Hampurin ironman 13.8.2017

5,5 tunnin ihan hyvien unien jälkeen heräsin itestään klo 3.40. Kello olisi herättänyt varttia myöhemmin. Sain illalla alaselkään jonkun jumin, ja kävelin vaikeasti. Selkä oli vähän parempi aamulla, mutta kyllähän se mietitytti, kun jumi edelleen vaikutti kävelyyn. Viime vuonna menkat ja alkava flunssa, joten pitihän tähänkin ironmaniin saada jotain lisämaustetta.

Hotellin respasta haettiin aamupalalaatikko ja huoneeseen syömään. Klo 4.50 sovimme Aqua Plussan porukan kanssa treffit alas, ja siitä kohti kisa-aluetta. Kiire tuli Köpiksessä, joten muiden tavoin halusin olla matkassa ajoissa.

Ensin pyörän renkaisiin ilmaa, juomapullot, geelipullo sekä energiapatukat ja suolatabletit paikoilleen. Sitten viemään pyörä- ja juoksuvaihtopussit paikoilleen. En jättänyt niitä edellisenä päivänä sateen vuoksi, joten aamusta oli paljon kannettavaa mukana. Vaihtoalue suljettiin klo 6.30, ja me poistuimme sieltä viisi minuuttia ennemmin märkäpuvut päällä. 🙂

UINTI 1:09:47

Jokaiseen lähtökarsinaan oli oma sisäänkäynti, joka helpotti lähtöä. Ei tarvinnut aloittaa jonon lopusta ja ohitella etsien omaa paikkaansa. Valitsin karsinan aikatavoitteen mukaan 1:05-1:15. Kello 6.50-7.10 oli rolling start eli rullaava lähtö. Kööpenhaminassa rolling start toimi paremmin, siellä lähti kuusi kerralla ja oli selkeä 5-6 sekuntia väliä (säännöllinen konepiippaus ja porukka juoksi piippauksesta veteen). Hampurissa pilliin vihellettiin varmaan 3 sekunnin välein, joka aiheutti sen, että uimaan ei voinut ruuhkan takia juosta ja selkeää aikamattoa ei ollu, että olisi heti tiennyt, mistä aika lähtee liikenteeseen. Vedenrajassa oli ruuhkaa.
Ensin uitiin pienemmässä Binnen-Alster -järvessä, ja siitä pikkutunnelin läpi isompaan Aussen-Alster -järveen. Lyhyistä lähtöväleistä johtuen ruuhka oli melkoinen, mutta ensimmäiselle isolle kääntöpoijulle asti olin ohituspaanalla ja yritin olla kostuttamatta uimalaseja kyynelillä, ettei niitä tarvi tyhjätä. Aina kun osuin kädellä potkivaan jalkaan tai joku osui mun jalkaan, niin selkään sattui. Hoin itselleni, että pian helpottaa, pian helpottaa. Kun noin 1,3km oli uitu, niin sitten koitti se pian helpotus.

Isommassa Alster-järvessä oli mennessä vaikea suunnistaa, keltaisia pikkupoijuja olisi saanut olla useampia. Piti muutaman kerran pysähtyä, että erottaa keltaisen poijun ja ui varmasti oikeaa poijua kohti. Lisäksi siellä oli aallokkoa. Kolmion toiselle kääntöpoijulle asti oli porukkaa koko ajan ympärillä, mutta kun lähdettiin uimaan takaisin rantaa kohden, niin porukka hävisi. Totesin jossain kohtaa, että iso lössi ui 50m mun vasemmalla puolella. Minä muutaman yksittäisen kanssa mielestäni suoralla reitillä. 😀 No siinä vasta-aallokossa ei sitten paljon peesiapua saanut.

Pikainen rannassa käynti 10m kiepin eli kisassa oli ns. australian exit. Laskin uidessa, että paljonko pitäisi suunnilleen olla aika, ja totesin, että n. 20min kuluu pienemmällä lenkillä. Niinpä kellon näyttäessä 48min totesin olevani 1h10 vauhdissa. Pienemmässä järvessä aallokko hävisi, ja siinä olikin jo vähän enemmän tilaa uida, ja joutsenet olivat poissa!! Jee! Niitä oli kuulemma kuskattu sieltä pois. 😀 Uintiaika samalla minuutilla kuin vuosi sitten. 🙂

