Duathlon sateessa

Duathlon. Juoksua, pyörää ja juoksua. Siitä koostui mun tämän päivän nousevavauhtinen treeni. Juoksupainotteinen, koska ensin oli 5km juoksua, sitten 45min pyörää ja lopuksi 10km juoksua.

Päätin lähteä matkaan kakkospyörällä, kun tiet oli ihan märät. Ensin kaikki kamat valmiiksi energioista lähtien.

Sen jälkeen 5 kilsan juoksu aerobisella kynnyksellä. Mukavasti taittui tämä. Ainut mutta oli se, että alkoi satamaan puolessa välissä juoksua. Juoksussa sade ei haittaa, mutta pyöräilyssä vähän. Laitoin heijastinliivin alle pyöräilytakin, mutta olisi pitäny laittaa vielä pyöräilyshortsitkin reisiä lämmittämään. Niin kova vastatuuli oli käännöspaikalle, ja vesi jäädytti reidet. Myötätuuli tullessa vähän helpotti menoa, mutta sykkeitä olikin vaikeampaa pitää aerobisella kynnyksellä. 😉

Kotiin päästessä olin niin märkä, että koko alaosa meni vaihtoon. Sitten kympin lenkille vauhtikestävyyssykkeillä, ykkösalueella mentiin. Alkuun olin vähän vilu, mutta 1,5 kilsan jälkeen alko jo lämpeämään. 🙂 Vasen pohje tuntui kireeltä jo ekalla juoksuosuudella, ja täytyy sanoa, että nyt treenin jälkeen pohkeet on melkoset kireet. Venyttelyä, venyttelyä.

Tosi hyvä treeni!
5km juoksu 29:03. AerK, keskisyke 162. 5:48min/km.
45min pyöräily 19,3km. AerK, keskisyke 148. 25,4km/h.
10km juoksu 54:19. VK1, keskisyke 168. 5:25min/km.

Viikko 15
Pyöräily 3h 49min
Juoksu 2h 59min
Uinti  1h 55min
——————–
Yhteensä 8h 43min

Traktorin ohi että pätkähti

Eilinen iltajuoksu meni mukavassa sateen raikastamassa ilmassa Sannan kanssa. Ja lopulta aurinkokin näyttäytyi ja muutamat vedot keskuskentällä saikin tosiaan tehdä auringossa. Oli tosi mukava juosta, ihana sää!

Mulla oli viime syksynä ostettu Lidlin halpa ja ohut juoksutakki päällä. Takki on pitkä, mistä tykkään. Mutta vetoketju onkin sitten sellanen ässä, että maha on kuin potkupallo takki päällä. 😀 Takki ei myöskään hengitä yhtään, joten oli muuten pitkähihanen paita käsivarsistakin kostea. Voi olla, että 12 euron juoksutakki tulee johonkin muuhun käyttöön. Tai ehkä kun treenaa kuumiin säihin, niin se päälle, niin kyllä tulee hiki. 😉

 
Tänään puolestaan kävin iltasella pyöräilemässä 44km. Päivällä paistoi aurinko niin upeesti, ja lämmintä oli 11 astetta. Mutta kun oman lenkin aika tuli, niin olikin jo pilviverho auringon peittäny.
 
Oli aikamoinen tuuli, ja suunnittelinkin reitin niin, että pisin suora menee myötätuuleen ja alussa on eniten vastatuulta. Hyvin onnistui! Mukavassa myötätuulessa painettiin välillä 40km/h. No joo, oli siinä vähän alamäkeäkin. 😉
 
Yksi vanha traktorikin tuli kuorman kanssa eteen, ja tapahtui ensimmäistä kertaa sellanen tilanne, että jouduin ohittamaan liikkuvan kulkuneuvon. Se ei päässy vielä kunnolla vauhtiin, kun mä painelin 37km/h ohi. Ja sen jälkeen painoinkin kaasu pohjassa seuraavat kaksi kilsaa, kun ei luonto antanu periksi, että traktori olisi mut ohittanu. 😀 Pysyikin takana, jee!