. En usko itseeni ollenkaan.

Myönnän, että tämä vaikuttaa myös siihen, että lähdenkö juoksemaan Yyteriin lauantaina ollenkaan. Flunssan takia valmentaja sanoi, että voisin juosta kympin puolimaratonin sijaan. Mutta en tiedä lähdenkö juoksemaan kymppiäkään.

Tällä hetkellä tarvin treenikavereita varmaan enemmän kuin ikinä. Tarvin hyvää fiilistä, kovaa treeniseuraa ja hyviä treenejä alusta loppuun. Kovista treeneistä saa oikeasti kovempia, kun on joku sanomassa mitä tehdään ja porukkaa ympärillä tekemässä samaa treeniä. Pitkän pk-kauden jälkeen vaatii päätä tehdä kovia treenejä yksin, ja vuoropuhelua saa käydä ittensä kanssa. Sitä on niin helppo himmata. Nyt oon saanut onneksi muutaman oikein hyvän juoksutreenin vedettyä. Juuri niillä vauhdeilla, mitä pitikin. 🙂

Huomenna ohjelmassa on duathlon-treeni, ja lähden Pirkanmaalle tekemään treeniä porukassa. Tämän treenin jälkeen päätän, että lähdenkö juoksemaan Yyteriin.

Kun kevät on edennyt kylmänä, niin pyöräkuntokin on ihan arvoitus. Onneksi on edes tuo wattbike, millä on voinut seurailla tehoja. 🙂 Yksi maantielenkki nimittäin triathlonpyörällä vain takana. Voihan olla, että kuukauden päästä kunto on hyvällä mallilla ja fiilis on kesäinen ja luottavainen. Toivon niin. Paino olisi vaan saatava tippumaan, koska se vaikuttaa juoksuvauhtiin ja näköjään henkisesti sen verran paljon.

Halusin kirjoittaa näistä fiiliksistä, kun ei tää aina oo niin ihanaa ja sujuvaa. 😀 Mutta nyt kaloreiden laskentaa, kerran viikossa Pirkanmaalle IM-tiimin yhteistreeneihin, ja hyviä treenejä. Sillä tästä fiilis lähtee ylöspäin treenien suhteen. 🙂

Viikonloppuna oli ohjelmassa ystävien häät Vantaalla ja tietenkin äitienpäivä. Kiitollinen kolmesta rakkaasta lapsesta! <3 Sunnuntaina olin sen verran väsynyt, että pyörälenkin sijaan kutsui sohva. Vaikka treeniä pitäisi tehdä, niin väsyneenä se on oikeasti yhtä tyhjän kanssa.

Viikonloppu juhlittiin, ystävien häitä ja äitienpäivää. <3