Kuva: FinisherPix

T1 0:06:59

Juoksin vaihtopussille, tyhjensin sen maahan. Kuivasin pikaisesti jalat, laitoin sukat jalkaan, kypärän ja aurinkolasit päähän, otin pyörämittarin ja geelin käteen. Sitten tavarat pussiin ja menoksi, paitsi että tajusin, ettei mulla ole kelloa kädessä. Mietin jo, että tiputinko sen matkalle, mutta äkkiä pussin tyhjäys ja siellä se onneksi oli. Se vielä mukaan, ja märkäpuku ym. uusiksi pussiin, ja pussin luovutus. Kello käteen matkalla pyörälle ja geelistä energiaa. Pyörä telineestä ja kipittäen lähtöpaikalle.

PYÖRÄ 06:07:36

Pyörän lähtö onnistui hyvin, vaikka kengät olivatkin polkimissa valmiiksi kiinni. Ajoin minuutin verran ja turvallisessa kohtaa laitoin jalat kenkiin. Pyörän alku oli keskustassa ja sisälsi paljon käännöksiä. Siihen 10km kohdalla olevalle isolle sillalle ajoimmekin vasenta kaistaa, joten ei tarvinnut olla ihan kaiteen vieressä, eikä pelottanut! 😀

Kuva: Ironman Hamburg

Satama-alueella / teollisuusalueella oli junanraiteita jatkuvasti, joka kerta kiskojen päältä ajaessa pelkäsin, että lennän nurin. Ja näitä ei ollut mitään paria, vaan useita mennen tullen. Vähintään 40 raiteen ylitystä, ja paikoin oli kostea maa, niin pelotti, että kiskotkin olisi märät ja liukkaat. Samoin kaivonkansia oli reitillä tosi tosi paljon, niitä yritin mahdollisimman paljon väistellä.

Ensimmäiset 25 kilometriä kun oli ajettu, niin totesin keskivauhdin olevan vain 29,1km/h. Ja se nosti vähän ärsytystä pintaan, että miten oon voinut ajaa näin hitaasti. Yritin vakuutella itelleni, että se on vasta 25km, melkein kahdeksasosa matkasta vaan. 35km kohdalla sama juttu, edelleen vakuuttelin itelleni matkan olevan alussa, vaikka keskinopeus oli aavistuksen noussut. Tuntui tosi helpolta, ja mietin, että eikö wattimittari näytä oikein. Keskiwatit olivat vähän alakanttiin, mutta useista käännöksistä johtuen tiesin, etteivät ne voi olla sitä mitä polkiessa.

Kuva: FinisherPix

Edessä olikin hitaat pätkät, kun reitin isoimmat nousut olivat edessä. Ne ovatkin tulospalvelussa kellotettu (ne hitaat väliajat), koska nopeimmat nousijat saavat palkinnon. 60km kohdalla olin jo ihan täynnä tuota reittiä. Aina kun tuntui siltä, että no nyt pääsee ajamaan, niin joko oli Slow-kyltti, 90 kurvi tms. edessä. En hirveästi uskalla ala-asennosta ajella noita ysikymppikurveja, koska haluan jarruille varmuudeksi kädet. Mietin moneen otteeseen, että onko pyörässä joku vialla, rengas puhki tms. Thunder-biisi soi yhdessä kohtaa katsojilla täysillä, ja kun tykkään siitä biisistä, niin mietin, että joo tästä pitää muistaa nauttiakin.

Mä tykkään reitistä, että saa painaa suoraa pätkää menemään ja pyörittää tasaisesti. Tämä ei ollut sellainen. JP meni ohi jossain 67km kohdalla, ja huikkasinkin, että hemmetin hidas pyöräreitti. Aattelin, että jos hän kuittaa sen, niin ei ole mun kunnossa, pyörässä tai mittarissa vikaa. 😀 Mutta vauhti oli sen verran kovempi, etten ehtinyt saada selvää JP:n kommentista.

Kuva: FinisherPix

Pyöräreitin ensimmäisen kierroksen loppupuolella saatiin tulla hetken myötätuuleenkin, joka oli kivaa vaihtelua sivutuulessa. Mutta tiesin, että tuuli aavistuksen tulee kääntymään. Käytiin ihan vaihtoalueen vieressä kääntymässä, ja siihen tuli kilometrejä 91,5. Totesin, että tästä tulee 4,5km pitempi reitti mitä Kööpenhaminassa. Tähän tulee menemään yli 6 tuntia, se on varma.

Näin miehen ja JP:n vaimon, ja heiluttelin heille, niin tiesivät kaiken olevan kunnossa. Sitten vaan uudelle kierrokselle. Porukkaa ei lapannut ihan samaan tahtiin enää ohi kuin ekalla kierroksellla, ja pitkiä pätkiä tuntui, että olen ihan yksin lenkillä. 😀 Mutta kun katsoi taakse, niin kyllähän pitkällä suoralla näki, että siellä sitä on. Hihattomalla tarkeni alusta asti, ja oli jopa lämmin tokalla kierroksella. Tein oikean valinnan siis asun suhteen. Olisi pitänyt ehkä juoda enemmän, ja sitä yritin tokalla kierroksella sitten paikkailla. Energiaa otin suunnitelman mukaisesti, vaikka ei maistunut. Selkä ei pyörässä vaivannut, toki aika paljon sitä yläasennostakin joutui ajelemaan.

Kuva: FinisherPix

157km kohdalla alkoi piskottelemaan vettä, ja lopun kiskojen ylitykset pelottivat. Muutamat raiteet olivat niin koholla, ja olivat aina vähän vinossa tiehen nähden, joten ylitys ei ollut paras mahdollinen. 12m sallittua peesihyötyä en tahtonut matkalla löytää, jos jonkun selän löysin, niin katosi kyllä ylämäessä. Lopun 10-15km päätin jättäytyä muutaman miehen taakse. Mietin, että otetaan nyt tämä hyöty tästä, vaikka olisin voinut lähteä ohikin.

Tiesin, että pyöräkuntoni on hyvä ja kun alun perin 1000 nousumetriä sisältävä Hampurin pyöräreitti oli kehuttu nopeaksi, niin oletin pääseväni samaa vauhtia kuin viime vuonna Kööpenhaminassa, jossa vauhti oli 31,5km/h. Toki aina on mahdollisuus ongelmiin pitkällä matkalla, mutta kun niitä ei ollut. Jos keskitehot olisivat suunnitellut, niin olisin varmasti tyytyväinen. Jostain syystä en näe normalisoitua tehoa, mikä kertoisi tilanteen paremmin.

T2 0:06:26

Nousin pyörän päältä pois, ja totesin alaselän olevan niin jumissa, että yritin hölkkäillä kumarassa kohti pyörätelinettä. Itkin ja hölkkäsin. Sen verran sekaisin, että löin kämmenselän jonkun telineessä olevan pyörän tankoon. Keskimmäisen sormen jänne, ja säti muuten seuraavat pari tuntia, ja mustelma siitä on muistona. Heh. 😀 No pyörä telineeseen, pussi telineestä ja vaihtotelttaan. Kypärä oli juuttunut hiuksiin kiinni, vapaaehtoisena ollut nainen irroitti sen. Kuivat sukat ja lenkkarit jalkaan. SPIBeltin olin unohtanut kotiin, ja aattelin, että geelit pysyvät topin taskussa. Toiseen taskuun kasa Hammer-geelejä ja suolaa, toiseen ilmoittautuessa saadut pikkupussit Powerbarin energiakarkkeja.

Juoksu 4:16:09

Lähdin itkien matkaan. Aurinkolasit suojasivat silmät, mutta mietin, että huomaavatkohan ihmiset valuvat kyyneleet ja väpättävän leuan. Askel kerrallaan, ja etsin miestä katsojien joukosta sumuisilla silmillä. Missä asti se on!? Vajaan kilometrin päässä, ja siinä repesin ihan täysin ja sanoin, ettei tästä tuu mitään, mun selkä on ihan paska. Mies sanoi ”anna mennä vaan”. Jos olisi yhtään säälinyt, niin olisin keskeyttänyt. Jatkoin itkien matkaa. Katsoin kerran vauhtia ja totesin sen oleva 6:20, ja päätin, että menen sitä vauhtia mitä pystyn, enkä vilkuile kelloa.

Kolmen kilometrin kohdalla totesin, että nyt selkä ei vaikuta enää juoksuvauhtiin. Tuntuu, mutta pystyy juosta. Sen jälkeen aloin seuraamaan vauhteja ja hitsit niitä oli upea kattoa. 5:37-5:42 oli monta kilsaa. Näin lujaa ei ollut tarkoitus juosta, mutta se tuntui luonnolliselta vauhdilta, niin annoin mennä.

Tavoitehan oli juosta niin pitkään alle kutosen vauhtia kuin pystyy. Köpiksessä pystyin juosta kympin ja nyt kaikki kilsat sen jälkeen oli plussaa. Toiveissa oli 15km.

Neljän kilsan kohdilla Markus juoksi ohi, ja ekat kommentit oli pyöräreitistä. En siis ollut ainut sen kiroaja. Markuksella oli hyvä vauhti, toivoteltiin tsempit molemmin puolin. Kuulin kuinka multa tippui energiageeli maahan, ja katsoin taakseni. En voinut pysähtyä, kun takana joku kommentoi jotakin saksaksi. Aattelin, että jäisin jalkoihin. Apua, mulla oli enää yksi geeli viidestä jäljellä taskussa!! Kaikki neljä olivat tippuneet! Tää ei voi olla totta. Siirsin viimeisen etupuolelle topin sisään, energiakarkit näyttivät olevan taskussa syvällä. Sitten miettimään, että mitä teen. Päätin, että kerään geelit seuraavalla kierroksella mukaan. Onpahan ainakin tekemistä, kun niitä bongailen.

Näin miehen 8km kohdalla, ja huikkasin, että selkä parempi, ei vaikuta juoksuvauhtiin. Teki mieli vielä kiittää, että käski jatkaa matkaa, mutta kaikkea ei ehtinyt sanomaan. Kun kymppi tuli täyteen, niin aattelin, että jokainen kilometri alle kutosta tämän jälkeen on plussaa.

En löytänyt kuin yhden tippuneen Hammerin geelin, muut oli korjattu pois. Sen otin 13km kohdalla, ja jouduin luottamaan Powerbarin geeleihin jatkossa. Oon merkkiä joskus käyttänyt, mutta eivät ole niin vatsaystävällisiä kuin Hammer Nutrion. Vaihtoehtoja ei nyt vaan ollut.

JP juoksi ohitse, ja ehdittiin vaihtamaan kuulumisia enemmänkin. Hannaa odotin näkeväni, että tietäisin onko kaikki hyvin. Harriakaan en ollut nähnyt ollenkaan. Onneksi näin heidät myöhemmin, ja molemmat hyvässä vauhdissa!

Kilsat taittuivat hienoa juoksureittiä pitkin. Asfalttia ja puiston hiekkateitä, pieni pätkä mukulakiveäkin. Järven ympärillä, tuhansia ihmisiä kannustamassa. Oli mahtavaa!

21km tuli täyteen ajassa 2:03. On mennyt paremmin kuin osasin odottaa. 25 kilsan kohdilla vatsa oli täynnä, yritin ottaa vain vettä, kun en muuta uskaltanut. Mutta siten alkoi näkymään merkkejä energian puutteesta. 29km kohdalla olin sen verran epätoivoinen, että otin red bullia. En ole ikinä sitä maistanut, haiseekin niin pahalle.

Mies huikkasi terveisiä Suomesta, mutta en jaksanut kuitata niitä, olin ihan poikki. Ne energiat ja jalat. Neljännen ja viimeisen kierroksen alussa jouduin kävelemään pitemmästi, ja syömään kaikki 10 energiakarkkia, mitä taskusta löytyi. Toisessa oli 25mg kofeiinia, hyvä! Kävelin juuri vaihtoalueen toisessa päässä, jossa oli kuuluttaja viihdyttämässä yleisöä. Hän kuulutti mikrofooniin, että Niina from Finland! Kysyi onko kaikki hyvin ja vastasin mikkiin ”no” ja söin karkkeja. Kuuluttaja ja yleisö repesi nauramaan. 😀 No pakkohan siitä oli sitten juoksuksi laittaa 100m päähän olevalle huoltopisteelle, josta cokista pari mukia.

Meni muutamia kilometrejä ennen kuin energia alkoi tehoamaan. Ja sitten taas pystyi juoksemaan, mutta kyllähän oli jo melkoista menoa. Pakotin vain itseni etenemään, että tämä loppuisi nopeammin. Päätin, että ensi vuonna vain puolimatkoja ja ironmanille en lähde, tämä on niin hullu matka!

Kuva: FinisherPix

5km ennen maalia otin myös siivun appelsiinia colan lisäksi. Joka huoltopisteeltä olin aina ottanut myös sienen, jolla kastelin pään. Huomasin, etten jaksa enää edes kiittää huoltopisteiden ihmisiä. Ja pari muksuakin jäi ilman läpsyjä, mitä olin kyllä ehtinyt ennemmin reitillä olleille lapsille antamaan, kun käsi jonossa niitä odottivat.

Enää ei ole pitkä matka, ja aattelin, että nyt pitää vain juosta enää pikku matka. 3km ennen maalia tuli vielä yksi rakko, ei olisi enää tarvinnut! Tuntuu raahautumiselta viimeiset kilometrit, mutta vauhti on kuitenkin ollu 6:07 luokkaa. Maalisuora, ja mies huikkaa, että saa jo tuulettaa. Oon iloinen, että tämä loppuu, mutta en niin iloinen, että jaksaisin kauheasti tuuletella. Mietin, että viime vuonna tuli hyvät maaliintulokuvat. Nyt ei. 😀

Kuva: FinisherPix

MAALI 11:46:54

Se oli sinä. Niina, you are an ironman! Kolmas kerta. Jokainen täysin erilainen. 11.46 oli loppuaika. Matka on pitkä ja mitä vaan voi tapahtua, ja maaliin pääsy on aina hieno juttu. Silti valehtelen, jos sanon, että olen täysin tyytyväinen. En ole. Pyörä jäi harmittamaan. Lopulta heikoin lajini juoksu olikin vahvin, aika mahtavaa! 🙂 Mutta ei näitä matkoja joka nainen suorita, eli iloinen kyllä olen! Polar antoi juoksun indeksiksi 57, minkä olen vain pari kertaa saanut, eli senkin mittakaavan mukaan hyvä juoksu.

Koska hampaankoloon jäi, niin ehkä tänä syksynä motivaation kanssa ei ole niin suuria ongelmia kuin viime syksyn kanssa. Silloin oli vaikea palata treeniohjelman pariin lokakuun alussa ylimenokauden jälkeen. Meinasin kirjoittaa, että ensi vuoden ironmanin paikkaa en ole vielä päättänyt, mutta mitäs mä tuolla juoksussa juuri aattelin. 😀 Tämä tuntui jotenkin rankemmalta kuin Köpis, vai onko aika kullannut muistot ja olin vaan niin fiiliksissä silloin hienosta ajasta? 😀

Maalin jälkeen Athlete Gardeniin noutamaan finisher-paita, ja jee se oli musta! Mulla on jo kaksi valkoista. Muutama hedelmä ja oma palautusjuoma, muu tarjolla oleva olikin gluteenia sisältävää. Juttelen Markuksen ja Petrin kanssa, ja sitten hakemaan pyörää ja vaihtopusseja, ja hotellille väsyneenä. Puhelimessa on 282 whatsapp-viestiä. 😀

Illalla pyörää purkaessa näin renkaassa reiän, jonka renkaan sisällä oleva litku oli paikannut. Oli siis litkut todella tarpeen!!

Näin on yksi treenivuosi jälleen takana! Se oli vaikea sairasteluineen, mutta niin vaan tuli ironmanilla 12h alitus siitä huolimatta. Kööpenhaminan 11:23 aika on edelleen enkkani, ja rikkoontuu sitten joskus. Kun kisaa itseään ja omia aikojaan vastaan, eikä esim. podium-paikasta, niin aika on sitäkin tärkeämpi. Tai ainakin mulle. Kööpenhaminassa sijoitus sarjassa oli 21/67, Hampurissa 22/49. 67 ja 49 siis maaliin päässeitä, niissä ei ole keskeyttäneitä mukana. Toki valmentaja kommentoi, että Saksassa on aina kovaa porukkaa kisoissa.

Kiitos Tomi ja lapset! Kiitos valmentaja Kaitsu! Kiitos IM-tiimi! Kiitos Hampurin jengi! Kiitos Sonja! Kiitos vanhemmilleni lastenhoidosta reissun ajan! <3

Kiitos tmi Marjo Keskinen, Liikuntakeskus Pulssi, Rantalainen, Onnisport, Lake ja työnantaja mukana menossa olemisesta! <3

Ens vuonna kohti uutta tavoitetta, ja toivottavasti ehjän treenikauden myötä ennätyksiä rikkomaan!

Terkkuja Hampurista!

Terkkuja täältä kisapaikalta. Torstaina illalla päästiin hotellille, pikainen kirjautuminen, syömään, pyörän kokoaminen ja nukkumaan. En saanut Emfitiä toimimaan, kun hotellin verkko ei ole salasanan takana, vaan pitää erikseen hyväksyä ehtoja ym., niin ei toimi Emfitin kanssa. Höh, vähän harmitti. Toisaalta pari yötä oon nukkunut niin huonosti, että ihan hyvä, etten näe Emfitin lukemia. 😀

Yövytään siis Radisson Blue Hotellissa, 26. kerroksessa. Hotelli on jees! 10min matka kisa-alueelle, ja järvikin näkyy ikkunasta. Toki järven levein osuus, mihin asti ei enää uida.

Perjantaina käytiin rekisteröitymässä sekä tsekkaamassa muutamat mäet Markuksen kyydillä. Aika pelottava se eka 50 metriin kohoava silta, jossa ajellaan sivutuulessa huomenna. Korkeanpaikankammoiselle pelottava! 😉 Mukavaa säätä on luvattu, aamusta 13-14 astetta ja iltapäiväksi 19 astetta. Tuulta toki 5m/s, joten takaisinpäin kierrokselta vastatuuleen on omat juttunsa.

Kisainfo käytiin kuuntelemassa sateessa. Täällä on satanut kaksi päivää nyt, onneksi huomenna ei. Voisi olla muuten pyörällä todella liukasta, kun keskustassa käännöksiä on paljon ja samoin tiessä maalattuja liukkaita kohtia.

539 on mun numero huomenna. Ja mm. täältä löytyy seuranta.

Pyöräilemään täällä keskustassa ei oikein pääse mihinkään, joten pyörä tuli testattua vaan hotellin parkkipaikkaa ympäri pari kertaa ajaen. Tuolla Alster-järvessä ei saa normaalisti uida, mutta uimiseen oli järkätty mahdollisuus tänään klo 11-13. Vesi oli tummaa ja sameaa. Toisen jalat näkyi ihan vasta kohdalla, ja törmäsinkin pariin otteeseen toiseen uimariin sivusta, kun mustaa märkäpukua ei näkynyt. Huomenna paistaa aurinko, joten ehkä kirkkaanpaa ja ei tulisi niin pahoja kolareita. Henkisesti oli kyllä taas hyvä käydä testaamassa tuota uintia, tietää vähän mitä on edessä. Ja ehkä se käsi ei ota mihinkään, vaikka matala 2m järvi onkin. 😀 Ylemmässä kuvassa on uinnin loppu, ja se on täynnä joutsenia ja erinäisiä lintuja koko ajan. Toivottavasti joutsenet väistää johonkin huomenna. Kovin tottuneita ihmisiin ovat, kun niitä koko ajan ruokitaan. Viime vuonna meduusoja, nyt joutsenia. 😀

Vaihtoalue on pitkä kuin nälkävuosi, 800m. Uinnin lopetuksesta 200m vaihtopusseille. Mun pyörä on 600m alueen puolessa välissä. Oon kolme kertaa kotona testannut lähtemistä pyöräkengät valmiina kiinni pyörässä. Siksi, että 600m pyöräkengät jalassa juokseminen on tosi pitkä pätkä. Joten laitan huomenna kengät pyörään kiinni ja varovasti pyörän selkään, ja jalat kenkiin vauhdissa. Näin ei tarvitse juosta pyöräkengillä tuota matkaa.

Edelleen en ole täysin päättänyt, että tarkenenko hihattomalla paidalla aamulla 13 asteessa. Mutta ehkä mä tarkenen. Hihoja märälle iholle on vaikea laittaa, ja koko puvulla en haluaisi kisata vessakäyntien takia (hankala riisua ja laittaa takaisin). Kokopuku on siis se, millä kisasin Joroisilla puolimatkalla ja jossa on hihat.

Jotenkin outoa, että huomenna on pitkä päivä urheilua edessä. Ei yhtään tunnu siltä. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin lähdetään! Nyt vielä muutama pakollinen tavaran tsekkaus ja ajoissa nukkumaan.  Tsemppiä suomalaisille tänne Hampuriin, ja myös kaikille Turun puolimatkalla kisaaville huomenna! Tschüs! 🙂

P.S. Kirjoitin tämän jo muutama tunti sitten, mutta Fitfashion oli taas alhaalla, niin pääsen julkaisemaan vasta nyt. Kisaletitkin on jo päässä! 🙂